Vastaa ruoka- ja siivouspalvelujen asiakastyytyväisyyskyselyyn

Säännöllisesti vuosittain asiakaskyselyjä toteuttanut ruoka- ja siivouspalvelut järjestävät jälleen kattavan asiakaskyselyn 4. – 27.3.2024. Vastaajien toivomuksista kyselyjä on lyhennetty ja niihin vastaaminen on nopeaa.

Pääkirjaston ja Hämeenkosken kirjaston käyttäjät voivat vastata siivouspalvelujen asiakaskyselyyn tämän linkin kautta. Lisäksi kirjastolla on mahdollista vastata kyselyyn kirjautumalla kirjastolta löytyvän QR-koodin avulla.
Siivouspalvelujen asiakaskysely suunnataan myös koulujen henkilöstölle ja erikseen varhaiskasvatushenkilöstölle.

Ruokapalvelun asiakaskysely toteutetaan Wilman kautta varhaiskasvatuksen asiakkaille ja koululaisille. Vastaamalla ruokapalvelun kyselyyn voi vaikuttaa muun muassa ruokalistaan.

Ruoka- ja siivouspalvelut toivovat runsasta osanottoa kyselyihin, joissa pääsee kertomaan kokemuksia laadusta, tarpeista sekä toiveista liittyen kunnan ruoka- ja siivouspalveluihin. Toimintoja on muutettu vastausten perusteella.
Kyselyn toteuttaja on ulkopuolinen toimija ja kaikki vastaukset käsitellään anonyymisti.

Vesihuollon maksujen muutos

Vedenkulutuksen merkittävä lasku (6,3 %) sekä vähentynyt rakentaminen ovat heikentäneet Hollolan vesihuoltolaitoksen maksutuloja, joilla katetaan kaikki vesihuoltotoiminnan kustannukset ja investoinnit. Jotta Hollolan vesihuoltolaitos voi huolehtia toimivista ja laadukkaista vesihuoltopalveluista myös tulevaisuudessa, nousee perusmaksu 20 %:a ja jäteveden käyttömaksu 5 %:a 1.6.2024 alkaen. Talousveden käyttömaksu sekä liittymismaksut säilyvät ennallaan.
Käytännössä omakotitalon perusmaksu nousee 3,57 euroa kuukaudessa. Yhdessä jäteveden käyttömaksun korotuksen kanssa vaikutus on arviolta 63 euroa vuodessa eli keskimäärin 5,25 €/kuukausi.
Koko Hollolan vesihuoltolaitoksen nykyinen sekä 1.6.2024 voimaan tuleva hinnasto löytyvät osoitteesta: https://www.lahtiaqua.fi/henkiloasiakkaat/hinnastot/

Vesihuoltolaitos ei tavoittele voittoa

Vesihuoltolaitoksen kustannuksia ei kateta verotuloilla, vaan vesihuoltolain mukaisesti asiakkailta perittävillä perus-, käyttö- ja liittymismaksutuloilla. Hollolan vesihuoltolaitos ei tavoittele voittoa toiminnallaan, vaan tavoitteena on ns. nollatulos.
Hollolan vesihuoltolaitoksen vuoden 2023 tulos oli selvästi tappiollinen, noin -216 000 euroa, minkä vuoksi maksuja on tarpeen nostaa.

Vesihuollon kustannukset tulee kohdentaa eri maksuille niiden aiheutumisen perusteella. Perusmaksutuloilla tulisi suositusten mukaan kattaa kiinteät toimintakustannukset, jotka eivät ole riippuvaisia vedenkulutuksesta. Tämä ei Hollolassa tai valtakunnallisestikaan vielä toteudu, minkä vuoksi perusmaksuja on viime vuosina nostettu ja tullaan todennäköisesti nostamaan myös jatkossa. Myös vedenkulutuksesta riippuvaista jäteveden käyttömaksua on tarpeen nostaa, jotta sille voidaan kohdistaa nykyistä paremmin jäteveden viemäröinnistä ja erityisesti puhdistuksesta aiheutuvat kustannukset. 

Asiakaskohtaiset tiedot

Asiakaskohtaiset vedenkulutustiedot ja yksikköhinnat löytyvät Lahti Aqua Oy:n lähettämistä laskuista sekä sähköisestä Minun Aquani –palvelusta, joka löytyy osoitteesta www.lahtiaqua.fi.

Minun Aquani -palvelussa voit tarkastella vedenkulutustietojen lisäksi sopimus- ja laskutustietoja sekä ilmoittaa vesimittarilukeman ja tarvittaessa omistajan tai vuokralaisen vaihtumisesta. Palveluun kirjautuminen edellyttää vahvaa tunnistautumista.

Hollolan vesihuoltolaitoksen asiakkaiden vedenkulutus

Hollolan vesihuoltolaitoksen asiakkaiden vedenkulutus on laskenut energiansäästötalkoiden myötä, kuten valtakunnallisestikin. Vesijohtoverkostoon liittynyttä asukasta kohti laskettuna myydyn talousveden kulutus oli Hollolassa keskimäärin 42,5 m³/asukas/vuosi eli noin 115 litraa/päivä vuonna 2023, kun se aiemmin on ollut tasolla 45-47 m³/asukas/vuosi eli 125-130 litraa/päivä.

Valtakunnallisena vertailulukuna käytetään veden ominaiskulutusta, johon sisältyy teollisuuden ja palveluiden vedenkulutuksen ohella vuotovedet.  Hollolan vesihuoltolaitoksen veden ominaisvedenkulutus vesijohtoverkostoon liittynyttä asukasta kohti oli 145 litraa/asukas/päivä vuonna 2023 ja edellisinä vuosina noin 150 litraa/asukas/päivä. Valtakunnallinen keskimääräinen veden ominaiskulutus on selvästi korkeampi, noin 200 litraa/asukas/päivä.

Vesihuoltolaitoskohtaisia tunnuslukuja voi verrata valtakunnallisiin keskiarvoihin täältä: https://www.vesi.fi/vesihuoltolaitosten-tunnusluvut/
Lisätietoja Hollolan vesihuoltolaitoksesta esim. toimintakertomus löytyy osoitteesta: https://hollola.fi/asuminen-ja-ymparisto/asuminen/vesihuolto/hollola-vesihuoltolaitos/
Hollolan vesihuoltolaitoksen talousveden laatutiedot löytyvät osoitteesta: https://www.lahtiaqua.fi/meidan-vetemme/veden-laatu/