Salpakierto: Roinaralli tulee syksyllä Hämeenkoskelle

Roinarallin keräysautoihin voi tuoda maksutta pieniä eriä (50 kg tai 50 l) kotitalouksien vaarallisia jätteitä. Metallinkeräysautoon voi tuoda isot ja pienet metalliromut ja sähkölaitteiden keräysautoon kaikenkokoiset kodin sähkölaitteet.
Jätteitä ei kannata säilöä kotona pidempiä aikoja odottaen keräystä, sillä niitä vastaanotetaan kotitalouksilta maksutta ympäri vuoden jokaisella toimialueen lajitteluasemalla. Tärkeää on myös muistaa, että sähkölaitteet, akut, paristot, vaaralliset jätteet ja muut Roinarallissa kerättävät jätteet eivät koskaan kuulu lajiteltavaksi sekajätteeseen.
Kevään Roinarallin pysähdyspisteillä runsaasti kävijöitä
– Roinaralli kiertää vuosittain kevään ja alkukesän aikana jokaisessa toimialueen kunnassa. Pysähdyspisteet olivat tänäkin vuonna paikoin niin suosittuja, että jonoja pääsi syntymään. Kehotamme kaikkia jonottamaan rauhassa omaa vuoroaan. Keräysautot eivät poistu paikalta ennen kuin jokaista kävijää on palveltu omalla vuorollaan, kertoo Salpakierto Oy:n palveluesihenkilö Mika Kantele.
Kevään 2026 aikana kierroksilla vastaanotettiin kotitalouksien sähkölaitteita noin 12.500 kiloa, metalliromua 7.000 kiloa ja erilaisia vaarallisia jätteitä 12.900 kiloa. Roinaralli pysähtyi kevään kierroksella 66 paikassa ja kävijöitä oli näillä pisteillä reilu 1.200.
Syksyn 2026 roinarallin aikataulu ja pysähdyspaikat:
- tiistai 6.10. KÄRKÖLÄ
klo 17.00 – 18.00 Peltotie 2 - torstai 8.10. HOLLOLA (Hämeenkoski)
klo 17.00 – 18.00 Kirkonkylä, Keskustie 20 - tiistai 13.10. PUKKILA
klo 17.00 – 18.00 Kirkonkylä, Veteraanitie 11, paloasema - keskiviikko 14.10. MYRSKYLÄ
klo 17.00 – 18.00 Kirkonkylä, Höröläntie 2 - torstai 15.10. ORIMATTILA (Artjärvi)
klo 17.00 – 18.00 Pajatie 2, Sale
Tarkistahan jätteiden vastaanotto-ohjeet ennen pisteelle tuloa. Vastaanotto-ohjeet, aikataulut, pysähdyspisteet ja muut ajantasaisen tiedon löydät osoitteesta salpakierto.fi
Salpakierto Oy on 9 kunnan omistama osakeyhtiö, joka huolehtii jätelain mukaisista yhdyskuntajätehuollon palvelutehtävistä omistajakuntiensa alueella. Tehtäviin kuuluvat kunnan vastuulle kuuluvien jätteiden vastaanotto, käsittely, jäteneuvonta, jätehuollon suunnittelu ja kehittäminen sekä jätteenkuljetus kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen osalta. Yhtiö on osa Lahden kaupunkikonsernia.