Hoppa-palveluliikenteessä muutoksia kesällä

Kuljetukset ajetaan maakansan alueella kolmena ajopäivänä viikossa: maanantaina, torstaina ja perjantaina. Vesikansan alueella vähentyneen matkustuksen ja lisääntyneiden kustannusten vuoksi kesällä kuljetus keskitetään yhteen ajopäivään, joka on keskiviikko.

Kuljetusten vakiotilaukset eivät ole kesäaikana voimassa, vaan kuljetukset on tilattava etukäteen Asiointipiste Piipahluksesta numerosta 044 780 1233.

Kuljetustilausta tehdessä voi tiedustella mahdollisuutta päästä Hopalla myös keskussairaalle tai Salpakankaalle Reitiltä poikkeavia pysähdyksiä ei voi kuitenkaan taata.

Autossa on myös pyörätuolipaikka ja myös muiden mahdollisten liikkumisen apuvälineiden kuljetusmahdollisuus.

Tulevan lukuvuoden kuljetusjärjestelyistä ja tilauskäytännöistä 7.8.24 alkaen tiedotetaan erikseen loppukesän aikana.

Aikataulut löytyvät Hollolan kunnan verkkosivuilta. Vesikansan aikataulu ja Maakansan aikataulu.

Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Potilastietojärjestelmän käyttökatko aiheuttaa palveluiden hidastumista

Päivityksen aikana potilastiedot ovat saatavilla vain lukumuodossa. Tämä voi aiheuttaa ruuhkaa Akuutti24:n palveluissa. Pyydämme kiireettömissä tapauksissa, joissa välitöntä hoitoa ei tarvita, asiakkaita odottamaan maanantaihin ja kääntymään oman sote-keskuksen puoleen.

Mikäli terveydentila edellyttää päivystyshoitoa, suosittelemme soittamaan ensin päivystysapunumeroon 116117, jossa terveydenhuollon ammattilainen arvioi tilanteen ja antaa ohjeita. Hätätilanteissa ja kiireellisissä tapauksissa tulee soittaa välittömästi hätänumeroon 112.

Lisätietoja:
ICT-Partner Tiina Peltonen, tiina.peltonen@paijatha.fi, p. 044 440 6613

Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille.

Päijät-Hämeen hyvinvointialue – Päijät-Hämeen hyvinvointialue (paijatha.fi)