Nuoret pääsivät vaikuttamaan aloitteiden ja vaalikysymysten kautta

Oppilaat kiersivät toimintapisteitä ja tutustuivat monipuolisiin ja erilaisiin toimintoihin, joilla nuoret voivat vaikuttaa asioihin.

Hollolan nuorisovaltuuston eli nuvan jäsenet kertoivat omalla pisteellään nuorisovaltuuston toiminnasta ja mahdollisuudesta tulla mukaan toimintaan. Nuorisovaltuuston toimikausi päättyy kunnanvaltuuston kanssa samaan aikaan keväällä ja nyt on aika hakea uudeksi jäseneksi. Kunnanhallitus asettaa nuorisovaltuuston.
– Hakuaika nuorisovaltuustoon on avoinna 30.4. asti. Mukaan voi hakea avoimella hakemuksella nuvahollola@gmail.com, kertoi Hollolan nuorisovaltuuston puheenjohtaja Orvokki Kekki.
Nuvalaiset Sara Riekkinen ja Samu Hyytiä kertoivat, että nuvan toimintaan kannattaa tulla mukaan, koska sen kautta nuoret pääsevät vaikuttamaan nuoriin liittyviin asioihin.
– Nuvassa on myös todella hyvä meininki ja yhteishenki, Riekkinen kertoo.
Nuorisovaltuuston puheenjohtajalla on puhe- ja läsnäolo-oikeus valtuuston kokouksissa. Lisäksi nuvalaisilla on edustajat sivistys- ja hyvinvointivaliokunnan (Samu Hyytiä) ja elinvoimavaliokunnan (Sara Riekkinen) kokouksissa toimielinten toimikauden ajan.
– Nuvan kokoonpano hieman vaihtelee. Nyt meillä on kahdeksan jäsentä, mutta mukaan toimintaan mahtuu hyvin jäseniä, kannattaa ehdottomasti hakea mukaan, Riekkinen ja Kekki toteavat.

Nuorisovaltuusto eli nuva rekrytoi uusia jäseniä Sara Riekkisen, Orvokki Kekin (pj.) ja Samu Hyytiän voimin.

Toimintapisteet kiinnostivat

Vaikuttamispäivän pisteillä oli mahdollista myös tuunata ämpäri oman luokan näköiseksi. Ämpärit ovat @hollolankonut Instagram-tilin tarinoissa äänestyksessä torstain 27.3. ajan ja voittoämpärin tuunannut luokka saa karkkipussit koko luokalle.
Nuorilla oli myös mahdollisuus tehdä kysymyksiä keskiviikkoiltana järjestettyyn suureen vaalipaneeliin. Nuorten kysymyksissä nousivat esille muun muassa julkisen liikenteen paremmat yhteydet viikonloppuisin kuntakeskukseen, toiveena on myös saada enemmän kansainvälistä toimintaa. Lisäksi oli tehty useampi kysymys nuorten omasta tilasta ja toiminnoista nuorille.

Toimintapisteillä, joista jokaisella kävi paljon kiinnostuneita, esiteltiin myös muun muassa miten ja mihin voi saada Nuoriso Leader -rahoitusta, kerrottiin mahdollisuudesta lähteä kunnan tukemana kesäyrittäjäksi sekä kuinka voi saada kesätyösetelin. Lisäksi Hollolan seurakunnan nuorisohallitus esittäytyi ja vapaaehtoistoimijat kertoivat erilaisista mahdollisuuksista harrastaa ja osallistua vapaaehtoistoimintaan.

Osallisuuskoordinaattori Hanna Ruokamo asetteli tuunattuja ämpäreitä nähtäville.

Välittämisen SM-kisat 1.4.-31.5.2025

Ensimmäistä kertaa järjestettävät Välittämisen SM-kisat ovat mahtava tilaisuus tehdä näkyväksi jo olemassa olevaa vapaaehtoistoimintaa sekä perustaa ja kehittää uudenlaista toimintaa! Välittämisen kansanliike ry:n liikkeelle laittamissa kisoissa tavoitellaan yhteisöllisyyttä, sosiaalista hyvinvointia ja aitoa välittämisen tunnelmaa paikallisten asukkaiden ja toimijoiden kesken.

Hollolan kunta on ilmoittautunut mukaan kisoihin ja kannustaa kaikkia kuntalaisia, yhdistyksiä, yrityksiä, seuroja, oppilaitoksia, kouluja, päiväkoteja mukaan osallistumaan myös mukaan kisoihin muodostamalla joukkueita ja järjestämällä kisakeikkoja. Välittämisen SM-kisat toimii kisajärjestäjätahojen yhteistyö- ja ilmoittautumisalustana ja samalla markkinointi- ja ilmoittautumisalustana joukkueiden kutsumiseksi matalan kynnyksen kisakeikoille.

Kisakeikat tarkoittavat paikallisten yhdistysten, yhteisöjen ja muiden toimijoiden organisoimia tilaisuuksia, joilla voidaan esim. kohdata lapsia, nuoria, ikäihmisiä, kehitysvammaisia, mielenterveyskuntoutujia, maahanmuuttajia, tai toimia luonnon ja ympäristön hyväksi ym. Kisakeikoilla voidaan myös esim. ulkoilla yhdessä, pelata, musisoida, laulaa, tanssia, leipoa, järjestää lettukestit, auttaa ruoka-avussa, lajitella tavaroita tai tehdä talkootyötä. Toteutustapoja on monia ja kisakeikkoja voi olla monia erilaisia. 

Kisoihin voi osallistua muodostamalla minimissään 3 hengen joukkueen ja osallistumalla kisakeikoille, jotka löytyvät kisajärjestäjän verkkosivuilta oman kunnan nimeä klikkaamalla. Joukkueet keräävät kisakeikoilla aikaperusteisia pisteitä, joita saa 10 pistettä / 1 tunti / 1 vapaaehtoinen. Eli esim. 3 hengen joukkueen 2 tunnin mittainen kisakeikka kerryttää 60 pistettä. Pisteet kertyvät vapaaehtoistyöstä. Jokaisen joukkueen tulee nimetä yhteyshenkilö osallistuessaan kisakeikoille. Alaikäisistä koostuvan joukkueen mukana tulee olla täysi-ikäinen yhteyshenkilö.

Joukkueet voivat osallistua useampiin keikkoihin sekä suunnitella ja organisoida itsekin kisakeikkoja. Tällöin joukkue itse ideoi, etsii toteuttamispaikan ja -tavan ja koordinoi järjestämisen itse (esim. kuoro tarjoaa esitystään palvelutaloon).

Rohkeasti kaikki mukaan kokoamaan joukkueita, luomaan kisakeikkoja ja tekemään yhteistä hyvää! Ilmoittautuminen kisoihin 31.3. mennessä!

Kysy lisää senioriohjaaja Sannilta tai osallisuuskoordinaattori Hannalta. Autamme mielellämme, jos kaipaat apua kisakeikkojen ideoinnissa tai niihin osallistumisessa!

Lämpimästi tervetuloa mukaan kisakeikkojen järjestäjiksi ja osallistujiksi!

Senioriohjaaja Sanni Ojansuu puh. 044 7801738 sanni.ojansuu@hollola.fi ja osallisuuskoordinaattori Hanna Ruokamo puh. 044 7801394 hanna.ruokamo@hollola.fi

Lisätietoja löydät myös https://valittamisensm.fi/