Hollolaan on laadittu kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma

Kävelyä ja pyöräilyä edistetään kunnissa ja kaupungeissa kansanterveydellisistä ja ympäristöön liittyvistä syistä.
Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelmassa panostetaan liikkumiseen varsinkin pääväylillä, jotka määritellään vuoden 2024 aikana. Kyseisten pääväylien kuntoluokitusta nostetaan vastaamaan paremmin kulkijoiden tarpeita. Tämän lisäksi edessä on parannuksia koulumatkojen turvallisuuteen liittyen. Suurennuslasin alle joutuvat koulujen pyöräparkit ja tuloväylät koulun pihaan.

Kevyenliikenteen edistämisellä halutaan vaikuttaa turvalliseen liikkumiseen, mutta myös kestävään kehitykseen. Yli 50 % 1-2 kilometrin matkoista tehdään Hollolassa autolla.  Tähän halutaan tarttua niin, että lyhyet matkat on mielekkäämpää tehdä kävellen tai pyöräillen kun väylät ovat viihtyisät ja hyvässä kunnossa. Kevyenliikenteen väylien kyselystä keväällä 2023 kunta selvisi hyvin arvosanoin, mutta muutoksia on tehtävä, jotta saamme luvut kääntymään ja enemmän ihmisiä liikkumaan kestävästi kävellen tai pyöräillen.

Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman toimenpiteitä päivitetään vuosittain kunnan asiantuntijatyöryhmän toimesta. Ohjelman laatimiseen on osallistunut elinvoiman ja hyvinvoinnin palvelualueen, sekä Hollolan Tilapalvelu Oy:n työntekijöitä.

Asian on käsitellyt kunnanvaltuusto kokouksessaan 11.12.2023

Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Pelastustoimen virka-aputehtävien määrä kasvoi ja liikenneonnettomuustehtävät vähenivät 

Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen pelastusyksikkö hälytettiin apuun kaikkiaan viime vuonna yhteensä 4403 kertaa. Yli puolet pelastustehtävistä (2208 kpl) sijoittui Lahteen, 578 Heinolaan,315 Orimattilaan, 219 Asikkalaan, 197 Iittiin, 161 Padasjoelle, 117 Sysmään, 101 Kärkölään ja 91 Hartolaan. 
 
Välittömästä vaarasta pelastettiin 41 henkilöä ja 23 henkilöä evakuoitiin. Onnettomuuksissa oli osallisena yhteensä 1886 henkilöä. Lahdessa tapahtui viime vuoden marraskuussa yksi palokuolema, kun henkilö menehtyi kerrostalohuoneiston tulipalossa. 

Tehtävämäärät yli kymmenen vuoden keskiarvon

Viime vuonna pelastustoimen tehtävien määrä oli 2,6 prosenttia suurempi kuin edellisten kymmenen vuoden tehtävien keskiarvo. Vuosien 2013–2022 keskiarvo on ollut 4291 tehtävää vuodessa. Pelastuslaitos hälytettiin 196 rakennuspaloon tai rakennuspalovaaraan. Rakennuspaloissa pelastetun omaisuuden arvoksi on laskettu n. 111,3 miljoonaa euroa. 
 
Vahingontorjuntatehtävien määrä kasvoi edellisvuoteen nähden ja ylitti edellisen kymmenen vuoden keskiarvon. Viime vuonna hoidettiin 468 vahingontorjuntatehtävää. Tehtävien määrään voivat vaikuttaa esimerkiksi myrskyt ja muut poikkeavat sääolosuhteet. 

Paloautoilla lähes 900 ensivastetehtävää  

Pelastusyksiköt huolehtivat viime vuonna 877:stä ensivastetehtävästä. Ensivastetehtäviä voivat olla esimerkiksi äkilliset henkeä uhkaavat tilanteet, kuten sydänkohtaus. Ensivastetehtävässä lähin pelastusyksikkö aloittaa tehostetun ensiavun ja auttaa ylläpitämään potilaan elintoimintoja, kunnes varsinainen ensihoitoyksikkö saapuu kohteeseen.

Valvontatoiminnan asiakaspalautteen tulos erittäin korkea  

Onnettomuuksien ehkäisyn osastolla oli viime vuonna noin 10 200 valvontatehtävä- ja asiantuntijapalvelun suoritetta. Yleisötapahtumien määrä kasvoi, ja pelastuslaitos ohjasi, neuvoi ja valvoi osaltaan tapahtumien turvallisuutta. Myös riskiasunnoista tehtävien ilmoitusten määrä pysyi korkeana. 
 
Valvonnasta saadun palautteen mukaan yritysten ja laitosten turvallisuushenkilöstö ja -johto olivat erittäin tyytyväisiä saamaansa palveluun.  
 
– Laadukas palvelu saa asiakkaat suhtautumaan turvallisuusasioihin positiivisesti. Se parantaa yh-teistyötä asiakkaan ja pelastuslaitoksen välillä muissakin tilanteissa, kertoo riskienhallintapäällikkö Marjo Oksanen.  

Valvontamäärät kasvoivat etenkin asuinrakennuksissa. Päijät-Hämeen pelastuslaitos valvoo alueensa asuinrakennusten paloturvallisuuden kymmenen vuoden välein.  
 
Pelastustoimen turvallisuusviestintä tavoitti koulutuksissa ja tapahtumissa noin viidenneksen alueen asukkaista. Osallistumisia oli noin 320 erilaiseen tilaisuuteen. Pelastuslaitos teki aktiivista turvallisuusaiheista viestintää myös sosiaalisen median kautta. Asukkaiden väestönsuojelun ja varautumisen kiinnostukseen pyrittiin vastaamaan järjestämällä aiheesta koulutuksia sekä jakamalla tietoa. 
 
Lisätietoja: 
Pelastustoimi – vs. pelastuspäällikkö Jani Aaltonen p. 044 077 3200  
Onnettomuuksien ehkäisy – riskienhallinta päällikkö Marjo Oksanen p. 044 077 3208. 
 

Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille.

Päijät-Hämeen hyvinvointialue – Päijät-Hämeen hyvinvointialue (paijatha.fi)