Ennen omaa vastaanottoaikaa on hyvä tulla ajoissa paikalle, jotta väistötiloissa sijaitseville vastaanotoille löytää kiireettä. Kutsukirjeen mukana tulleisiin saapumisohjeisiin kannattaa tutustua huolellisesti ja ottaa kirje mukaan.
Omalla autolla saapuvien kannattaa huomioida, että pysäköintijärjestelyt ovat muuttuneet ja pysäköintipaikat vähentyneet. Pysäköintialue P3 on kokonaan pois käytöstä. Vapaan paikan löytyminen voi viedä huomattavasti aikaa.
Keskussairaalalle pääsee myös julkisilla liikennevälineillä. Linja-autopysäkit Lahden ja Hollolan suuntiin ovat sairaalan edessä Keskussairaalankadulla ja Hoitajankadulla. Keskussairaalan tulevat ja lähtevät reitit aikatauluineen voit tarkastaa Lahden Seudun Liikenteen reittioppaasta.
Toimivat, terveet ja nykyaikaiset hoidon tilat
Nyt käynnistyvä rakennusvaihe jatkaa keskussairaalan uudistamista. Hoitotilat uusitaan toimiviksi ja nykyaikaisiksi. Alkuperäisen 70-luvulla valmistuneen keskussairaalarakennuksen osia on uusittu vuodesta 2019 lähtien alkuperäisten tilojen tullessa elinkaarensa päähän.
Lisätietoja: tulosyksikköpäällikkö Mervi Kallioinen, p. 044 440 3582
Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille.
Vesikansan toimipisteen palvelut saa heinäkuussa pääsääntöisesti Hollolan sote-keskuksesta. Padasjoen sote-keskuksen palvelut saa Asikkalan sote-keskuksesta. Päijät-Sote-sovellus palvelee asiakkaita läpi kesän. Sen kautta saa yhteyden terveydenhoidon ammattilaiseen ja avun monissa oireissa, jotka eivät vaadi fyysistä tutkimusta.
Vesikansan suun terveydenhoidon palvelut hoituvat heinäkuussa Asikkalassa. Vesikansan neuvolapalvelut saa heinäkuun aikana Asikkalasta ja Hollolasta. Vesikansan ilmaisjakelun piiriin kuuluvat hoitotarvikkeet puolestaan jaellaan Vesikansan (Kalliolan) kirjastosta.
Kesätauon aikana Padasjoen ja Vesikansan puhelinnumeroissa on käytössä takaisinsoittopalvelu, josta yhteydenottopyynnöt ohjautuvat oikeisiin palvelupisteisiin.
Padasjoen avosairaanhoito, mielenterveys- ja päihdepalvelut, suun terveydenhuolto, neuvolapalvelut, röntgen- ja laboratoriopalvelut sekä fysioterapiapalvelut saa heinäkuussa Asikkalasta. Padasjoen asukkaat voivat tilata ilmaisjakelun piiriin kuuluvat hoitotarvikkeet jo kesäkuussa heinäkuun ajaksi ja hakea hoitotarvikkeet kesäkuun loppuun mennessä Padasjoen sote-keskuksesta. Heinäkuussa hoitotarvikkeet toimitetaan noudettavaksi Asikkalan sote-keskukseen. Padasjoella kesää viettävät ulkopaikkakuntalaiset saavat kiireellisen hoidon Asikkalasta. Kiireettömissä tapauksissa heitä palvelee oman hyvinvointialueen terveysasema.
Padasjoen sote-keskuksen ja Vesikansan toimipisteiden palvelut ovat käytettävissä normaalisti 29. heinäkuuta lähtien. Tuolloin toivomme asiakkailta malttia kiireettömien asioiden hoitamisessa, koska sote-keskuksen ajanvaraus saattaa olla ruuhkautunut.
Lisätietoja: tulosaluejohtaja Pertti Sopanen, 044 482 3171
Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille.