Nuoret toivovat välipaloja ja monipuolisempia vaihtoehtoja kouluruokailuun

Useampi yhdeksäsluokkalaisten tekemistä aloitteista oli pitkälti ruokapainotteisia. Nuorilla on pitkinä koulupäivinä nälkä. Kouluruokavaihtoehdot eivät aina kaikille maistu, myös jälkiruokia toivottiin ruokailuun. Monessa aloitteessa esitettiin maksuttoman välipalan tarjoamista pitkinä koulupäivinä tai välipala-automaatin saamista koululle.

Paikalla Hollolan valtuustosalissa oli viranhaltijoita vastaamassa nuorille.
– Kouluruokailua toteutetaan suositusten mukaan ja lähtökohtaisesti kouluruoka on sellaista, josta saa riittävän ravintoarvon. Palvelutuottajan näkökulmasta koitamme miettiä erilaisia vaihtoehtoja, mutta erilaisten makutottumusten myötä sama ruoka ei aina maistu kaikille, totesi elinvoimajohtaja Heli Randell.
Randell kertoi, että Hollolassa koulu- ja päiväkotiruokailun järjestäminen maksaa noin 3 miljoonaa euroa.
– Vuosittain tehtävään asiakaspalvelukyselyyn kannattaa kertoa omia toiveitaan.
Välipala-automaatista kouluille voidaan neuvolla sivistys- ja hyvinvointijohtaja Kim Strömmerin mukaan rehtoreiden kanssa.
– Olennaista on se, millaisia välipaloja automaattiin laitetaan tarjolle. Limut ja karkit eivät kuulu tarjontaan.

Yhdeksäsluokkalaisten tekemiä aloitteita käsiteltiin Hollola-salissa.
Linja-autovuoroja ja nuorisotiloja kaivataan lisää

Ruuan lisäksi nuorten aloitteissa käsiteltiin muun muassa linja-autovuoroja, niitä toivottiin enemmän niin iltoihin kuin viikonloppuihin.
– Lahden Seudun Liikenne on pyytänyt kunnalta ja sidosryhmiltä lausunnot palvelutason tarkastelusta. Nyt sekä seudullisesti että kuntakohtaisesti selvitetään mahdollisuuksia kattavammasta toiminnasta. Haasteena toki on se, että lisävuorot aiheuttavat suuriakin kustannuksia, joten vuoroilla täytyy olla myös käyttäjiä, jotta saadaan rahaa, Randell vastasi.

Lisäksi aloitteissa toivottiin nuorisotiloja syrjäkylille sekä myöhempään auki olevia paikkoja nuorille.
-Kunnalla on nuorisotilat tällä hetkellä Hämeenkoskella ja Kalliolassa, lisäksi Mesta on siirtynyt Salakankaan koulun tiloihin, vapaa-aikapalvelujen päällikkö Lassi Puodinketo kertoi.
Puodinketo totesi laajan kunnan tuovan omat haasteensa nuorisotilojen järjestämiseen.
-Olemme saaneet avustusta, jolla hankimme muun muassa VR-laseja sekä pelejä niihin. Näitä voidaan kierrättää eri puolella kuntaa. Pysyvämmän tilatoiminnan järjestäminen esimerkiksi kirkonseudulle, Herralaan tai muualle kuntaan on hankalampi juttu, se on lähinnä kustannus- sekä resurssikysymys.

Aloitteissa esitettiin myös muun muassa sisävälitunteja yläkouluun, keulintasuoraa mopoille, lainattavien sähköpotkulautojen saamista kuntaan sekä yleisurheilukenttää, joka onkin ollut jo valtuuston työlistalla.
– Olemme tiedostaneet yleisurheilukentän tarpeen jo pitkään. Valtuusto hyväksyi keväällä 2022 liikuntapaikkasuunnitelman, jossa on mainittu Heinsuon urheilukentän parantaminen. Viime maanantaina valtuusto hyväksyi vuoden 2024 investointiohjelman, johon on varattu jo rahaa urheilukentän suunnitteluun. Varsinainen toteutus tulee olemaan vuosina 2029-2030, tarkkoja kustannuksia ei vielä tiedetä, Randell kertoi.

Osbu-pilottiin kerättiin ideoita

Aloitteiden käsittelyn lisäksi yhdeksäsluokkalaiset osallistuivat pääkirjaston tiloissa vaikuttamismessuihin, jossa kierrettiin messupisteitä etsien vastauksia Seppo-pelialustalla oleviin visaisiin kysymyksiin.
Yksi piste oli nuorisovaltuuston Osbu–pilotti eli osallistuvan budjetin piste, jossa nuoret pääsivät tekemään oman ehdotuksensa 20 000 euron määrärahan käyttökohteeksi.
Pilottivaiheen teemana on lasten ja nuorten hyvinvointi sekä asuinympäristön kehittäminen.
Pilotti käynnistyi tänään 22.11.23 ja ehdotuksia voi antaa vuoden loppuun asti.
Tämän jälkeen nuorisovaltuuston kokoama valmistelutyöryhmä valmistelee annetuista ideoista toimenpide-esitykset nuorten äänestettäväksi maaliskuulle 2024.
Neuvottelukunta tekee esityksen määrärahan käyttämisestä äänestystuloksen mukaisesti ja tekee toimenpidesuunnitelman, johon kuuluu toteutus, aikataulutus ja seuranta.
Osbun lisäksi nuoret pääsivät kertomaan kehitysehdotuksia kunnan verkkosivuista, harjoittelivat CV:n tekemistä ja tutustuivat vapaaehtoistoimintoihin.

Hollolan nuorisovaltuuston valtuutetut Aatu Kuokkanen, Ansa Huttunen ja Ari Tillgren päivystivät Osbu-pisteellä.

Wellamo-opisto muuttaa Puurtajantielle vuoden vaihteessa

Kansalaisopiston toimintaa varten remontoidaan parhaillaan tiloja ja tiloihin rakennetaan myös hissi. Opetustoiminta pyritään aloittamaan uudessa osoitteessa 8. tammikuuta 2024 alkaen. 
Uusissa tiloissa tilaa on vajaat 700 neliötä.  Erillisiä luokkia on viisi sekä lasitustila ja uunihuone keramiikan töiden polttoon.
Tiloissa tullaan järjestämään muun muassa kuvataiteen, käsityön, keramiikan, kielten ja musiikin opetusta eri-ikäisille.  Myös lasten ja nuorten kuvataiteen taiteen perusopetus siirtyy uusiin tiloihin.

Puurtajantielle siirtyy myös kansalaisopiston kutomo, joka sijaitsee tällä hetkellä Hollolan kunnan varikolla. Uusi kutomo on iso ja valoisa ja sinne tulee kangaspuita 15 kappaletta. 

Uusissa tiloissa, Puurtajantie 3, järjestetään avoimet ovet ystävänpäivänä 14.2.2024 klo 15-17.  Tervetuloa tutustumaan!

Kutomo odottaa jo tekijöitä. Tilaan tulee kangaspuita kaikkiaan 15 kappaletta.