Lumien poisajo lisää turvallisuutta

Katujen kaventuminen, risteyksien näkemäesteet tai selvä lumitilan loppuminen tiiviisti rakennetussa ympäristössä aiheuttaa turvallisuusriskejä niin jalankulkijoille, pyöräilijöille kuin autoilijoillekin.  

Yleisille alueille kasatut lumet eivät ole ensisijaisesti leikkimistä varten, vaikka houkutus mäenlaskuun ja kiipeilyyn on suuri. Mäenlasku ja leikkiminen korkeassa ja jäisessä lumikasassa ei ole turvallista, eikä lumionkaloiden kaivaminen ole suotavaa sortumavaaran vuoksi. Siksi torialueen lumikasakin poistetaan sen muodostuessa liian suureksi.

Jäisissä lumikasoissa leikkiminen ja mäenlasku ei ole turvallista.

Salpakankaalla, uuden koirapuiston vierestä, löytyy pulkkamäki kaikille mäenlaskusta pitäville. Alue on valaistu, joten siellä on turvallista laskea pimeäänkin aikaan.

Terranor Oy
hollola@terranor.fi

Muistutus: Järven jäällä ajelu mopolla, autolla tai moottorikelkalla on useimmilla Hollolan järvillä kielletty

Kieltoja on esimerkiksi Työtjärvellä, Tiilijärvillä, Sairakkalanjärvellä, Valkjärvellä, Kutajärvellä, Hahmajärvellä ja Vesijärvellä. Kieltoalueet voi tarkistaa Suomen ympäristökeskuksen karttapalvelusta: https://syke.maps.arcgis.com/apps/webappviewer/index.html?id=5a57d4caa36a43b6893b7475de44ce0d.

Maastossa ja järven jäällä ajelua moottoriajoneuvoilla koskee maastoliikennelaki (1995/1710) ja sitä valvoo poliisi.

Jos alueella ei ole erityistä kieltoa, tarvitsee ajo silti luvan maanomistajalta tai vesialueen omistajalta. Moottorikäyttöisillä ajoneuvoilla tapahtuvan kilpailun tai harjoittelun järjestäminen jäällä tarvitsee myös ympäristönsuojeluviranomaisen luvan.

Poikkeus lupatarpeesta on esim. poliisin virkatehtäviin tai sairaankuljetukseen taikka palo- ja pelastustoimen tehtäviin liittyvällä ajolla.