Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Valmiussuunnitelma antaa raamit häiriötilanteiden hallintaan 

Valmiussuunnittelussa tunnistetaan ja analysoidaan toimintaympäristöön kohdistuvia uhkia sekä oman toiminnan haavoittuvuuksia ja kartoitetaan sekä arvioidaan olemassa olevia ja tarvittavia resursseja erilaisten häiriötilanteiden hallinnassa. Suunnittelussa kehitetään myös toimintamalleja ja neuvotellaan yhteistyötahojen kanssa esimerkiksi häiriötilanteiden aikaisesta tietojen välittämisestä ja yhteistoiminnasta. 

Hyvinvointialueiden valmiussuunnittelua ohjaa varautumista ja valmiussuunnittelua koskeva lainsäädäntö, ja lisäksi toimialat varautuvat vastuuministeriöidensä ohjeistuksen mukaisesti. Tarkemmat ohjeet ja toimintatapamallit häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin varautumiseen ovat salassa pidettävää tietoa. 

Harjoittelemalla suunnitelma siirtyy paperilta käytäntöön 

Hyvinvointialueella tehdään jatkuvasti konkreettisia, valmiutta parantavia toimenpiteitä. Hyvinvointialue osallistuu valmiusharjoituksiin, joilla edistetään kokonaisturvallisuutta ja harjoitetaan viranomaisten, kuntien ja muiden tahojen välistä yhteistyötä.  

Hyvinvointialue osallistuu Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään HÄME24-harjoitukseen ja samanaikaisesti järjestettävään Panssariprikaatin paikallispuolustusharjoitukseen syyskuun ensimmäisellä viikolla. Harjoituksen teemana on toimiminen poikkeusoloissa ja niihin liittyvissä väestönsuojelutehtävissä. Harjoitus kokoaa yhteen kunnat, viranomaisia, huoltovarmuuskriittisiä organisaatioita ja turvallisuustoimijoita sekä alueen yrityksiä. Harjoitusviikolla Päijät-Hämeen kunnissa voi näkyä tavallista enemmän viranomaisten henkilöstöä ja kalustoa. 

– Harjoitukset ovat erinomainen mahdollisuus kehittää omaa varautumista ja syventää yhteistyötä eri organisaatioiden kanssa. Pääsemme testaamaan suunnitelmia ja kehittämään niitä harjoituksesta saatujen oppien perusteella, sanoo valmiuspäällikkö Jani Mäkinen

HÄME24-harjoitus on ensimmäinen Päijät- ja Kanta-Hämeen maakuntien harjoitus sen jälkeen, kun hyvinvointialueet ovat aloittaneet toimintansa ja Suomi on liittynyt Naton jäseneksi. 

Lisätietoja: valmiuspäällikkö Jani Mäkinen, 044 4823 398 
valmiuspäällikkö Mika Nevalainen, 044 0773 123 

 Hyvinvointialueen yleinen valmiussuunnitelma on luettavissa verkkosivuilla.
Lisätietoja harjoituksesta Etelä-Suomen aluehallintoviraston tiedotteesta

Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille.

Päijät-Hämeen hyvinvointialue – Päijät-Hämeen hyvinvointialue (paijatha.fi)

Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Koronarokotuksen voivat saada syyskuun alusta voimakkaasti immuunipuutteiset tai 80 vuotta täyttäneet 

Rokotukset alkavat tiistaina 3. syyskuuta koronarokotuksilla, jonka voivat ensimmäisinä saada 80 vuotta täyttäneet tai voimakkaasti immuunipuutteiset henkilöt. 

Ajanvaraus näille riskiryhmille aukeaa 15. elokuuta ja ajan voi varata puhelimitse oman sote-keskuksen puhelinnumerosta. Takaisinsoittovalikosta valitaan rokotuslinja ja jätetään soittopyyntö.  

Elokuun aikana palveluasumisen yksiköiden asukkaat ja kotihoidon asiakkaat saavat koronarokotuksen. 

Muut riskiryhmät saavat kausirokotukset myöhemmin syksyllä 

Muiden ryhmien rokotusajanvarauksen alkamisesta tiedotetaan myöhemmin verkkosivulla paijat-sote.fi/influenssa-ja-koronarokotus/.  

Influenssarokotusten alkaessa myöhemmin syksyllä, koronarokotuksen voi ottaa samalla rokotuskerralla. Rokotteita annetaan kaikille 65 vuotta täyttäneille sekä 18 vuotta täyttäneille, joilla on jokin vakavan koronataudin riskiä lisäävä sairaus. Vakavan koronataudin riskiryhmät voi tarkistaa THL:n verkkosivuilta

Tehosterokotusta suositellaan riskiryhmiin kuuluvalle huolimatta siitä, kuinka monta rokotetta henkilö on aiemmin saanut tai kuinka monta kertaa hän on sairastanut koronan. Koronataudin sairastaneelle rokotteen ottamista suositellaan aikaisintaan 6 kuukauden kuluttua sairastetusta taudista. Edellisen koronarokoteannoksen ja tehosterokoteannoksen välillä on suositeltavaa olla vähintään kuusi kuukautta. Jos henkilö on sairastanut taudin tänä kesänä, ei hän suojan kannalta tarvitse tehosteannosta syksyn tai talven 2024–2025 aikana.  Tarvittaessa rokote voidaan antaa erityisestä syystä yksilöllisen harkinnan perusteella. 

Kausirokotukset ovat maksuttomia kaikille 65 vuotta täyttäneille ja riskiryhmiin kuuluville.   

Lisätietoja: tulosaluejohtaja Pertti Sopanen, p. 044 4823 171

Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille.

Päijät-Hämeen hyvinvointialue – Päijät-Hämeen hyvinvointialue (paijatha.fi)