Aamu- sekä iltapäivätoimintaan pääsevät kaikki halukkaat

Hollolassa järjestetään toimintaa monesta muusta kunnasta poiketen koulupäivän päättymisestä aina kello 17 saakka. Aamu- ja iltapäivätoimintapaikka pyritään ensisijaisesti myöntämään kaikille toimintaan määräajassa hakeneille oppilaille.
Haku lukuvuoden 2025–2026 toimintaan käynnistyy kouluun ilmoittautumisten yhteydessä alkuvuodesta. Ilmoittautumisajankohdasta tiedotetaan tarkemmin vuodenvaihteen tienoilla.
Toiminnasta perittävä maksu on 100 euroa kuukaudessa. 

Hollolan sivistys- ja hyvinvointivaliokunta päätti koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelmasta kokouksessaan 20. marraskuuta. Toimintasuunnitelmaa päivitettiin lainsäädännössä, järjestelmissä ja toimintaympäristössä tapahtuneiden muutosten sekä uudistusten johdosta.

Järjestelmäuudistusten myöstä asiakaslähtöisyys paranee merkittävästi. Jatkossa kuntalainen toimii ja hoitaa aamu- ja iltapäivätoimintaan liittyviä asioista yhdessä ja samassa järjestelmässä (Wilma). Wilma-järjestelmä toimii kodin ja koulun yhteistyövälineenä myös muissa koulunkäyntiin liittyvissä asioissa.

Koululaiskuljetuksia hoitaa Suomen Kuntalogistiikka oy

Koululaiskuljetusten järjestäjäksi 1.1.2025-31.12.2026 sivistys- ja hyvinvointivaliokunta päätti valita Suomen Kuntalogistiikka oy:n. Hankintasopimus tehdään ensin määräajaksi, tämän jälkeen sopimus voi jatkua toistaiseksi voimassa olevana.

Koululaiskuljetusten hallinta sekä palvelu toteutetaan jatkossakin tutuin työkaluin. Oppilaat ja huoltajat voivat seurata reaaliaikaisesti koululaiskuljetuksia ja ilmoittaa muutoksista jatkossakin Munapp-sovellusta hyödyntäen.


Kunnassa on vuoden 2024 lopulla yhteensä 948 koulukuljetusoppilasta, joista kunnan kilpailuttamien liikennöitsijöiden kuljettamina koulumatkansa tekee noin 65 prosenttia oppilaista. Loput tekevät koulumatkansa LSL:n avointa joukkoliikennettä hyödyntäen. 

Sivistys- ja hyvinvointivaliokunnan pöytäkirja on luettavissa täällä.

Seniorien hyvinvointitapahtuma kokosi väkeä

Tapahtumassa tutustuttiin useisiin erilaisiin hyvinvoinnin toimijoihin, testattiin ja mitattiin toimintakykyä kunnan liikunnanohjaajien johdolla sekä saatiin liukuesteitä kenkiin.

Liikuntapalvelujen järjestämä tuolijumppa oli todella suosittua ja liukuesteitä jaettiin niitä tarvitseville vanhus- ja vammaisneuvoston edustajien avustuksella.
Yksi tapahtuman kohokohdista oli ”aarteenetsintä”, jossa osallistujat kiertelivät toimijoiden esittelypöytiä keräten lomakkeeseen ”aarteita” eli eri hyvinvoinnin toimijoita.
Täytetty lomake vaihdettiin arpalipukkeeseen, jolla saattoi voittaa Hollolan brändi-tuotteita, keksejä, teetä tai kahvia.

Paikalla oli Päijät-Hämeen hyvinvointialueen edustajia, MLL Hollola, Liikkuva Senioripiste sekä Hyvinvointialueen etsivän vanhustyön tiimiläisiä. Lisäksi omilla pisteillään olivat myös Lahden kuulo ry, Päijät-Hämeen näkövammaiset ry, Wellamo-opisto, OLKA-toiminta, FinFami Päijät-Häme eli Mielenterveysomaisten keskusliitto, Päijät-Hämeen vapaaehtoistoiminnan verkosto, Hollola seurakunta, Koulutuskeskus Salpaus, Särö -toiminta Lahden Diakonialaitos, Kuuntele Sydämelläsi -hanke Lahden Diakonialaitos, Päijät-Hämeen pelastuslaitos, LSL Lahden seudun liikenne sekä PalveluSantra KuntoKummit -toiminta.

Tapahtuma koettiin hyödyllisenä ja se sai kiitosta sekä osallistujilta, näytteilleasettajilta että järjestäjiltä.

Jos joku ei päässyt hakemaan liukuesteitä tapahtumapäivänä, niitä on vielä saatavilla jokaisessa koossa. Liukuesteitä voi kysyä kirjastosta asiointipiste Piipahluksesta.

Tapahtumassa mukana mm. Lahden kuulo ry. Kuvassa Jouko ja Risto kirjastossa Lahden kuulon esittelypisteellä.