kuvassa asuntovaunuja etutelttoineen kauniissa Hollolan luonnossa vesijärven rannalla

Camping Messilän yritystarina

Päivi Saarela ja Hannu Yrjölä kertovat:

Perustimme Camping Messilä Oy:n keväällä 1997. Näiden reilun kahdenkymmenen vuoden aikana olemme pikkuhiljaa kehittäneet aluetta ja sen monipuolisia toimintoja asiakaslähtöisesti ja hyvässä yhteistyössä Hollolan kunnan kanssa.

Hannu hoitaa pääasiassa alueen ”ulkoiset työt”, joihin kuuluu paljon erilaista organisointia, uuden ilmeen kehittelyä ja paikkojen kunnossa pitoa. Hallinnollinen puoli on Päivin työmaata.  Asiakassuhteissa, henkilöstöasioissa ja tapahtumasuunnittelussa riittää hoitamista puhumattakaan rutiinitehtävistä tai vaikkapa tarjousten tekemisestä.

Vuosien varrella olemme onnistuneet saamaan todella hyvää ja pitkäaikaista henkilökuntaa, joka on sitoutunut työhönsä. Myös kesätyöntekijät tulevat töihin kesä toisensa jälkeen uudelleen ja uudelleen.  Kesäaikana työllistämme toistakymmentä työntekijää ja talviaikana 4-5. Tällaisen organisaation pyörittäminen on monipuolista ja pitkäjänteistä eikä kahta samanlaista päivää ole. Siitä, kun aloitimme, on työnkuva muuttunut paljon. On tullut somet, verkostot, sähköiset järjestelmät ja ties mitkä. Niiden mukana on mentävä, jotta pysyy ajan hermolla.

Alueen sijainti Hollolassa Vesijärven rannalla on erittäin hyvä niin paikallisesti kuin matkailullisestikin. Yöpyjiä on vuosittain noin 30 000. Heistä ulkomaalaisia on noin 15%.

Kesäkausi on Camping Messilässä vilkasta aikaa. Koko kesän alueella olevia vaunuja on noin 70. Vuorokausikävijöitä on kelien mukaan enemmän tai vähemmän. Hyvät ravintolapalvelut, kesäkauppa ja aurinkoiset terassit houkuttelevat sekä matkailijoita että paikallisia ihmisiä. Hyvin hoidettu uimaranta vesiurheilimahdollisuuksineen ja beachvolleykenttineen ovatkin ahkerassa käytössä. Tarjolla on myös saunallisia huviloita leirintämökkejä.

Alueella järjestetään myös paljon tapahtumia ja juhlia. Perinteinen juhannus kokkoineen Messilässä ja Enonsaaressa sekä latotanssit ovat aina kesän kohokohta. Enonsaaren vanhassa huvilassa toimii kesäravintola. Saarelta löytyy myös luontopolku, frisbeegolfrata, grillipaikka ja laavu ja vuokrattavina on rantasauna ja mökkejä. lisäysehdotus: Enonsaareen pääsee laivalla Lahden satamasta ja Messilän rannasta.

Talviaikana talvikausipaikoilla on puolisentoistasataa asuntovaunua. Asiakkaat ovat pääasiassa pääkaupunkiseudulta ja tulevat viikonloppuisin ja lomillaan viettämään aikaa Messilässä ja lähiympäristössä hyvien talviurheilumahdollisuuksien äärelle.

Linkit:

Camping Messilä , avautuu uuteen välilehteen Camping Messilä video , avautuu uuteen välilehteen