Hollola valittaa hylätystä valtionosuuspäätöksestä

Valtionosuutta vähentäväksi tekijäksi on laskettu muun muassa Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän tilinpäätökseen 2022 kirjattu palkkaharmonisaatiokustannusvaraus, jonka vastuu ei ole siirtynyt hyvinvointialueelle.

Valtionvarainministeriö hylkäsi päätöksellään kunnan tekemän oikaisuvaatimuksen. VM:n mukaan päätös on kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain ja sen nojalla annetun valtionneuvoston asetuksen mukainen.  Kunnan näkökulmasta kyseessä on kuitenkin niin merkittävä taloudellinen vaikutus kunnan valtionosuuden määrään, että asia tulee saattaa hallinto-oikeuden ratkaistavaksi.

Valituksen tekemisestä päätti kunnanhallitus ylimääräisessä kokouksessaan maanantaina. Päätös on luettavissa täällä.

Kunnan ilmastosuunnitelmasta on tehty kysely asukkaille ja vapaa-ajanasukkaille

Ilmastosuunnitelmien valmistelua tehdään yhteistyössä kuuden muun Päijät-Hämeen kunnan kanssa ja työtä koordinoi Päijät-Hämeen liitto. Valmis ilmastosuunnitelma on määrä viedä kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi loppuvuodesta 2024.

Osana ilmastosuunnitelmien valmistelua halutaan saada tietoa kunnan asukkaiden ja vapaa-ajanasukkaiden tekemistä arkisista ilmastovalinnoista sekä kuulla heidän ajatuksiaan ja toiveitaan kunnan tekemälle ilmastotyölle.
Vastaa lyhyeen verkkokyselyyn 4.8.2024 mennessä ja anna äänesi kuulua Hollolan kunnan ilmastotyössä.

https://link.webropolsurveys.com/S/5052F4708B88EB80