Katinkullankujan leikkipuistoon äänestettiin monipuolisia leikkivälineitä

Kuntalaiset pääsivät äänestämään maaliskuun alussa leikkipuiston välineistä. Äänestettävänä oli kahdeksan erilaista leikkivälinekokonaisuutta. Ääniä tuli runsaasti ja jokainen vaihtoehto sai ääniä. Voittajakokonaisuus sai 42,4 prosenttia kaikista annetuista äänistä. Seuraava kokonaisuus pääsi lähelle tätä 31 prosentin äänimäärällä.

Kiitos kaikille äänestäneille ja mukavia tulevia leikkihetkiä Katinkullankujalla!

Hollolan energiankäytön suunta on hyvä

Koko kuntakonsernissa säästettiin energiaa 2 630 MWh.
Viimeisten neljän vuoden aikana kunta on säästänyt energiaa yhteensä 10.090 MWh (27,8%), joka vastaa peräti noin 500 sähkölämmitteisen omakotitalon energiankulutusta.

Erityisesti sähkönkulutuksen tippuminen viimeisten neljän vuoden aikana näyttää hyvältä. Sähköä on onnistuttu säästämään kunnassa erityisen paljon eli 4.690 MWh.
Lämmössä ja polttoaineissa on säästöä yhteensä 5 400 MWh.

Rahaa on säästynyt noin 800 000 – 900 000 euroa.