Hollolan vanha kunnantupa kesällä

Hollolan Vanhan Kunnantuvan yritystarina

HOLLOLAN VANHA KUNNANTUPA

Kansallisromanttinen hirsitupa Sinun juhliisi ja virkistäväksi taukopaikaksi.
Hollolan Vanha Kunnantupa siirtyi kesän 2010 aikana Hollolan kotiseutuyhdistys ry:lle. Seuran tarkoituksena on, että Kunnantuvan arvokas ja muistoja herättävä kulttuurimiljöö saataisiin päijäthämäläisten yhteiseen juhla- ja kokouskäyttöön. Erilaiset kulttuuritilaisuudet ovat mahdollisia, koska rakennuksessa on erinomainen akustiikka ja hyväkuntoinen piano käytettävissä.

Kunnantuvan ja kioskin yrittäjät löytyivät Hollolan kirkonkylältä 

Hollolan Vanhalle Kunnantuvalle ja Kioskille on valittu uusi yrittäjä maaliskuussa 2023.
Uutena yrittäjänä toimintansa aloittaa KoHo Kitchen Oy. Yritystä luotsaavat usealle kirkonkyläläiselle ennestään tutut Taru Holopainen ja Anni Kotiranta. KoHo Kitchenin taustalta löytyy vahvaa yrittäjätaustaa ja pitkäaikaista kokemusta ravintolatoiminnasta. Anni Kotiranta on toiminut ravintola-alalla reilun 15 vuoden ajan, viimeisen vajaa 14 vuotta Ravintola Jokimaan kokkina. Taru Holopainen puolestaan on vastannut miehensä Esa Holopaisen kanssa ravitallin toiminnasta reilun 30 vuoden ajan.

– Ravintolatoiminnan aloittaminen on ollut meillä jo pitkään yhteisenä haaveena. Kun tilaisuus tuli, niin pakkohan siihen oli tarttua, vaikkakin kaikki on nyt käynyt todella nopeasti. Olemme molemmat todella innoissamme. Uusia ideoita ja suunnitelmia kioskin ja Kunnantuvan toimintaan on mietitty paljon. Katsotaan sitten, että mitkä kaikki niistä saadaan toteutumaan. Haluamme tarjota kyläläisille ja ohikulkijoille kioskilla, ja myöhemmin myös Kunnantuvalla viihtyisän tunnelman ja hyvää tarjottavaa, tervetuloa kaikille, toivottavat uudet yrittäjät Taru ja Anni.

Hollolan Kotiseutuyhdistys ja Kirkonseudun Kyläyhdistys aloittivat yhdessä uuden yhteisen yrittäjän etsinnän tammikuussa 2023. Kyselyitä tuli toistakymmentä, joten kiinnostusta tiloihin oli.  ”Tavoitteena oli, että löydämme yrittäjän maaliskuun loppuun mennessä ja onnistuimme siinä. Olemme myös erittäin ilahtuneita siitä, että yrittäjät löytyivät omalta kylältä” toteavat yhdistysten puheenjohtajat Anni Sallila ja Elina Isotalo.

Kunnantupa on arkkitehtuuriltaan korkeatasoinen, viihtyisä, siisti ja hyvin varustettu kiinteistö. Maalämmön ansiosta se on lämmin ympäri vuoden.Tule tutustumaan kesällä kotiseutumuseoon ja samalla virkistävälle lounas- tai kahvitauolle Vanhalle Kunnantuvalle. Vanhan Kunnantuvan kahvila- ja ravintola on avoinna ympäri vuoden. 

Lisätiedot:     
Hollolan Kotiseutuyhdistys ry, puheenjohtaja Anni Salila puh. 044 58 40032
Hollolan Kirkonseudun Kyläyhdistys ry, puheenjohtaja Elina Isotalo puh. 044 3100284
KoHo Kitchen Oy, Taru Holopainen puh. 0400 153 550 ja Anni Kotiranta puh. 0405402089

Linkit:

Hollolan Vanha Kunnantupa Facebook , avautuu uuteen välilehteen Musiikkiilta Vanhalla Kunnantuvalla , avautuu uuteen välilehteen Hollolan kirkonkylän kioski Facebook , avautuu uuteen välilehteen Traktorit Kunnantuvalla ja laulua kioskilla , avautuu uuteen välilehteen