Huljalan Helvetti

Helvetinrotko on Hämeenkoskella sijaitseva komea luonnonnähtävyys. Hurjan nimensä Helvetti lienee saanut siitä, että jyrkkien rinteiden ja puuston varjostaman syvän rotkon pohjalla on aina hämärää. Muutoin paikka ei ole nimensä mukainen, vaan ennemminkin sitä voisi luonnehtia luonnonystävän paratiisiksi. Rotkon pohjalla virtaa kirkasvetinen puro, joka saa vetensä lähteistä. Puron varsilla kasvaa saniaisia ja vanhoja puita. Rotko sijaitsee keskiaikaisen valtaväylän, Ylisen Viipurintien varrella.

Rotko on Huljalan Tupalan tilaa ja alueella hoidetaan luontoa ja sen monimuotoisuutta monin tavoin. Tärkein hoitotavoista on perinnebiotooppien hoitaminen. Alueen perinnebiotooppeja ylläpitää Tupalan tilan metsälaitumilla laiduntava itäsuomenkarja. Sekä metsälaitumet että itäsuomenkarja eli kyytöt ovat nykyisin uhanalaisia. Suurin osa rotkosta on aidattua laidunaluetta, joka on suljettu vierailijoilta. 

Metsälaidun, perinnebiotooppi, on ihmisasutuksen ja kotieläinten pidon myötä aikanaan syntynyt ja levinnyt luontotyyppi. Laiduntavat märehtijät söivät metsästä ja niityiltä itselleen mieluista kasvillisuutta, jolloin syntyi lukuisille eliölajeille otollisia ympäristöjä. Lai­dun­nuksesta hyötyivät erityisesti perhoset ja kukkivat kasvit, joille maiseman avartuminen ja tukahduttavan heinikon poistuminen soi lisää valoa ja antoi siten elinmahdollisuuden. Tuotannon tehokkuus­vaatimus­ten myötä metsälaidunnus on lähes täysin loppunut ja sen seurauksena perinnebiotooppi on nykyään Suomen uhanalaisin luontotyyppi. Tämän vuoksi monet laidunnuksesta riippuvaiset eliöt ovat käyneet harvinaisiksi ja niiden säilyminen maassamme on riippuvainen metsälaidunnuksen jatkumisedellytyksistä. 

Huljalan Tupala 

Luontoa ei voi museoida. Joka päivä ja joka viikko tämä on erilainen. Töitä tehdään sen eteen, että tämä olisi silmälle mahdollisimman kaunis ja luonnolle monipuolinen elinympäristö.

Metsälaidun, perinnebiotooppi, on ihmisasutuksen ja kotieläinten pidon myötä aikanaan syntynyt ja levinnyt luontotyyppi. Laiduntavat märehtijät söivät metsästä ja niityiltä itselleen mieluista kasvillisuutta, jolloin syntyi lukuisille eliölajeille otollisia ympäristöjä. Lai­dun­nuksesta hyötyivät erityisesti perhoset ja kukkivat kasvit, joille maiseman avartuminen ja tukahduttavan heinikon poistuminen soi lisää valoa ja antoi siten elinmahdollisuuden. Tuotannon tehokkuus­vaatimus­ten myötä metsälaidunnus on lähes täysin loppunut ja sen seurauksena perinnebiotooppi on nykyään Suomen uhanalaisin luontotyyppi. Tämän vuoksi monet laidunnuksesta riippuvaiset eliöt ovat käyneet harvinaisiksi ja niiden säilyminen maassamme on riippuvainen metsälaidunnuksen jatkumisedellytyksistä.

Tilalla hoidetaan metsää muun muassa kulottamalla. Kulottaminen- tai yhtä lailla metsäpalo – muuttaa ympäristön sopivaksi tietyn tyyppisille, pyrofiileille, eliöille. Nämä ovat vuosikymmenten kuluessa harvinaistuneet, kun metsäpalot ovat vähentyneet ja sammutus tehostunut. 

Tupalasta voi ostaa tilan omia tuotteita. Tupalan tilaan, perinnebiotooppeihin ja kyyttökarjaan pääset tutustumaan Tupalan tilan sivuilla ja avoimien ovien päivänä.