Kesätyöseteli on rahallinen tuki kesätyöllistämiseen
Kesätyösetelin avulla nuori voi saada kesätyöpaikkaansa kunnan tukeman kesätyösetelin hakemalla sitä yhdessä työnantajansa kanssa Hollolan kunnalta. Setelin arvo on enintään 300 euroa ja sillä voi kattaa enintään puolet nuoren työntekijän palkkakuluista. Tarkemmat ehdot setelin saantiin löytyvät kunnan sivuilta.
Miten seteliä voi hakea?
Hakemuksen jätettyään nuori voi käydä suoraan noutamassa kesätyösetelin Hollolan kunnan pääkirjastolla sijaitsevasta Piipahluksen palvelupisteestä. Seteleitä on jaossa kesälle 2024 yhteensä 75 kappaletta ja ne jaetaan noutojärjestyksessä. Jokainen nuori voi saada enintään yhden setelin. Työnantajaa kohden seteleitä voidaan jakaa enintään 3 kappaletta.
Seteleitä jaetaan niin kauan kuin niitä riittää tai 7.6.2024 klo 14.00 saakka.
Kävelyä ja pyöräilyä edistetään kunnissa ja kaupungeissa kansanterveydellisistä ja ympäristöön liittyvistä syistä. Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelmassa panostetaan liikkumiseen varsinkin pääväylillä, jotka määritellään vuoden 2024 aikana. Kyseisten pääväylien kuntoluokitusta nostetaan vastaamaan paremmin kulkijoiden tarpeita. Tämän lisäksi edessä on parannuksia koulumatkojen turvallisuuteen liittyen. Suurennuslasin alle joutuvat koulujen pyöräparkit ja tuloväylät koulun pihaan.
Kevyenliikenteen edistämisellä halutaan vaikuttaa turvalliseen liikkumiseen, mutta myös kestävään kehitykseen. Yli 50 % 1-2 kilometrin matkoista tehdään Hollolassa autolla. Tähän halutaan tarttua niin, että lyhyet matkat on mielekkäämpää tehdä kävellen tai pyöräillen kun väylät ovat viihtyisät ja hyvässä kunnossa. Kevyenliikenteen väylien kyselystä keväällä 2023 kunta selvisi hyvin arvosanoin, mutta muutoksia on tehtävä, jotta saamme luvut kääntymään ja enemmän ihmisiä liikkumaan kestävästi kävellen tai pyöräillen.
Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman toimenpiteitä päivitetään vuosittain kunnan asiantuntijatyöryhmän toimesta. Ohjelman laatimiseen on osallistunut elinvoiman ja hyvinvoinnin palvelualueen, sekä Hollolan Tilapalvelu Oy:n työntekijöitä.
Asian on käsitellyt kunnanvaltuusto kokouksessaan 11.12.2023