Paimelan päiväkoti- ja koulurakennusta koskeva avoin tiedotus- ja kuulemistilaisuus keräsi yleisöä

Tilaisuudessa kiinteistövahinkoihin ja sisäilmaongelmiin erikoistuneen Polygon oy:n edustajat kävivät läpi rakennuksessa suoritetun kuntotutkimusten tuloksia. Lisäksi illan aikana yleisölle esiteltiin koulun tulevaisuutta koskevan käsittelyn eteneminen sekä mahdollisia ratkaisuvaihtoehtoja.

Aihe herätti vilkasta keskustelua ja kunta vastaanotti koulun tulevaisuutta koskien kirjallisia lausumia.

Kiitos kaikille tilaisuuteen osallistuneille!

Seuraavaksi elinvoimavaliokunta käsittelee omaa lausuntoaan tiistaina 8.4.2025. Tutustu esityslistaan tästä.
Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta tarkastelee väistötilaratkaisuja keskiviikkona 16.4.2025 pidettävässä kokouksessa.

Hollolan koululaiset saivat Salpausselän kisoihin koululaislipun

Koululaiset saivat liput hiihtoloman jälkeen ja kannustusjoukkoja uskotaan näkyvän runsaasti viikonlopun aikana koko perheen tapahtumassa.

Koululaislippu vastaa aluelippua, joka on mahdollista korottaa tapahtuma-alueella esimerkiksi B- tai A-katsomolippuun, mikäli näitä lipputyyppejä on kisaviikonloppuna vielä saatavilla.

Koululaislipulla pääsee tapahtuma-alueelle, Suurhallin lasten aktiviteettialueelle (mm. pomppumaailmaan) sekä Salppuri Restaurant Fellmanniaan, jossa on mahdollisuus lämmitellä, mikäli tulee kylmä. Lisäksi tilassa on varattu alue omien eväiden syömiseen.
Koululaislipulla pääsee myös Hiihtomuseoon, ladunvarsikatsomoihin sekä mäkimonttuun ja  Hiihtostadionin kaarteeseen seuraamaan kisoja.

Tapahtuman verkkosivut: https://lahtiskigames.com/

Kilpailuaikataulu: https://lahtiskigames.com/yleisolle/kilpailuohjelma/