Pulla-Pojat Oy:n yritystarina
Ensimmäiset leipomotuotteet ja kasvun aika
Uuno Virtanen aloitti leipomotoiminnan Lahdessa, Harjunaronkatu 15:n alakerrassa, vuonna 1957 jäätyään pois Leipätuote Oy:n toimitusjohtajan tehtävistä. Ensimmäiset tuotteet valmistuivat saman vuoden joulukuussa. Pojat Jussi ja Veli olivat myös mukana aloittamassa toimintaa.
Leipomo merkitään kaupparekisteriin nimellä Pulla-Pojat Oy 21.11.1958. Tilat käyvät nopeasti ahtaiksi ja 1960-luvun puolivälissä aloitetaan uuden leipomon rakennustyöt Salpakankaan teollisuusalueella Hollolassa. Vuonna 1965 uusi leipomo ja kahvila otetaan käyttöön ja leipomon toiminta siirtyy Hollolaan.
Sukupolvenvaihdoksia
Uuno Virtasen jäädessä vuonna 1978 eläkkeelle pojat Jussi ja Veli perheineen ottavat vetovastuun yrityksestä. Vuonna 1989 leipomotoiminta siirtyy kokonaisuudessaan Veli Virtasen perheen omistukseen. 2000-luvulla vetovastuun ottivat puolestaan hänen poikansa Vesa ja Kari Virtanen, ja 10.12.2015 vetovastuu siirtyi kokonaan Kari Virtaselle.
Nykyään leipomo toimii Hollolassa ja valmistuksessa ovat niin ruokaleivät, kahvileivät kuin konditoriatuotteetkin. Leipomon yhteydessä toimii myös lounaskahvila ja myymälä. Myös verkkokauppa palvelee laadukkaiden leipomotuotteiden ystäviä.
Linkit:
Pulla-Pojat , avautuu uuteen välilehteen Pulla-Pojat Facebook , avautuu uuteen välilehteen Pulla-Pojat Instagram , avautuu uuteen välilehteen