Perusopetukseen valmistava opetus VALO

Viimeksi päivitetty: 03.12.2024

Perusopetukseen valmistava opetus on tarkoitettu kaikille niille esi- ja perusopetusikäisille maahanmuuttajataustaisille lapsille ja nuorille, joilla ei ole vielä tarvittavia kielellisiä valmiuksia esi- tai perusopetuksessa opiskeluun.

VALO tarkoittaa valmistavaa opetusta. VALO:ssa opiskellaan suomen kieltä, kulttuuria ja muita oppiaineita oppilaan oman opinto-ohjelman mukaan. Valmistava opetus kestää 900-1000 tuntia eli noin yhden vuoden.

Keskeistä opetuksessa on oppilaan kielitaidon kehittäminen sekä valmiuksien antaminen esi- tai perusopetusta varten. Perusopetuksen valmistavaan opetukseen voivat osallistua sekä vasta maahan muuttaneet että Suomessa syntyneet maahanmuuttotaustaiset lapset ja nuoret. Opetukseen voivat osallistua myös kaksikielisten perheiden lapset tai paluumuuttajat.

Hollolassa valmistavan opetuksen ryhmä on Salpakankaan koulussa.

Valmistavan opetuksen jälkeen oppilas siirtyy perusopetukseen.

Valmistavan opetuksen opetussuunnitelma – PDF , avautuu uuteen välilehteen
  • Erityisluokan opettaja / KOULU SALPAKANGAS

    Paula Ekman

    Valmistavan luokan opettaja, valmistavan opetuksen koordinointi ja suunnittelu

Salpakankaan koulu
Salpakankaan koulu