Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Pelastustoimen palvelutasopäätöksessä palvelut jatkuvat lähes nykyisellään

Aluehallitus hyväksyi Päijät-Hämeen pelastustoimen palvelutasopäätöksen vuosille 2024–2025. Palvelutasopäätös etenee vielä aluevaltuuston käsittelyyn 6. marraskuuta. 
Pelastustoimen palvelut jatkuvat lähes nykyisen mukaisena palvelutasopäätöskaudella. Aluehallintoviraston vuosittaisessa asiantuntija-arviossa on todettu pelastustoiminnan toimintavalmiuden sekä onnettomuuksien ehkäisyn palvelujen olevan verrattain hyvällä tasolla Päijät-Hämeessä.

Eniten puutteita on havaittu pelastustoimen viranomaisten vastuulla olevien väestönsuojelutehtävien osalta. Aluehallintoviranomaisen toteamat palveluittain laaditut huomiot on pyritty ottamaan palvelutasopäätöksessä huomioon. 
Palvelutasopäätös ohjaa pelastustoimea ja määrittelee palvelujen tason sekä tavat, joilla palvelut Päijät-Hämeessä tuotetaan ensi vuodesta alkaen. Pelastustoimessa palveluiden mitoitusperusteena on riskianalyysi.
Onnettomuuksien ehkäisyn palveluissa kehittämiskohteina ovat esimerkiksi tahallisten ja tuottamuksellisten tulipalojen ilmoittamisvelvollisuuden toteutuminen, palontutkinnalla saatujen tietojen hyödyntäminen, onnettomuuskehityksen seurannan tehostaminen ja sidosryhmäyhteistyön yhtenäistäminen. Henkilöstövoimavarojen riittävyyttä arvioidaan uudelleen uuden onnettomuuksien ehkäisyn sovelluksen tullessa käyttöön.
Varautumista ja väestönsuojelua kehitetään palvelutasokaudella 2024-2025 muun muassa resursseja lisäämällä.  

Hollolaan suunnitteilla hybridiasumiskohde ikääntyneille 

Päijät-Hämeen hyvinvointialue puoltaa Attendo Oy:n Hollolan Salpakankaalle suunnittelemaa hybridiasumiskohdetta, jossa tuotettaisiin sekä yhteisöllistä asumista että ympärivuorokautista palveluasumista.
Kolmikerroksiseen rakennukseen on suunniteltu 32 ympärivuorokautisen palveluasumisen asuntoa ja 57 yhteisöllisen asumisen asuntoa. Pääosa asunnoista on yksiöitä, mutta talossa on myös yhdeksän kaksiota. 

Rakennuksessa yhteisöllinen asuminen on eriytetty omaksi siivekseen, jonka jokaiseen kerrokseen on suunniteltu luonnollisten kohtaamisten paikkoja ja yhteistila. Kahden asumismuodon väliin jäävää ja päivätoimintaan suunniteltua tilaa voivat hyödyntää molempien asumismuotojen asiakkaat. Kohteeseen on suunniteltu myös saunaosasto, valmistuskeittiö, kuntosali sekä hoitohuone. 
Tällä hetkellä Päijät-Hämeessä asuu 28 740 yli 75-vuotiasta iäkästä, ja määrän odotetaan kasvavan 39 131 iäkkääseen vuonna 2040. Hollolan kunnassa yli 75-vuotiaita on 3 004 henkilöä ja määrän odotetaan kasvavan 3 826 henkilöön vuonna 2030. Vuonna 2040 yli 75- vuotiaiden ikäryhmän koko on Tilastokeskuksen mukaan jo 4 314 henkilöä. 

Aluehallitus antoi puoltavan lausunnon rakentamisesta Asumis- ja kehittämiskeskus ARA:lle kokouksessaan maanantaina 30.10. 

Lisätiedot:
Hyvinvointialuejohtaja Petri Virolainen, p. 050 438 3662
Aluehallituksen puheenjohtaja Kristiina Hämäläinen, p. 044 440 3869
Vs. pelastusjohtaja Veli-Pekka Niemikallio, p. 0440 773 101

Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille.

Päijät-Hämeen hyvinvointialue – Päijät-Hämeen hyvinvointialue (paijatha.fi)

Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Terveystilanteensa voi jatkossa kartoittaa itse koko hyvinvointialueella

Jos sairastumisriski on kohonnut, voi terveystarkastuksen täyttämisen jälkeen varata puhelinvastaanottoajan terveydenhuollon ammattilaiselle.
Sähköinen terveystarkastus on ollut käytössä jo aiemmin, mutta sen toiminnallisuuksia on nyt laajennettu kattamaan koko hyvinvointialue.
Sähköinen terveystarkastus sisältää erilaisia kysymyksiä omaan terveydentilaan ja elämäntapoihin liittyen. Kysely kartoittaa esimerkiksi diabetesriskiä, sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöitä sekä perintötekijöiden vaikutusta elintapasairauksien todennäköisyyteen. Elämäntapojen osalta kysytään esimerkiksi ravinto- ja liikuntatottumuksia sekä unen ja sosiaalisten suhteiden vaikutusta omaan hyvinvointiin.

Tarkastuksen täyttämiseen kuluu aikaa arviolta 15 minuuttia ja sen voi täyttää kuka tahansa, mutta tarkimmat ennusteet saadaan 18-70-vuotiaiden osalta.

Omaolon sähköinen terveystarkastus on ollut käytössä hyvinvointialueella vuodesta 2020. Jos elintapasairauksien riksi on kohonnut, voidaan tulokset aina lähettää ammattilaisen arvioitavaksi ja yksilöllisten ohjeiden saamiseksi. Asikkalan, Heinolan, Hollolan, Orimattilan, Padasjoen ja Sysmän asukkaat voivat kohonneen riskin myötä tehdä myös varauksen puhelinvastaanottoajalle. Tulosten lähetys ja puhelinajanvarauksen tekeminen edellyttää vahvan tunnistautumisen.
Sähköisen terveystarkastuksen pääsee täyttämään osoitteessa https://www.omaolo.fi/palvelut/terveystarkastus
Palvelun pääsee myös Päijät-Sote -sovelluksen etusivulta siirtymällä Omaoloon tai https://paijat-sote.fi/asioiverkossa/neuvonta-ja-hoito/ -sivulta

Lisätietoja:
Omaolon sähköinen terveystarkastus:
Minna Tuuri
Minna.tuuri@paijatha.fi
Puh. 044 482 5190

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen liittyvät kysymykset:
Heli Lahtinen
Heli.lahtinen@paijatha.fi
Puh. 044 729 7073

Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille.

Päijät-Hämeen hyvinvointialue – Päijät-Hämeen hyvinvointialue (paijatha.fi)