Salpakierto: Risut ja haravointijätteet maksutta puutarhajätteiden vastaanottopisteille

Miten pensaista leikatut oksat, maahan tippuneet lehdet ja muut haravointijätteet pitäisi hävittää oikeaoppisesti? Risut ja oksat kannattaa hakettaa ja käyttää katteena pensaiden ja istutusten juurilla. Hake toimii myös kompostorin seosaineena. Puutarhajätettä kannattaakin kompostoida kiinteistöllä ja näin saada niiden sisältämät arvokkaat ravinteet oman puutarhan hyödyksi.

Puutarhajätteiden hävittäminen polttamalla tai maahan hautaamalla on Lahden seudun jätelautakunnan antamien jätehuoltomääräysten mukaan kielletty. Puutarhajätettä ei saa myöskään kuljettaa puistoihin tai muille yleisille tai yksityisille alueille.

Salpakierto vastaanottaa risu- ja haravointijätteitä jokaisessa toimialueen kunnassa

Mikäli puutarhajätteitä ei pysty omalla kiinteistöllä hyödyntämään, voi kotitalouksien risu- ja haravointijätteitä viedä ympäri vuoden maksutta Salpakierto Oy:n lajitteluasemille niiden aukioloaikojen puitteissa.

Puutarhajätteitä vastaanotetaan vain lajitteluaseman aukioloaikoina, joten muistathan tarkistaa oman lajitteluasemasi aukioloajan ja jätteiden vastaanotto-ohjeistuksen ennen kuin lähdet liikkeelle!

Kärkölässä, Myrskylässä ja Pukkilassa on omat lumettomaan aikaan toiminnassa olevat vastaanottopisteet risu- ja haravointijätteille. Näihin pisteisiin ei saa viedä vieraslajeja, kuten kurtturuusuja ja lupiineja eikä puusta pudonneita hedelmiä, vaan nämä tulee toimittaa lajitteluasemille.

Ajantasaisen tilanteen puutarhajätteiden vastaanottopisteiden tilanteesta ja lajitteluasemien aukioloajoista voi aina käydä tarkistamassa osoitteesta salpakierto.fi.

Lajittele risut ja haravointijätteet erikseen

Risut ja haravointijätteet tulee lajitella erikseen, koska niiden jatkokäsittely on erilainen. Muistathan, että risu- ja haravointijätteiden sekakuormat ovat maksullisia.

Risujätteeksi lajitellaan kaikki puiden ja pensaiden oksat sekä alasleikatut pensasaidat. Myös pensaiden juurakot, joista on ravisteltu mullat tarkkaan pois, lajitellaan risujätteisiin.

Haravointijätettä ovat puiden ja pensaiden lehtien tai neulasten sekä nurmikon haravoinnista kertyvä jäte. Ruohovartiset kasvit, rikkaruohot, kävyt sekä pensaiden ja pensasaitojen leikkuusilppu ovat myös haravointijätettä, samoin perennojen juuripaakut.

Muovisäkkeihin pakatut haravointijätteet tulee tyhjentää säkeistä paikan päällä. Vain haittakasvien lisääntymiskykyiset osat, kuten siemenet tulee jättää säkkiin pakattuna lajitteluasemalle. Lupiinin siemenet tai siemeniä sisältävät kasvinosat tulee pakata aina säkkiin ja lajitella sekajätteeseen.

Salpakierto Oy on 9 kunnan omistama osakeyhtiö, joka huolehtii jätelain mukaisista yhdyskuntajätehuollon palvelutehtävistä omistajakuntiensa alueella. Tehtäviin kuuluvat kunnan vastuulle kuuluvien jätteiden vastaanotto, käsittely, jäteneuvonta, jätehuollon suunnittelu ja kehittäminen sekä jätteenkuljetus kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen osalta. Yhtiö on osa Lahden kaupunkikonsernia.

Asu­kas­we­bi­naa­ri saos­tus- ja um­pi­säi­liö­liet­tei­den kul­je­tus­jär­jes­tel­mäs­tä 29.4.2024

Lahden seudun jätehuoltoviranomainen järjestää asukaswebinaariin, jossa esitellään jätehuoltoviranomaisen tekemää saostus- ja umpisäiliölietteiden kuljetusjärjestelmäselvitystä. Saostus- ja umpisäiliölietteen asukaswebinaari järjestetään verkossa Teams-alustalla maanantaina 29.4.2024 klo 17–18. Liity mukaan tästä Teams-linkistä. Tilaisuus on kaikille avoin. Tervetuloa kuulolle.

Ohjelma:

  • Saostus- ja umpisäiliölietteen kuljetusjärjestelmäselvitys, jätehuoltopäällikkö Tiia Yrjölä, Lahden seudun jätehuoltoviranomainen
  • Saostus- ja umpisäiliölietteiden kuljetus kunnan järjestämänä, toimitusjohtaja Johanna Rusanen, Salpakierto Oy
Saostus- ja umpisäiliölietteen kuljetusjärjestelmätarkastelu

Saostus- ja umpisäiliölietteiden kuljetus tulee jätelain mukaan järjestää ensisijaisesti kunnan järjestämänä jätteenkuljetuksena. Kuljetus voidaan järjestää kiinteistön haltijan kilpailuttamana, jos jätelain 37§ 1 momentin ehdot täyttyvät. Saostus- ja umpisäiliölietteen kuljetusjärjestelmäselvityksessä on selvitetty täyttyvätkö jätelain 37§ 1 momentin edellytykset kiinteistönhalijan järjestämälle jätteenkuljetukselle vai siirrytäänkö kunnan järjestämään lietteen kuljetukseen.
Selvityksen mukaan jätelain ehdot kiinteistön haltijan järjestämälle jätteenkuljetukselle eivät täyty, ja saostus- ja umpisäiliölietteiden kuljetuksessa tulee siirtyä kunnan eli Salpakierto Oy:n järjestämään kuljetukseen koko Lahden seudun jätelautakunnan toimialueella: Asikkalassa, Heinolassa, Hollolassa, Kärkölässä, Lahdessa, Myrskylässä, Orimattilassa, Padasjoella ja Pukkilassa.

Kuulutusaikana voit antaa mielipiteen

Lahden seudun jätelautakunta päätti kokouksessaan 18.4.2024, että saostus- ja umpisäiliölietteen kuljetusjärjestelmäselvitys lähetetään lausunnoille ja asetetaan kuultavaksi. Kuulutusaikana 22.4.2024-10.5.2024 voit antaa mielipiteen saostus- ja umpisäiliölietteen kuljetusjärjestelmäpäätöksestä kuulutuksessa annetun ohjeen mukaisesti. Kuulutusmateriaali on julkisesti nähtävillä 22.4.2024-10.5.2024 Lahden seudun jätelautakunnan kuntien tietoverkoissa.

Kuljetusjärjestelmästä päätetään syksyllä 2024

Lahden seudun jätelautakunta päättää saostus- ja umpisäiliölietteiden kuljetusjärjestelmästä myöhemmin vuoden 2024 aikana. Päätös koskee koko Lahden seudun jätelautakunnan toimialuetta, johon kuuluvat Asikkala, Heinola, Hollola, Kärkölä, Lahti, Myrskylä, Orimattila, Padasjoki ja Pukkila.

Lisätietoja: jatehuoltoviranomainen@lahti.fi