Hollolan pienjärvien vedenlaatuseuranta vuodelta 2024 on valmistunut

Raportissa on tarkasteltu vuoden 2024 näytteenottojen tulokset ja vedenlaadun ajallista kehitystä 2000-luvulla mainituissa Hollolan järvissä. Hahmajärvi ja Hahmajärveen laskeva Varsaoja lisättiin kunnan seurantaohjelmaan, koska niiden aikaisempi velvoitetarkkailu, joka liittyi valuma-alueella tapahtuneeseen turvetuotantoon, oli loppunut vuonna 2023.

Vedenlaatuseurantaan liittyen vuonna 2024 teetettiin syvyyskartoitukset kolmella järvellä; Hahmajärvellä, Soltinjärvellä ja Valkjärvellä. Syvyyskartat ovat nähtävillä Vesijärvisäätiön karttapalvelussa erillisenä tasona. Linkki: https://vesijarvi.fi/karttaohjelma/

Vedenlaadun seurannan toteutti Kymijoen vesi ja ympäristö ry ja syvyyskartoitukset Kari Ylönen/Viistokaiku24.

Tänä vuonna pienjärvien vedenlaatuseurannassa tarkkaillaan Arkiomaanjärveä, Valkjärveä, Työtjärveä, Vähä-Tiilijärveä, Hahmajärveä, Keski-Tiilijärveä, Iso Tiilijärveä, Hedelmätarhanlampea, Kastarlammia ja Mustajärveä.

Pääset raporttiin tästä.

Erämaisella Soltinjärvellä tehtiin syvyyskartoitus ja otettiin vesinäytteitä ensimmäistä kertaa vuonna 2024.

Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Pelastustoimi muistuttaa ilotuliterajoituksista ja turvallisesta ilotulittamisesta

Pelastuslaitos tarkastaa ilotulitteiden myyntipaikat alueellaan joulun jälkeen. Palotarkastajat kiinnittävät valvonnassa huomiota sammutusvälineisiin, turvalliseen varastointiin ja asiakkaiden ohjeistamiseen. Ilotulitevalvonta perustuu vuosittaiseen valvontasuunnitelmaan.

Palotarkastaja Ari Holopainen Päijät-Hämeen pelastuslaitokselta muistuttaa ilotulitteiden turvallisesta säilyttämisestä ja suojalasien käytöstä:

–  Ilotulitteet tulee säilyttää kotona lukitussa kaapissa etäällä lämmönlähteistä ja tulisijoista. Ullakkotiloja, kellaria tai yhteiskäyttötiloja ei suositella.

Ilotulitteita ampuessa ne tulee suunnata pois päin ihmisistä ja rakennuksista. Tuotteen käyttöohjeita ja turvaetäisyyksiä on noudatettava.

–  Jos ilotulite ei sytyttämisen jälkeen toimikaan odotetusti, älä mene lähelle sitä, vaan odota ainakin 10–15 minuuttia ennen tuotteen lähestymistä. Toimimattoman tuotteen voi palauttaa ostopaikkaan hävitettäväksi, Holopainen sanoo. 

Toimimatonta ilotulitetta ei saa jättää syttymisvaaran vuoksi jäteastiaan.

Ilotulitteiden käyttö sallittu uuden vuoden aattona klo 18–02 

Ilotulitteiden käyttö on sallittua Päijät-Hämeen kunnissa uuden vuoden aattona 31.12. klo 18.00–1.1. klo 2.00 lukuun ottamatta Lahden keskustaa. Lahden keskustassa Mannerheiminkadun, Lahdenkadun, Hollolankadun, Saimaankadun ja Vuoksenkadun rajaaman alueen sisäpuolella on voimassa ilotulituskielto. 

Poliisilla on oikeus langettaa sakko ilotulituskiellon rikkomisesta lain 390/2005 125 § perusteella (räjähdesäännösten rikkominen). 

Lisätietoja:  Ari Holopainen, palotarkastaja, 0440 773 567, Päijät-Hämeen pelastuslaitos