Hollola myy Würthille yritystontin Hopeakalliosta

Kaupan kohteena on noin 10 000 neliön suuruinen määräala, jolle rakennetaan Würth oy:n Hollolan toimipisteen myymälän ja toimistotilat.

Toimipisteellä Würth parantaa palveluaan ja tuo tuotteet lähelle asiakkaita. Muut Päijät-Hämeen Wurth toimipisteet jatkavat toimintaansa normaalisti.
Uuteen rakennettavaan myymälään on helppo saapua myös raskaalla kalustolla.

Aiemmin varausvaiheessa saatujen tietojen mukaan rakentamisen laajuus on yli 1 000 neliötä. Työllistämisvaikutuksen arvio on noin 6-8 henkilöä. Hankkeen laajuus, muut yksityiskohdat ja aikataulu tarkentuvat suunnittelun edetessä.

Myytävä yritystontti sijaitsee Hollolan Hopeakallion kaupallisten palveluiden yritysalueella, jonka sijainti yrityksen toiminnoille on ihanteellinen.  Yritysalue sijaitsee lähellä sekä Hollolan kuntakeskusta että Salpakankaan ja ympäristön asunto- ja yritysalueita. Lisäksi sinne on ajomatkaa Lahdesta vain noin 10 minuuttia.
Kauppahinta on kolmesataaneljäkymmentäviisituhatta (345 000 €) euroa.

Lisätietoja:
Elinkeinopäällikkö Tiia Irri, p. 044 780 1298

Hollolan kunnan alueelle on tehty kaivosvaraus

Equivest Metals Oy on jättänyt maaliskuussa kaivosviranomaiselle (Tukes) Saitta-nimisen varausilmoituksen kaivoslain 621/2011 §44 mukaisesti. Yhtiö hakee varausta vuodeksi. Varausalue sijaitsee Hollolan lisäksi Asikkalan, Hämeenlinnan ja Padasjoen alueella.
Hollolassa varausalue sijoittuu Hämeenkosken pohjoispuolelle.
Varausalueen sijainti on nähtävillä karttaliitteestä.

Alueella tehdään maastokäyntejä jalkaisin

Varauksen tehnyt yhtiö otaksuu, että alueelta voi löytyä litiumia, cesiumia sekä harvinaisia maametalleja. Lisäksi alueella on yhtiön mukaan potentiaalia tantaalin, tinan, kullan, nikkelin, kuparin, koboltin ja sinkin osalta.

Varausaikana yhtiö jatkaa paljastumien tunnistamista ja tutkii aluetta maastovierailujen muodossa jalkaisin. Alueilla tehdään havaintoja kalliopaljastumista sekä lohkareista, joista voidaan ottaa vähäisiä näytteitä kivivasaralla.
Maanomistajia tiedotetaan etsintätyöstä ennen suunniteltua kenttäohjelmaa.

Malminetsintälupaa aiotaan hakea lupaavimmille alueille

Yhtiö aikoo hakea malminetsintälupaa varausajan loppupuolella lupaavimmille alueille. Jos yhtiö hakee malminetsintälupaa, se kuulutetaan ja asiasta pyydetään lausunto kunnalta. Myös maanomistajat voivat antaa omat muistutuksensa.
Malminetsintälupa oikeuttaisi luvanhaltijan tekemään alueella tarkempia tutkimuksia, joiden vaikutukset ympäristöön saavat olla vähäisiä ja lyhytaikaisia.

Malminetsintävaihe kestää vuosia. Mikäli tutkimuksissa selviää, että kaivoksen perustaminen on kannattavaa, voi yhtiö hakea alueelle kaivoslupaa. Kaivostoiminta edellyttää kaivosluvan sekä monia muita lupia ja selvityksiä.
Koska kunnilla on lainmukainen monopoliasema kaavoitukseen, voi kunta halutessaan estää kaivoksen alueellaan.  Varsinaisen kaivoksen perustaminen vaatii myös kaivosluvan, jonka hakuvaiheessa haitankärsijöillä on mahdollista tulla kuulluksi.

Hollolan kunnassa seurataan tilannetta kaivosvarauksen osalta ja kunta antaa asiasta lausunnon siinä vaiheessa, kun se prosessin mukaan on mahdollista.

Lisätietoja:
Kunnanjohtaja Päivi Rahkonen,
paivi.rahkonen@hollola.fi
p. 044 780 1400