Hollolan työmarkkinatilanne

Viimeksi päivitetty: 27.11.2023

Työllisyyspäällikön katsaus työllisyyden tilanteeseen Hollolassa – lokakuu 2023

Yli vuoden työttömänä olleiden määrä laskussa

Valtakunnallinen yritysten haastava tilanne, erityisesti rakennusalalla, näkyy tällä hetkellä lievästi nousevana lomautusten määränä. Tästä huolimatta, edelleen työllistymistä on tapahtunut juuri työttömäksi jääneiden keskuudessa, sillä alle vuoden työttömänä olleiden määrä ei ole lähtenyt kasvuun.

Hollolan työllisyyspalveluissa kuntakokeilun osalta syksy on sujunut normaalisti, asiakkaita kohdataan ja ohjataan eteenpäin. Työkykyprosessia on hiottu koko vuoden ajan, ja hyvä tulos alkaa näkyä tässä vaiheessa.

Lokakuun 2023 työllisyyden tilanne (vrt vuonna 2022)

Työttömien osuus työvoimasta lokakuussa 2023 oli 6,8 % (6,9%)

Työttömiä kunnassa oli yhteensä 710 henkilöä ja lomautettuja 79 henkilöä. Työttömistä 752 henkilöä oli asiakkaana työllisyyden kuntakokeilussa, eli Hollolan työllisyyspalveluissa.

Päijät-Hämeen kunnista matalin työttömyysprosentti on Hollolassa 6,8%. Kanta-Hämeen kuntien keskiarvo on 9,2%. Päijät-Hämeen kuntien keskiarvo on 11,6 %.

Hollolan työllisyyden kehitys graafina

Työllisyysalueen rakentamisen kuulumiset

Päijät-Hämeessä on valmisteltu yli vuoden ajan kahden alueen mallia, ja kaikkien kuntien tahtotila on, että nämä kaksi aluetta muodostuvat tuottaen lähipalveluja asiakkaille. Työ- ja elinkeinoministeriön 21. marraskuuta 2023 vahvistaman tiedon mukaan Päijät-Hämeeseen muodostuu vuoden 2025 alusta kaksi työvoimaviranomaista: Päijät-Hämeen työllisyysalue sekä Lahden kaupunki. TE24-uudistus etenee valtuustojen päätösten mukaisesti Päijät-Hämeessä.

Päijät-Hämeen työllisyysalueeseen kuuluvat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Vastuukuntana Päijät-Hämeen työllisyysalueella toimii Hollola.

Maakunnallinen työllistämisen ohjelma tulee takaamaan myös sujuvan yhteistyön maakunnassa, jonka avulla vahvistamme maakuntamme vetovoimaa entisestään.

Tarkempaa tietoa aiheesta kiinnostuneelle