Hollolan kunnan talous vahvistui

Ylijäämä osoitetaan tulevien investointien katteeksi, jolloin voidaan vähentää poistojen osuutta ja vahvistaa tulevien vuosien taloutta.

Hollolan saamat valtionosuudet olivat noin 20,8 miljoonaa euroa. Valtionosuudet vähenivät 27,0 miljoonalla eurolla. Valtionosuuksista valtio perii takaisin noin 2,1 miljoonaa euroa vuosina 2025–2027, jonka lisäksi valtionosuuksiin tulee pysyvä leikkaus, joka on noin 2,1 miljoonaa euroa/vuosi vuodesta 2025 alkaen.

Kunnan toimintakulut olivat 74,0 miljoonaa euroa. Toimintakulujen pieneminen yhteensä 75,1 miljoonalla eurolla vuodesta 2022 johtuu sote- eli sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen sekä pelastustoimen kustannusten siirryttyä hyvinvointialueille vuoden 2023 alusta lähtien.

Henkilöstön määrä kasvoi

Vakinaisen henkilöstön määrä kasvoi viime vuonna 47 henkilöllä vuoteen 2022 verrattuna. Kunnan palveluksessa oli vuoden lopussa yhteensä 813 henkilöä.
Keskeisin henkilöstön kasvun määrää selittävä tekijä on yhdeksän kunnan ympäristöterveydenhuollon eli Päijät-Hämeen ympäristöterveyshuollon järjestämisvastuun siirtyminen hyvinvointikuntayhtymältä Hollolan kunnalle.

Kunta ei ole nostanut uutta pitkäaikaista lainaa lainkaan joulukuun 2020 jälkeen. Vanhoja lainoja lyhennettiin vuoden 2023 aikana 5,7 miljoonalla eurolla.
Asukasmäärässä tapahtui nettomuuton lisäystä, vaikka asukasmäärä väheni 56 henkilöllä edellisvuodesta ollen 22 887. Nettomuuton lisäykseen vaikutti kuolleiden ja syntyneiden välinen 112 henkilön erotus.

Työttömyysaste ennätysalhaalla

Hälvälän koulun toiminta lakkasi 31.7.2023. Koulun henkilökunta siirtyi Tiilikankaan kouluun. Sekä koululaiset että uudet esioppilaat niin Hälvälän kuin Tiilikankaan alueelta aloittivat Tiilikankaan koulussa elokuussa 2023.

Vuoden 2023 työttömyysasteen keskiarvo oli ennätysalhaalla ollen 7,06. Hollolan kunta palkittiin työ- ja toimintakyvyn kehittämisprosessista joulukuussa Tärkeissä töissä -kehittämispalkinnolla.

Kuntayhteistyön osalta valmistauduttiin vuoden 2025 alussa astuvaan työllisyyspalvelujen siirtovastuuseen kunnille. Päijät-Hämeen kunnat, Lahtea lukuun ottamatta, hyväksyivät Päijät-Hämeen työllisyysalueen yhteistyösopimuksen, jonka pohjalta yhdeksän kuntaa siirtävät työllisyydenhoidon järjestämisvastuun Hollolan kunnalle.

Katse tulevaisuuteen

Jatkossa Hollolan kunnan on pärjättävä vähenevien valtionosuuksien ja niukemman verotulokasvun varassa. Lisärahoituksia kunnille ei ole luvassa ja verotulojen kasvu on riippuvainen talouskasvusta ja suhdanteista.

Kunta vie kuitenkin samaan aikaan eteenpäin pitkälle tulevaisuuteen vaikuttavia hankkeita. Kuten kuntakeskuksen keskuskortteleiden rakentamista sekä uuden keskuksen suuntaamista kohti Nostavaa, jonne selvitetään muun muassa asemaseisakkeen ja multimodaaliterminaalin sijoittamista.

Voit lukea lisää kunnanjohtajan blogista täältä

Lisätietoja:
Kunnanjohtaja Päivi Rahkonen, p. 044 780 1400
Talouspäällikkö Maarit Kuivala-Ruiz p. 044 780 1236

Koko Hollola neuloo! -kampanja käynnistyy

Haemme kauneinta Hollola-sukkaa ja sen sukkaystäviä.

Suunnittele ja toteuta Hollolan näköinen villasukkapari. Se voi olla inspiroitunut kotikylästäsi, asuinpaikastasi, Hollolan nähtävyyksistä, kokemuksista Hollolassa, upeista maisemista Maakansassa, Vesikansassa tai Hämeenkoskella, Hollola -brändistä tai näiden yhdistelmästä. Sukka täytyy olla tekijän itsensä suunnittelema ja toteuttama. Nuoret (ja muut rohkeat aloittelijat) saavat hyödyntää teknistä apua neulonnassa. 

Miten osallistut kamppanjaan?

Toimita suunnittelemasi ja valmistamasi sukkapari meille Hollolan pääkirjastolle Piipahluksen asiointipisteeseen 9.8. mennessä. Piipahluksesta saat kuoren, johon laitetaan sukat ja seuraavat tiedot:

Tekijän nimi ja ikä
Yhteystiedot (puh + sähköposti)
Pieni kertomus tai maininta inspiraation lähteestä
Sukan koko
Tieto lahjoituksesta tai noudosta takaisin tekijälle

Tempaukseen osallistuneet sukat lahjoitetaan paikalliseen hyväntekeväisyyteen, vanhustyöhön, nuorten sijoitusyksiköihin ja Päijät-Hämeen keskussairaalaan. Jos haluat säilyttää sukkaparin itselläsi, muista mainita asiasta kuoressa, jättäessäsi sukat meille. Voit myös halutessasi lahjoittaa muitakin sukkia kauttamme paikalliseen hyväntekeväisyyteen. Yhdessä hyvän tekeminen on kampanjan tärkein tarkoitus.

Kaikki tempauksen sukat tulevat näytteille Hollola-päivään ja Hollolan pääkirjastolle elokuussa. Osallistuneista sukista palkitaan myös Kaunein Hollola-sukka, Rohkea brändisukka sekä Ketterin nuori osaaja elokuussa 24.8 Hollola-päivässä tuote- ja lahjakorttipalkinnoilla. Tekijänoikeus sukan malliin säilyy tekijällä, mutta tarvittaessa neuvottelemme sen käyttöoikeudesta ja korvauksesta kunnassa. Tempaukseen osallistuessaan tekijä antaa oikeuden tuotteen kuvaamiseen ja käyttöön Hollolan kunnan sosiaalisessa mediassa ja markkinoinnissa.

Palkittavien sukkien valintaraadissa on edustettuna Hollola monesta näkökulmasta. Valintaraati koostuu paikallisista käsityön, tekstiilien ja villasukkien asiantuntijoista.

Helena Vaari, tekstiilitaiteilija ja käsityömestari
Airi Järvinen, kuntalainen ja Hollolan eläkkeensaajien pitkäaikainen puheenjohtaja
Raili Yrjölä, entinen kuntalainen ja Hollolan käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen lehtori
Katri Pirinen, tekstiilityön opettaja Salpakaankaan koulu, FM
Teemu Laine, valtuutettu, nuorisotyöntekijä ja vannoutunut villasukkien kuluttaja
Hanna Kaitila, Hollolan kunnan kulttuurituottaja ja tekstiili- ja vaatetustekniikan insinööri

Liity mukaan neulomisen iloiseen maailmaan luomaan Hollolan näköisiä villasukkia ja tuomaan lämpöä yhteisöön!

Lisätietoja tarvittaessa:

Hanna Kaitila
Kulttuurituottaja
hanna.kaitila@hollola.fi
040 557 4402