Päijät-Hämeen hyvinvointialue: MoodFestiin odotetaan tuhatta nuorta – mukana Helmeri Pirinen

– Odotamme tapahtumaan osallistuvan noin tuhat nuorta, projektipäällikkö Mona Parviainen arvioi.

Iltapäivä käynnistyy Skuutilla Suomen halki -tempauksella, kun Irti huumeista ry:n Atso Tillgren saapuu torille. Tapahtuma jatkuu somevaikuttaja ja scoottitähti Helmeri Pirisen ohjelmalla ja illan päättää artisti Sara Been konsertti.

– Meidän pisteessämme pääsee testaamaan scoottausta, tuomme laitteet ja kypärät paikalle ja järjestämme kaikille vapaan pujottelukisan säävarauksella. Käymme myös tutustumassa hyvinvointialueen ja yhdistysten ständeille yhdessä nuorten kanssa, Helmeri Pirinen kertoo.

Scoottausharrastusta tavataan pitää riskialttiina lajina, mutta Pirisen mukaan harrastus liikuttaa nuoria ja lisää mielen hyvinvointia.

– Mielen hyvinvoinnin kannalta isoin juttu on meidän turvallinen yhteisömme. On ihan sama, mistä tulet, mihin uskot tai mikä on ihonväri tai sukupuoli – kaikki ovat tervetulleita lajin pariin, Pirinen sanoo.

– Olemme saaneet palautetta esimerkiksi koulukiusatuilta ja heidän vanhemmiltaan siitä, että scoottausryhmän avulla on saatu uusia kavereita ja mukava harrastus.

Esiintymislavalla nähdään myös hyvinvointialueen ja yhteistyökumppaneiden asiantuntijahaastatteluja.

Hyvinvointialue tekee tapahtuman tiiviissä yhteistyössä Lahden kaupungin ja Lahden seurakuntien kanssa.

Päijät-Hämeen hyvinvointialueen nuorten palveluista ovat esillä muun muassa Opiskeluhuoltamo, psykofyysinen fysioterapia ja lasten ja nuorten kuntoutus sekä lasten ja nuorten ohjatut omahoidot.

Nuoria houkutellaan tutustumaan palveluihin eri pisteissä kiertävän rastitehtävän avulla.

Seurakunnan walk-in pisteellä pääsee tutustumaan matalan kynnyksen maksuttomaan lyhytterapiaan.

Lahden kaupungilla tehdään jengityötä nuorisorikollisuuden ja väkivallan vähentämiseksi ja ehkäisemiseksi.

– Kannattaa tulla jutuille, on sitten tekijä tai kokija, hankekoordinaattori Valtteri Tikka kannustaa.

Paikalla on myös Finesportsin peliteltta, jossa pääsee pelaamaan kaikille sopivia, yhteisöllisyyteen kannustavia pelejä.

Moodfestin juontaa tapahtuma-alan opiskelija Annika Arola LAB-ammattikorkeakoulusta.

Aikataulu:

Klo 16 MoodFestin avaus
Klo 16.10. Skuutilla Suomen halki matkaavan Atso Tillgrenin saapuminen
Klo 16.30-17.30 Helmeri Pirisen Best trick -show ja Meet&Greet
Klo 17.30 Asiantuntijat lavalla
Klo 18 Sara Been konsertti
Klo 18.30 Asiantuntijat lavalla
Klo 19 MoodFest päättyy

Lisätiedot: Valmistelu- ja tiedonhallinta-asiantuntija Jenna Villanen, p. 044 482 3576

Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille.

Päijät-Hämeen hyvinvointialue – Päijät-Hämeen hyvinvointialue (paijatha.fi)

Testamentti- ja lahjoitusvaroja käytetään ikäihmisiä tukevaan toimintaan

Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta hyväksyi 25.9.24 kokouksessaan (pykälä 107) suunnitelman testamentti- ja lahjoitusvarojen käytöstä vuosille 2024-2027. Pöytäkirja ja päätös on luettavissa täällä.

Nuorten huumeiden vastaiseen työhön on varattu noin 4 800 euroa. Vapaa-aikapalveluiden erityisnuorisotyö ja etsivä nuorisotyö toteuttavat määrärahalla nuorille ja heidän huoltajilleen kohdennetun tapahtuman kevään 2025 aikana.

Jäljelle jäävä reilut 140 000 euroa kohdennetaan vapaa-aikapalveluihin. Vuosittainen kustannus koostuu muun muassa senioriohjaajan palkkakustannuksista ja seniorityöhön varatusta määrärahasta.

Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta hyväksyi helmikuussa 2023 valtuustoaloitteen senioriohjaajan palkkaamisesta. Joulukuussa 2023 aloittaneen senioriohjaajan tekemä työ on ollut merkittävää ja vaikuttavaa ikäihmisten hyvinvoinnin kannalta, joten tärkeän työn jatkuminen on mahdollista testamentti- ja lahjoitusvaroin.​​​​

Senioriohjaajan työ on hyvin monipuolista

– Teen yksilöohjausta, joka on matalan kynnyksen tukikeino senioreille. Senioriohjaaja on se, jolta uskaltaa kysyä neuvoa ja apua, oli asia lähes mikä vaan, kertoo senioriohjaaja Sanni Ojansuu.
Tarvittaessa senioriohjaaja jatko-ohjaa kysyjän eteenpäin esimerkiksi hyvinvointialueen asiakasohjaukseen.
– Tarkoituksena on tukea ja rohkaista oman arjenhallinnan löytämiseen ja ylläpitoon. 

Tähän asti senioriohjaajan antama yksilöohjaus on käsitellyt eniten digineuvontaa.
– Monesti nopeasti kehittyvät sähköiset palvelut vaativat vähän enemmän opettelua ikäihmisiltä, jotka ovat tottuneet toimimaan fyysisesti toimipaikoissa ja kivijalkaliikkeissä, Ojansuu on havainnut.
Yksilöohjaus on koettu hänen mukaansa hyödylliseksi ja apua on pystytty antamaan aina siihen, mikä on kysyjää mietityttänyt.

Mielekästä vapaa-ajan tekemistä

– Toimin vapaa-aikapalveluissa ja tämän myötä järjestän vapaa-ajan tapahtumia senioreille. Näissä tapahtumissa ajatuksena on se, että kun on mielekästä ohjelmaa, on mielekkäämpää arkea ja täten toimintakykyä ylläpidetään ja voidaan säilyttää pidempään, Ojansuu kertoo.
Tapahtumissa on myös mukana ennaltaehkäisevä näkökulma, sillä kohderyhmänä ovat vielä kotona asuvat seniorit, jotka eivät ole vielä palvelujen, kuten kotihoidon, piirissä.

Vuoden aikana on järjestetty muun muassa hyvinvointitapahtuma, on vierailtu eri yhdistysten tapahtumissa ja kuljettu liikkuvan senioripisteen mukana eri puolella Hollolaa. Lisäksi keväällä järjestettiin kyläkierros Hämeenkoskella, Kukkilassa, kirkonkylällä sekä Miekkiössä.
Syksylle on vielä runsaasti ohjelmaa. Tulossa on muun muassa vanhustenviikon juhla 9.10., syyslomaviikolla koko perheen yhteinen kota- ja laavuretki, Hyvinvointitapahtuma 7.11., suosittu tavaranvaihtopäivä sekä joulunavaus 23.11.

Senioriohjaaja Sanni Ojansuu, osallisuuskoordinaattori Hanna Ruokamo ja hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen tapasivat keväällä järjestetyillä kyläkierroksilla runsaasti kyläläisiä. Kuvassa ollaan Kukkilan pysäkillä.
Verkostoituminen yhdistää eri toimijoita

 – Yksi tärkeä asia on myös tehokas verkostoituminen. Senioriohjaajan tarkoituksena onkin olla linkki senioreiden ja toimijoiden välillä.
Verkostoitumisella yhdistetään eri toimijoita, joiden välille syntyy uusia mahdollisuuksia kehittyä ja kehittää ikäystävällisiä palveluja kuntaan. 
-Keväällä osallistuimme Päijät-Soten etsivän vanhustyön työpajoihin, josta saatiin runsaasti vinkkejä etsivää vanhustyötä tekeville.

Senioriohjaaja tuottaa myös infomateriaalia.
– Teen esimerkiksi seniorien oman uutiskirjeen kautta näkyväksi jo olemassa olevaa ohjelmaa senioreille sekä tulevaisuudessa mahdollisesti tulen tuottamaan muutakin infomateriaalia. Suunnitelmissa on muun muassa tietoturvapaketti.