Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Kuivuus lisää tulipaloriskiä Päijät-Hämeessä, maastopalovaroitus voimaan perjantaina

– Tulen kanssa kannattaa olla tarkkana, sillä kuiva maasto roihahtaa helposti esimerkiksi tupakasta tai kipinästä. Tuulisella säällä palot myös leviävät nopeasti, riskienhallintapäällikkö Marjo Oksanen Päijät-Hämeen pelastuslaitokselta sanoo.
Keväällä maasto on pitkään kuivaa.
– Ennen kuin sytytät mitään avotulta, tarkasta Ilmatieteen laitoksen maastopalovaroituksen voimassaolo, Oksanen jatkaa.
Ilmatieteen laitos julkaisee varoitukset verkkosivuillaan.

Puutarhajätteen poltto on kielletty suuressa osassa Päijät-Hämettä

Risuja ja oksia hävitettäessä on huomioitava maastopalovaroituksen lisäksi kunnissa voimassa olevat jätehuoltomääräykset. Suuressa osassa Päijät-Hämeen kuntia puutarhajätteen hävittäminen polttamalla on kokonaan kielletty.

Pelastuslaitoksen mukaan puutarhajätteen poltto aiheuttaa vuosittain useita kymmeniä maastopaloja Päijät-Hämeessä. Taitamaton tulenkäsittelijä saattaa aiheuttaa toimillaan palovaaran myös pihapiirinsä rakennuksille sekä naapurin omaisuudelle.

Päijät-Hämeen kuntien jätehuollon ohjeet

Kiinteistöjen tulipesissä saa polttaa lämmityksen yhteydessä kuivaa pieniä määriä käsittelemätöntä puujätettä, risuja ja oksia.

Asikkala, Heinola, Hollola, Kärkölä, Lahti, Orimattila ja Padasjoki: Ohjeistus Lahden seudun jätelautakunnan alueelle

Muista turvallisuus avotulta käsiteltäessä

Kulotuksesta ja suurista, merkittävästi savua aiheuttavista avotulista on aina tehtävä tulentekoilmoitus alueen pelastuslaitokselle. Ilmoituksen voi tehdä pelastustoimi.fi:n sähköisen lomakkeen kautta.

Pelastuslaitokselle tehty tulentekoilmoitus ei anna lupaa tulentekoon alueella, jossa se on muuten kielletty. Kuntien jätehuoltomääräyksissä on erikseen ohjeistettu puutarhajätteen hävittämisestä.
Maastopalovaroituksen aikana tai jos tulipalon vaara on muutoin ilmeinen, on avotulen tekeminen ehdottomasti kielletty. Tuli leviää polttopaikan läheisyydessä olevaan ruohikkoon ja rakennuksiin yhtä helposti kuin metsäänkin.

– Avotulen tekemiselle on aina oltava maanomistajan lupa. 
– Huomioi tuulen vaikutus – voimakas tuuli saattaa levittää tulta hyvinkin nopeasti.
– Varaa paikalle riittävästi sammutusvälineitä, kuten esimerkiksi paineistettu vesiletku ja sammutin sekä raivauskalustoa, kuten esimerkiksi harava ja lapio. 
– Varaa paikalle puhelin, jolla voit tarvittaessa tehdä hätäilmoituksen. 
– Älä jätä tulta vartioimatta. Muista polton jälkeen aina jälkivartiointi. 
– Tulen sytyttäjä on aina vastuussa palo- tai savuvahingoista sekä ennen kaikkea myös huolellisesta sammuttamisesta. 
– Polton on oltava niin vähäistä, ettei sen seurauksena tule aiheettomia hätäpuheluita. 
– Jos tulen käsittely aiheuttaa onnettomuusvaaran, on pelastusviranomaisella oikeus keskeyttää toiminta välittömästi. Määräystä on heti noudatettava. 
– Poltosta ei saa aiheutua naapurustolle kohtuutonta savu-, noki-, haju- tai terveyshaittaa.

Lisätietoa: Marjo Oksanen, riskienhallintapäällikkö, 0440 773 208, Päijät-Hämeen pelastuslaitos/Päijät-Hämeen hyvinvointialue

Päijät-Hämeen hyvinvointialue 
Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille. 
Päijät-Hämeen hyvinvointialueeseen kuuluvat Asikkala, Hartola, Heinola
, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Huolehdimme yli 200 000 asukkaan terveydestä ja turvallisuudesta.

Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Päijäthämäläiset saavat kotiin tietoa hyvinvointialueen palveluista ja vaaleista

Esite kehottaa asukkaita digiasiointiin, sillä yhä useamman asian voi jo hoitaa etänä silloin, kun itselle parhaiten sopii.

Vaaliaiheista aivojumppaa

Alue- ja kuntavaalien ennakkoäänestys alkaa ensi keskiviikkona 2. huhtikuuta. Hyvinvointialue kannustaa kaikkia käyttämään äänioikeuttaan ja vaikuttamaan oman arjen tärkeisiin palveluihin.

Esitteessä vaaliteemaan voi virittäytyä aivojumpan merkeissä ratkaisemalla sanapiilon.

Jos esite ei saavu suoraan kotiin, sen voi noutaa pian omasta sote-keskuksesta, Lahden pääkirjastosta tai oman kunnan kirjastosta.

Hyvinvointialueen sivuilta löytyvät palvelujen tarkemmat kuvaukset ja yhteystiedot. Alue- ja kuntavaalitietoutta samoin kuin paperiesitteen löytää sähköisenä osoitteesta paijatha.fi/vaalit2025.

Katso esite tästä.

Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille. 
Päijät-Hämeen hyvinvointialueeseen kuuluvat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Huolehdimme yli 200 000 asukkaan terveydestä ja turvallisuudesta.