Työelämätarina: Oppisopimuksella rakennusalan töihin
Jos Kunnontiimiä ei olisi, makaisi hollolalainen 19-vuotias Juho todennäköisesti päivät kotona ja äiti huolehtisi itsensä kipeäksi nuoren miehen tulevaisuudesta. Illalla Juho lähtisi ehkä lätkätreeneihin, mutta valvoisi niiden jälkeen yömyöhään, koska aamulla ei olisi pakko lähteä mihinkään.
Mutta Hollolassa toimii Kunnontiimi. Onneksi.
Juhon tarina ei ole erityisen epätavallinen. Hän on yksi niistä nuorista, jotka eivät ole koulunpenkissä juuri viihtyneet, mutta hänellä on silti tahto rakentaa itselleen hyvä elämä. Siihen suunnitelmaan kuuluu työnteko itseä kiinnostavalla alalla.
Koska rakennustyöt ovat aina kiinnostaneet, haki Juho peruskoulun jälkeen rakennusalan ammatilliseen koulutukseen ja sai opiskelupaikan.
– Opiskelin kaksi vuotta, mutta minulla oli koulussa motivaatio-ongelmia. Opetus oli liikaa teoriaa ja sivusta seuraamista, kun olisin halunnut päästä tekemään itse oikeita töitä. Kunnontiimissä on tarjolla juuri niitä, Juho kertoo.
Juho tuli Kunnontiimiin ensimmäisen kerran kesäkuussa 2021 työkokeiluun. Omavalmentaja Saila Pirinen oli suosittelut Juholle Kunnontiimiä armeijan alle.
Omavalmentajan rooli on erityisesti nuorten kohdalla merkittävä. On oltava melkoisen hyvä markkinoimaan, jotta nuoret oivaltavat, miten hyviä mahdollisuuksia kunta voi tarjota. Aina ei tarvitse pyrkiä työllistymään yrityksen kautta.
Juho oli tässä vaiheessa vielä omien sanojensa mukaan hieman naureskelulinjalla eikä odottanut Kunnontiimiltä suuria. Kun sitten Juho tapasi työvalmentajansa Timon, alkoi nopeasti tuntua siltä, että hommassa voi olla paljonkin järkeä.
Elokuussa työkokeilu vaihtui palkkatukeen ja Juho sai jatkaa itseään kiinnostavissa raksahommissa vuoden loppuun asti.
Kunnontiimissä Juho on päässyt alusta asti kiinni oikeisiin töihin. Esimerkiksi Tiilijärventie 7:ssä hän pääsi tekemään kerrostalon maalaustöitä ja akustolevyjen asennuksia. Kyseessä oli vesivahinkosaneeraus, jossa katotkin revittiin auki, joten projekti opetti monia eri työvaiheita isolla saneeraustyömaalla.
Kunnontiimi – matala kynnys kohti työelämää
Kunnontiimin takana on Hollolan kunnan työllisyyspalveluiden organisoima työryhmä, jonka tarkoituksena on edistää kuntalaisten työllistymistä tarjoten monipuolisia työkokeilu- ja palkkatukipaikkoja sekä kuntouttavaa työtoimintaa. Kunnontiimissä suunnitellaan myös yksilöllisiä jatkopolkuja ja tehdään tarvittaessa työ- ja toimintakyvyn kartoituksia.
Juho hyvästeli Kunnontiimin loppuvuodesta 2021, sillä tammikuussa nuorta miestä kutsuttiin vaihtamaan Kunnontiimin oranssit huomiovaatteet harmaampaan pukeutumistyyliin. Mutta armeijan kanssa kävi samoin kuin koulunkäynnin kanssa: ei ollutkaan Juhon juttu. Varusmiespalvelus Parolassa keskeytyi.
Sitten tapahtui jotain, josta työvalmentaja Timo Tanskanen on erityisen ylpeä.
– Juho otti meihin itse yhteyttä ja kysyi, olisiko hänen mahdollista päästä Kunnontiimiin takaisin. Meillä ei ollut heti valmista ratkaisua, mutta tietysti lähdimme sellaista rakentamaan. Koska rakennusala keskeytyneistä opinnoista huolimatta selvästi Juhoa kiinnostaa, oli oppisopimuskoulutus hänelle sopivin tapa tulla takaisin Kunnontiimiin.
Timo teki yhdessä Juhon omavalmentajan kanssa paljon työtä, jotta Juholle saatiin järjestettyä oppisopimus Koulutuskeskus Salpauksen ja kunnan yhteistyönä. Koska valmista sapluunaa ei ollut, oli Timon selvitettävä tarkoin, mitä osioita opinnoista Juho voisi Kunnontiimissä suorittaa.
Tällä hetkellä Juholla on vuoden mittainen pesti Kunnontiimissä. Yhden päivän viikossa hän käy koulua Salpauksessa ja antaa kaikki oppisopimukseen liittyvät näyttönsä oikeilla työmailla.
Rakennusalan perustutkinto tulee suoritettua näin tavalla, joka sopii Juhon elämään loistavasti.
Tiimin kirjavuus on rikkaus – ja pieni haaste
Juhoa ohjaava Timo Tanskanen työskentelee Kunnontiimissä yhtenä työvalmentajana. Hollolan kunnan työllisyyspalveluissa työskentelee neljän työvalmentajien lisäksi yhdeksän omavalmentajaa osana Lahden seudun kuntakokeilua.
Omavalmentajien tehtävänä on tukea yksilöllisesti työtöntä työnhakijaa. Tavoitteena tietenkin aina työllistyminen. Erilaisia asiakasryhmiä ovat työmarkkinatuella tai peruspäivärahalla olevat aikuiset, alle 30-vuotiaat sekä vieraskieliset työttömät.
Hollolan kunta on panostanut merkittävästi omavalmentajien rekrytointiin. Osa heistä on siirtynyt valtiolta kunnan palvelukseen. Työllisyyspalveluissa toimivat myös vastuuvalmentaja ja työllisyyssihteeri työllisyysvastaavan lisäksi.
Taustat tiimiläisillä ovat hyvin erilaisia. Osa tulee Kunnontiimiin lyhyeen työkokeiluun, kuten Juhokin ensin, osa on jo ikääntyneempiä velvoitetyöllistettyjä, osa suorittaa oppisopimusta.
– Tällä hetkellä Kunnontiimissä on noin 20 hyvin eritaustaista tiimiläistä alle parikymppisistä yli 60-vuotiaisiin. Mukana on koulun harjoittelun juuri aloittanut 17-vuotias tyttö ja rutinoitunut putkimies pitkäaikaistyöttömän taustalla ja oikeastaan kaikkea siltä väliltä, Tanskanen kertoo.
Tämä on Tanskasen mielestä rikkaus, sillä tiimin sisältä löytyy melkoinen määrä elämänviisautta jaettavaksi ja näin eri sukupolvet huomaavat, että yhteistyö tiimissä sujuu ikäeroista ja erilaisista taustoista huolimatta.
Erilaiset taustat ja elämäntilanteet tuovat toki väistämättä myös haasteita. Esimerkiksi työn vaatima elämänrytmi on osalla vielä pahoin hakusessa. Sitä se oli alkuun myös Juholla, ennen kuin arki opetti, että nukkumaan on syytä mennä aikaisin, jotta jaksaa aamulla nousta töihin.
– Osa tekee tiimissä lyhyempää työpäivää, mutta minun työpäiväni ovat aina 7.30-15.30. Se on pelkästään hyvä, koska se on työpäivän pituus useimmilla rakennustyömailla, joten hyvä siihen on tottua jo tässä vaiheessa, Juho kertoo.
Tanskanen kuuntelee tyytyväisenä vierestä ja kehuu Juhon omaksuneen erinomaisesti kaikki työelämän käytännöt sekä oppivan nopeasti uutta. Työvalmentaja ei siis hetkeäkään epäile, etteikö rakennusala saisi Juhosta erinomaisen työntekijän.
Juho itse toivoo tällä hetkellä tulevaisuudessakin työllistyvänsä kotikuntaansa Hollolaan, mutta tietää toki, että rakennusalalla on hyvä olla valmis vaihtamaan myös maisemaa.
Hollola panostaa työllisyyspalveluihin
Työvalmentaja Timo Tanskasen tilanne on tällä hetkellä harmillisempi, sillä tiedossa on pitkä sairausloma tulevan lonkkaleikkauksen vuoksi. Leikkausta hän joutuu kuitenkin odottamaan näillä näkymin lokakuuhun asti.
Toinen lonkka on leikattu jo aikaisemmin, joten Tanskanen tietää tarkoin, mitä on edessä.
Itse asiassa juuri fyysiset vaivat pakottivat Tanskasen etsimään työelämästä uuden paikan ja roolin. Ennen Kunnontiimiä hän teki pitkään monipuolisia rakennusalan töitä jopa ympäri maailmaa: muun muassa Saksassa, Karibialla ja Kaspianmeren länsirannoilla. Lonkka alkoi pari vuotta sitten oireilla niin vahvasti, ettei etenkään raskas reissutyö tullut enää kyseeseen.
Tänä vuonna Tanskasella on ollut mielenkiintoinen tuplarooli Kunnontiimissä. Mies sekä ohjaa oppisopimuskoulutettavaa että suorittaa oppisopimusta itse, määräaikaisessa työsuhteessa Hollolan kunnan kanssa.
Tanskanen aloitti tammikuussa Kuntoutus-, tuki- ja ohjauspalveluiden erikoisammattitutkinnon oppisopimuskoulutuksena. Nyt sairausloman vuoksi opintoihinkin tulee tauko, mutta toivottavasti homma jatkuu viimeistään ensi vuonna, kun lonkka on saatu kuntoon.
– Minunkin tarinani on siis hyvä esimerkki Kunnontiimin monista mahdollisuuksista. Nostan hollolalaisena isosti hattua kuntapäättäjille tästä kaikesta. Hollola panostaa merkittävästi yksilöllisiin työllisyyspalveluihin. Itse en ole halukas jäämään sairauseläkkeelle. Toivon, että työvuosia on vielä paljon edessä.
Lue lisää Kunnontiimin toiminnasta: hollola.fi/kunnontiimi.
teksti: Terhi Kangas
kuvat: Petri Koivisto
Julkaistu 14.6.2022
Työllisyyspalvelut haluaa auttaa:
Tutustu myös muiden hollolalaisten työnhakijoiden tarinoihin