Salpausselkä Geopark jatkaa UNESCO-kohteena

Salpausselkä Geopark on osa YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unescon maailmanlaajuista geologisesti arvokkaiden alueiden verkostoa, johon kuuluu keväällä 2026 yhteensä 241 aluetta 51 maassa. Suomessa geoparkeja on viisi.

Salpausselkä Geopark hyväksyttiin Unesco-kohteeksi vuonna 2022. Unescon geopark-alueet arvioidaan uudelleen neljän vuoden välein. Kansainväliset arvioijat tutustuivat kesällä 2025 muun muassa alueen merkittäviin luonto- ja kulttuurikohteisiin sekä geoparkin kasvatustoimintaan, yhteistyöyrityksiin ja oppaiden toimintaan. Kuudesta päijäthämäläisestä kunnasta – Lahti, Hollola, Heinola, Asikkala, Sysmä ja Padasjoki – koostuva Salpausselkä Geopark ulottuu ensimmäiseltä Salpausselältä eteläiselle Päijänteelle.

Yhteistyö geopark-alueen kehittämiseksi jatkuu

Unesco-kohteena Salpausselkä Geopark jatkaa alueen kestävää kehittämistä, luonnon- ja kulttuuriperinnön vaalimista sekä yhteistyötä muun muassa kasvatuksen, matkailun ja kansainvälisten verkostojen parissa.

– Laaja-alaiseen yhteistyöhön ja verkostotoimintaan perustuva Salpausselkä Geoparkin kehittämistyö jatkuu Unescolta saatujen suositusten sekä kuntien omien kehittämistavoitteiden mukaan. On tärkeää tehdä alueen kansainvälinen tunnustus entistä näkyvämmäksi, ja tässä Lahdella ja muilla kunnilla on merkittävä rooli, toteaa kasvupalvelujohtaja Johanna Särkijärvi Lahden kaupungilta.

Esimerkiksi Hollolassa ja Heinolassa on viime vuosina panostettu vahvasti luontokohteiden ja reittien kehittämiseen sekä niiden esille tuomiseen. Sysmässä ennallistetusta Virtaankoskesta on muodostumassa merkittävä uusi geopark-kohde, ja Padasjoella rakentuu Laivarantaan kesäksi uusi matkailuinfo, jonka tilojen myötä geoparkin näkyvyys parantuu.

Asikkalan Vääksyssä sijaitsevan Päijännetalon geopark-näyttelykokonaisuutta on puolestaan laajennettu entistä monipuolisemmaksi.
– Päijännetalossa kävijä saa kuvan maiseman jääkautisesta syntyhistoriasta ja siitä, miten luonnonympäristömme ja kulttuuriperintömme ovat vuosituhansien kuluessa kietoutuneet toisiinsa. Jatkamme edelleen Päijännetalon kehittämistä Salpausselkä Geoparkin vierailukeskuksena, kertoo Asikkalan kunnan elinvoimajohtaja Tarja Parviainen.

Yhtenä lähivuosien painopisteenä on kansainvälisen matkailun kehittäminen valtakunnallisen yhteistyön kautta.
– Yhdessä muiden Unesco-kohteiden kanssa Salpausselkä Geopark lisää Suomen kansainvälisen matkailun vetovoimaa ja ympärivuotista tarjontaa. Eduskunnan viime joulukuussa myöntämän lisämäärärahan turvin Visit Finland tekee vuosina 2026-27 työtä suomalaisten Unescon geopark-kohteiden tunnettuuden kasvattamisen eteen yhdessä geoparkien ja niiden alueilla toimivien matkailun alueorganisaatioiden kanssa, kertoo Hanna Muoniovaara Visit Finlandilta.

Lahden seudun Geopark-kokonaisuutta vetää yhteistyössä kuntien kanssa Salpausselkä Geopark -yksikkö, joka toimii maakunnallisen matkailuorganisaatio Lahden seutu – Lahti Region Oy:n yhteydessä.
– Unesco-kohteena toimimisen mahdollistaa alueen lukuisten eri toimijoiden mukana olo päiväkodeista ja oppilaitoksista matkailuyrityksiin, toteaa toiminnanjohtaja Kati Kangas, ja kiittää lämpimästi kaikkia yhteistyötahoja sekä hankkeiden rahoittajia.

Lue lisää Salpausselkä Geoparkista: www.salpausselkageopark.fi

Salpausselkä Geopark- alue ja sen kohteita.

Lisätietoja:
Kati Kangas, Toiminnanjohtaja, Salpausselkä UNESCO Global Geopark, kati.kangas@lahtiregion.fi, 040 579 9247

Vähä-Tiilijärvellä alkaa kolmas vuosi rysäkalastusta

Rysäkalastuksen hoitaa tänä vuonna Päijät-Hämeen kalatalouskeskus

Vähä-Tiilijärvellä hoitokalastuksen tavoitteena on saada saaliiksi etenkin särkeä. Myös pienet ahvenet otetaan, mutta suuremmat ahvenet sekä hauet vapautetaan takaisin järveen. Vähä-Tiilijärvellä tehokkain aika särjen pyynnille on särjen kutuaika pian jäiden lähdön jälkeen. Silloin särki on liikkeessä ja käy pyydyksiin.

Vähä-Tiilijärven rysäkalastuksen hoitaa tänä vuonna Päijät-Hämeen kalatalouskeskuksen Pertti Leino. Rysäkalastus pyydysten virittämisineen ja purkuineen kestää noin kaksi viikkoa. Leinon veneessä on käytössä sähkömoottori. Hoitokalastus vertautuu työkäyttöön, minkä vuoksi moottoriveneen käyttö työssä on sallittua, vaikka järvellä muutoin on moottoriajoneuvokielto.

Osakaskunta jatkaa katiskakalastusta

Vesalan kalaveden osakaskunta on tehnyt talkootyönä hoitokalastusta katiskoilla keväisenä kutupyyntinä jo vuodesta 2020 lähtien. Katiskat viritetään pyyntiin myös tämä keväänä rysäkalastuksen rinnalla.

Hoitokalastuksen vaikutuksia tutkitaan tänä kesänä

Vähä-Tiilijärven hoitokalastus perustuu järvelle laadittuun hoitosuunnitelmaan. Järvellä oli vuonna 2018 massiivinen sinileväkukinta, minkä jälkeen järven tilaa tutkittiin tarkoin. Järven todettiin rehevöityneen hitaasti vuosien saatossa ja särkikannan kasvaneen. Pääosin varsin pienikokoisista särjistä koostuva kalasto piti yllä ravinnetasoon nähden korkeita levämääriä. Eläinplankton oli kalojen saalistuksen takia erittäin pienikokoista, eikä pystynyt säätelemään järven levämääriä. Särkikalojen tehokkaalla pyynnillä pyritään vaikuttamaan ravintoverkon rakenteen kautta Vähä-Tiilijärven tilaan.

Hoitokalastus aloitettiin keväällä 2020. Kehitys oli alkuun hyvä, kunnes kesällä 2021 syntyi erittäin vahva särjen vuosiluokka. Tämä todettiin kesän 2022 koekalastuksessa, jolla seurattiin hoitokalastuksen vaikutuksia. Sen jälkeen hoitokalastusta päätettiin tehostaa rysäkalastuksella kolmena vuonna. Tämän vuoden rysäkalastus on kolmas vuosi, joten tänä kesänä tutkitaan tehostetun hoitokalastuksen vaikutuksia ravintoverkkoon. Vähä-Tiilijärveltä otetaan normaalia useammin vesinäytteitä sekä lisäksi eläinplanktonnäytteet. Elokuussa tutkitaan kalaston tila koekalastuksella. Tulosten perusteella päivitetään järven hoitosuunnitelma.

Vähä-Tiilijärven hoitokalastus ja tutkimukset toteutetaan osana Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiön Päijänne Leader ry:ltä hakemaa kansainvälistä Leader-hanketta Vesistöjen kokonaisvaltaisen hoidon kehittäminen (HolaFresh).

Lisätiedot:
Mirva Ketola
Vesistöasiantuntija­
Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö
p. 044-973 5137
e. mirva.ketola@vesijarvi.fi