Hollola ja Lahti ehkäisevät jäte- ja hulevesitulvia yhteistyöhankkeella

Hollolan kunta, Lahti Aqua Oy ja Lahden kaupunki laativat yhteistyössä alueellisen kaupunkivesien hallintasuunnitelman vuosien 2024–2025 aikana.

Hankkeen tavoitteena on tunnistaa tilanteet ja paikat, joissa hulevesiä voi päästä jätevesiviemäriin tai likaantuneita hulevesiä on mahdollista päästä vesistöön tai kaupunki- ja taajamaympäristöön pahojen tulvien ja sateiden aikana. 

Hankkeella ennakoidaan ja varaudutaan tuleviin ilmastonmuutoksen aiheuttamiin haittoihin ja niiden huomioon ottamiseen viemäriverkostojen operoinnissa. Lisäksi vahvistetaan yhteistyötä jätevesi- ja hulevesiviemäreiden toiminnasta vastaavien eri tahojen välillä. 

Yhteishankkeena voidaan parhaiten saavuttaa paikallisesti kokonaisvaltainen hule- ja jätevesien hallintasuunnitelma, sillä Hollolalla ja Lahdella on laajalti yhteisiä valuma-alueita, vesistöjä sekä viemäriverkostoja. Vesihuoltopalvelut tuottavat molemmissa kunnissa Lahti Aqua Oy, jonka jätevedenpuhdistamoille myös pääosa Hollolan viemäröidyistä jätevesistä johdetaan käsiteltäviksi.

Kaupunkivesien kokonaisvaltaisia hallintasuunnitelmia tehdään nyt ensimmäistä kertaa. Hankkeita rahoitetaan ympäristöministeriön vesiensuojelun tehostamisohjelmasta (https://ym.fi/vedenvuoro). Avustushakuja hallinnoiva Etelä-Savon ELY-keskus on myöntänyt Hollolan ja Lahden kaupunkivesien hallintasuunnitelman hankkeelle rahoitusta 64 000 euroa.

Lisätietoja:
Hollolan kunta: Vesihuoltopäällikkö Riikka Johansson, +358 44 780 1182
Lahti Aqua Oy: Tekninen johtaja Janne Mäki-Petäjä, +358 50 590 3980
Lahden kaupunki: Hulevesi-insinööri Juhani Järveläinen, +358 50 559 4083

Uusi koirahiihtolatu kutsuu haukkujat ja hiihtäjät sivakoimaan

Hollolan kunta toteuttaa yhdessä Tiirismaan Latu ry:n ja Niipalan tilan kanssa tälle talvelle mahdollisuuden hiihtää koiran kanssa. Niipalan tilan miljöössä sijaitsevalle, noin kahden kilometrin pituiselle, ladulle pääsee sivakoimaan jo lauantaina 10. helmikuuta. Hiihtämään pääsee parkkipaikalta, joka sijaitsee osoitteessa Kirkkotie 16, Hollola.

Ladulla järjestetään lauantaina 17. helmikuuta kello 10-12 tapahtuma, jolloin voi seurata koirahiihtonäytöstä ja samalla voi tutustua koiravetolajien harrastajiin. Tapahtuman jälkeen latu on vapaa kaikille hiihtäjille.

Helppomaastoinen hiihtolenkki

Koirahiihtolatulenkki on maastoltaan helppo, peltomaalla kulkeva ympyräreitti. Ladulle ovat tervetulleita kaikki hiihtäjät, myös ilman koiraa. Turvallisuussyistä ladulla voi hiihtää vain myötäpäivään ja koira tulee olla kytkettynä.
Latu ja parkkipaikka ovat avoinna päivittäin kello 8-20.

Koirahiihtoladusta voit lukea lisää koirahiihtolatu-sivulta.

Talvikauden kestävällä kokeilulla kerätään kokemuksia koirahiihtoladun käytöstä ja toimivuudesta. Kokemusten perusteella päätetään tulevista kausista.

Koirahiihtolatukokeilusta vastaava Tiirismaan Latu ry kerää kokeilusta vapaaehtoista kannatusmaksua koiraladun toiminnan kehittämiseen. Vapaaehtoinen kannatusmaksu voi olla esimerkiksi 5 e/kerta tai 30 e/kausi. Maksu mobilepayllä numeroon 10069.