Esioppilaiden varhaiskasvatuspaikan irtisanominen

2017 syntyneet lapset (koulunsa 7.8.2024 aloittavat)

Muistattehan irtisanoa varhaiskasvatuspaikan Edlevossa,
kun hoidon tarve päättyy, kuitenkin viimeistään 31.7.2024.

Oppivelvollisuus alkaa perusopetuslain mukaan 1.8., jolloin oikeus varhaiskasvatukseen päättyy 31.7.

Ystävällisin terveisin varhaiskasvatuspalvelut  
24.04.2024

Koulussa opitaan tärkeitä taitoja – parasta on ystävälliset aikuiset, kaverit ja leikki 

Kyselyn tulokset osoittivat, että oppilaat ja huoltajat arvostavat ystävällistä ja osaavaa henkilöstöä, ja oppilaat pitävät oppimista mukavana. Yhteistyö kodin ja esiopetuksen sekä kodin ja koulun välillä on sujuvaa ja avointa kommunikaatiota arvostetaan. 

Huoltajat toivoivat enemmän resursseja oppimisen tukemiseen ja erityisopetukseen. Sekä oppilaat että henkilöstö toivoivat enemmän rauhaa työskentelyyn ja parannuksia oppimisympäristöihin: He toivoivat enemmän suljettuja tiloja, seinien äänieristystä ja monipuolisia oppimisympäristöjä.

Edellisen, vuonna 2022 toteutetun kyselyn vastausten perusteella parantamisalueiksi valittiin oppilaiden tasa-arvoisuus ja yhdenvertaisuus sekä siihen liittyvä yhteisten pelisääntöjen noudattaminen. Asiaa lähdettiin edistämään seudullisesti työstämällä kaikille kunnille yhteinen opas ja siihen liittyvät askelmerkit suunnitelman arkeen saattamiseksi. Nyt toteutetun kyselyn vastausten perusteella asiassa ei ole vielä edistytty. Kaikkien vastaajaryhmien osallisuuden ja vaikuttamisen mahdollisuudet kaipaavat edelleen kehittämistä. Mahdollisuudet vaikuttaa itseään koskeviin asioihin ja toiminnan suunnitteluun vaikuttavat myönteisesti niin esiopetukseen kuin kouluunkin kiinnittymiseen ja siellä viihtymiseen.  

Huoltajat kaipasivat edellisen kyselyn tavoin enemmän tietoa oppilaan oppimisesta ja opintojen etenemisestä sekä oppimisen arvioinnin perusteista. Esiopetuksessa huoltajat kokivat kuitenkin saavansa tietoa lapsen päivästä enemmän kuin aikaisemmin. Tämä on tärkeää, jotta vuorovaikutus ja jatkuva keskustelu oppimisesta lisääntyy. Esiopetuksessa myös moniammatillinen yhteistyö toimii hyvin. Monet henkilöstön palautteet kiittävät työkavereita, yhteistyötä, yhteishenkeä ja esihenkilöitä. Yhdessä suunnittelun ja tekemisen kulttuuri muun henkilöstön kanssa on kehittynyt hyvään suuntaan. 

Perinteisellä kouluarvosanalla mitattuna eri vastaajaryhmät antoivat seudullisesti koulujen toiminnalle arvosanaksi 8 ½ ja esiopetuksen arvosanaksi 9. 

Hollolan tulokset

Hollolan osalta arviointikyselyyn vastasi 2668 henkilöä, joista 563 oli opetushenkilöstöä, 223 huoltajaa ja 1882 oppilasta. Vastaajamäärä oli oppilaiden kohdalla n. 14% suurempi kuin vuonna 2022 tehdyssä kyselyssä. Kysely tehdään kahden vuoden välein.  

Hollolan tulokset ovat yhteneväiset seudullisten tulosten kanssa sekä esi- että perusopetuksessa. Esioppilaiden mielestä esiopetuksessa parasta oli leikki ja kaverit, mutta leikkiaikaa voisi olla vieläkin enemmän. 1-2-luokkalaisten tuloksista ilmeni, että aikuiset ovat ystävällisiä ja auttavat sekä koulussa opitaan tärkeitä asioita. 3-9. Luokan oppilaat arvioivat koulujen toimintaa hyväksi. Yleisesti koettiin, että on kavereita, olo on turvallinen ja tukea on saatavilla tarvittaessa. Esiopetuksessa huoltajat kokivat voivansa vaikuttaa paremmin toiminnan suunnitteluun ja saivat enemmän tietoa kyselyiden tuloksista kuin perusopetuksessa. Lapsilla koetaan olevan osaavia opettajia ja lasten koetaan oppivan oikeita asioita. Digitaalisten välineiden käyttämisen mahdollisuudet koetaan olevan hyvät. Osa huoltajista ja oppilaista toivoo parempaa työrauhaa, mutta keskimäärin työrauhaan ollaan Hollolassa tyytyväisiä. 

Lisätietoja Hollolan kyselyn tuloksista antavat 

Perusopetuksen osalta Suunnittelija Henna Holma 044 780 1553 

Esiopetuksen osalta Varhaiskasvatuksen asiantuntija Maarit Holster 044 780 1374 

Lisätietona: Arviointikyselyyn vastasi 22 670 henkilöä, joista 1 881 oli opetushenkilöstöä, 3 825 huoltajaa ja 16 964 oppilasta. Kysely toteutettiin tammi-helmikuun vaihteessa. Kokonaisvastaajamäärä oli 17 % suurempi kuin vuonna 2022 tehdyssä kyselyssä. Arviointitietoa hyödynnetään kuntien esi- ja perusopetuksen kehittämistyössä sekä haettaessa yhteistä seudullista avustusrahoitusta kehittämiseen. Arvioinnin kohteena olivat muun muassa esi- ja perusopetuksen johtaminen, opetus ja opetusjärjestelyt, osallisuus ja vaikuttaminen, oppimisympäristö ja turvallisuus, yhteistyö ja oppimisen tukeminen.