Ensisijaisesti kylillä käydyistä keskusteluista välittyi ylpeys ja rakkaus kyliä kohtaan. Toisaalta pohdittiin myös sitä, että erityisesti talviaikaan ihmiset vetäytyvät omiin nurkkiinsa ja yhteisiä kohtaamispaikkoja ei juurikaan ole. Kaupat ja kioskit koettiin tärkeiksi paikoiksi vaihtaa kuulumisia ja törmätä tuttuihin.
”Meillä on täällä kaikki hyvin.”
Kiertueen tarkoituksena oli tulla tutuksi ja kuulla mitkä asiat kylillä puhututtavat. Kierros toimi myös väylänä jakaa mahdollisia huolenaiheita ja kehittämisehdotuksia kunnan suuntaan.
Ensimmäisen kerran tehty kyläkierros kulki Kukkilasta, Kirkonkylään aina Miekkiön kautta Hämeenkoskelle.
Luonto on yksi Hollolan vahvuuksista
Hollolan upea ja monipuolinen luonto nousi esille monissa keskusteluissa. Kunnan vahvuutena pidetystä luonnosta, luontokohteista ja niiden saavutettavuudesta toivottiin pidettävän huolta. Erityisesti Kukkilassa olemassa olevien luontokohteiden asianmukainen suojelu, mutta myös niiden saavutettavuus, puhutti kyläläisiä.
Kyläkierros tavoitti myös muita kuin kylien asukkaita.
– Kaikkea hyvää Hollolaan, toivotti eräällä käyntipisteellä piipahtanut kesäasukas.
Kohtaamiset olivatkin oiva tilaisuus jakaa tietoa ja kutsua muutkin tutustumaan Hollolan kylien luonto- ja kulttuurikohteisiin.
Avoimet kylät kutsuvat kyliin
Kyläkierroksella kyläaktivaattori Tiina Västilä kertoi muun muassa 8.6.24 järjestettävästä valtakunnallisesta Avoimet Kylät -päivästä, jonne kylät ovat voineet ilmoittaa oman tapahtumansa.
Hollolan seudulta mukana ovat muun muassa Hollolan kirkonkylä, Pyhäniemi ja Hämeenkoski.
Västilä kertoi myös, että Päijät-Hämeen kylät kannustavat yhdistyksiä, yhteisöjä ja kylien asukkaita yhteistoimintaan kotiseutunsa kehittämiseksi.
Yksi merkittävä kyläkierroksen suunnittelun ja toteuttamisen anti oli ehdottomasti yhteistyö Tiinan ja Päijät-Hämeen kylät kanssa.
Startti senioripisteelle
Kylillä alkaa elokuussa kiertää Liikkuva senioripiste, joka on Päijät-Soten ja Lahden Lähimmäispalvelu ry:n yhteishanke. Senioripiste kiertää kylillä autolla jakamassa tietoa palveluista, jotka tukevat ikäihmisten kotona asumista pidempään.
Kyläkiertueella saimme hyviä vinkkejä pysäkeistä, joista kylien senioreita tavoittaa parhaiten. Pysäkkiaikataulu julkaistaan loppukesästä mm. senioriohjaajan uutiskirjeessä, jonka voit ottaa seurantaan täältä.
Hollolan kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tiimi kiittää kaikkia mukana olleita ja toivottaa aurinkoisia kesäpäiviä!