Perhoslehdon metsänhoitotyöt kestävät toukokuun loppuun

Kuviolla 49 harvennetaan tiheää puustoa ja hoidetaan pienpuustoa.
Kuviolla 50 on nuori sekametsä, jota harvennetaan ja hoidetaan pienpuustoa.
Kuvioilla 54, 55 ja 56 hoidetaan pienpuustoa, jättäen kaikkia puulajeja, suosien kullekin kasvupaikalle sopivia lajeja.

Kaikki toimenpiteet edistävät metsiköiden tasapainoista kehitystä viihtyisämmäksi, turvallisemmaksi ja monimuotoisemmaksi lähiympäristöksi. Hakkuussa jätetään rungon osia maapuiksi.

Turvallisuussyistä ethän mene 70 metriä lähemmäksi metsäkoneita ja metsureita!

Lisätietoja antaa:
Karri Eerikäinen
metsäasiantuntija, Hollolan kunta
044 780 1141
karri.eerikainen@hollola.fi

Palokuntanuorten 24h-harjoitus näkyy viikonloppuna Lahdessa ja Hollolassa

Nuorista ja heidän ohjaajistaan muodostettujen harjoituspalokuntien sammutusyksiköt päivystävät Lieska 2024 -harjoituksessa vuorokauden ajan minuutin lähtövalmiudessa ammattipalomiesten tapaan ja jäljittelevät pelastuslaitoksen työvuoron vuorokausirytmiä. Harjoituksen aikana nuorille järjestetään hälytystehtäviä, joissa he pääsevät toimimaan pelastustoimen perustehtävissä.

Harjoitukseen osallistuu 35 palokuntanuorta Harjunalustan VPK:sta, Herralan VPK:sta, Keski-Hollolan VPK:sta ja Lahden VPK:sta. Valmisteluissa ovat olleet mukana myös Kosken VPK, Pennalan VPK ja Vesikansan VPK.

– Alueen yhteisessä harjoituksessa palokuntanuoret pääsevät tutustumaan toisiinsa, ja yhteisharjoituksella voidaan tarjota monipuolisia ”keikkoja” nuorille, harjoituksen johtajana toimiva Jarno Potkonen kertoo. 

Harjoituksen ”paloasema” perustetaan Lahteen Metsäkankaan nuorisotilaan, jossa nuoret myös majoittuvat. Nuorisotilan eteen kerääntyy viikonloppuna siis poikkeuksellisesti useita pelastusajoneuvoja. 

Harjoitukseen osallistuvien palokuntien ja Kosken VPK:n hälytysosastot muodostavat maaliryhmiä, jotka vastaavat hälytystehtävien toteuttamisesta. Maaliosastoissa on mukana noin 30 aikuista. Hälytystehtävien kesto ja taso vaihtelevat nuorten iän ja osaamistason mukaan.

– Harjoituksen hälytystehtävät ovat Lahden ja Hollolan alueella. Normaalia suurempi hälytysajoneuvojen määrä saattaa herättää ihmetystä, mutta hälytystehtävät pyritään järjestämään niin, että niistä aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa alueen asukkaille, Potkonen sanoo.

Lahden kaupunki tukee harjoitusta tarjoamalla Metsäkankaan nuorisotilan harjoituksen käyttöön. Päijät-Hämeen pelastuslaitos tukee harjoitusta kalustolla. Kosken VPK:n naisosasto huolehtii harjoituksen ruokahuollosta.

Päijät-Hämeen palokuntanuorten alueellinen yhteistoimintaharjoitus Lieska on järjestetty viimeksi vuonna 2019. Harjoituksia pyritään järjestämään joka toinen vuosi, mutta korona-aika toi viivästystä harjoitusrytmiin.

Lisätietoa

Jarno Potkonen, harjoituksen johtaja ja Vesikansan VPK:n päällikkö 0400 555 934
Mari Ukkonen, koulutuspäällikkö, Päijät-Hämeen pelastuslaitos 0440 773 207

Media on tervetullut seuraamaan harjoitusta. Vierailusta voi sopia harjoituksen johtajan Jarno Potkosen kanssa.

Päijät-Hämeen pelastuslaitos vastaa Päijät-Hämeen hyvinvointialueen pelastustoimen toimialasta.

Päijät-Hämeen hyvinvointialue – Päijät-Hämeen hyvinvointialue (paijatha.fi)