Työnhakija saa jatkossa palvelua Hollolasta

Julkisten työvoimapalvelujen järjestämisvastuu siirtyy valtiolta kunnille 1.1.2025 alkaen. TE-toimistot sulkeutuvat, ja alkuvuodesta Suomessa saa alkunsa 45 uutta työllisyysaluetta. Päijät-Hämeen työllisyysalueeseen kuuluvat Hollolan lisäksi Asikkala, Hartola, Heinola, Iitti, Kärkölä, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä.

Muutos tuo työnhakijan viranomaispalvelut lähemmäksi hollolalaisia. Saat jatkossa samaa palvelua, mitä sait aiemmin TE-toimistosta tai työllisyyden kuntakokeilusta, nyt Hollolasta. Oma asiantuntijasi saattaa vaihtua, mutta henkilökohtainen palvelu pysyy samana.

Muutos ei edellytä työnhakijalta toimenpiteitä

Asiakkaana sinun ei tarvitse tehdä mitään erikseen muutoksen takia. Työnhakusi pysyy voimassa ja mahdollisen työttömyysetuuden maksaminen jatkuu kuten aiemminkin. Työnhakijana voit noudattaa työllistymissuunnitelmaasi normaalisti ja sinuun otetaan yhteyttä Päijät-Hämeen työvoimapalveluista alkuvuonna 2025. 

Lisänä Hollolan omat työllisyyspalvelut kuntalaisille

Päijät-Hämeen työvoimapalvelujen viranomaispalvelujen lisäksi hollolalaisia palvelevat kunnan omat työllisyyspalvelut. Hollolan työllisyyspalvelut ovat vapaaehtoisia palveluja, joita tarjotaan hollolalaisille työnhakijoille ja työnantajille. Tarkoitus on tarjota lisätukea oman kunnan asukkaille ja tukea viranomaispalveluja. Työllisyyspalvelut tarjoavat 2025 alkaen erilaisia työnhakijan valmennuksia ja työnhaun tuen tapoja, mahdollistavat erilaisia reittejä työelämään sekä tukevat paikallisia työnantajia työvoiman löytämisessä. Voit olla Hollolan työllisyyspalveluiden asiakas, vaikka et olisi ilmoittautunut virallisesti työnhakijaksi.

Miten asioin työnhakijana vuodenvaihteessa?

Pyrimme Päijät-Hämeen työvoimapalveluissa siihen, että työllisyysmuutos ei näkyisi asiakkaillemme. Palveluissamme on poikkeusaukioloja vuoden vaihteessa.

Asiointi 31.12.2024 asti

  • Jätäthän ensisijaisesti yhteydenottopyynnön sähköisesti Työmarkkinatorin Asiointi -palvelun kautta. Asiointi-verkkopalvelu on käytettävissäsi 29.12.2024 asti. Huomioithan, että 30.–31.12.2024 palvelu on suljettu järjestelmävaihdon vuoksi. Asiointi-palvelu on käytössä taas vuoden vaihteen jälkeen. 
  • 31.12.2024 klo 12.00 saakka voit asioida myös kuntakokeilun puhelinpalvelun kautta, puh. 044 482 6700. 
  • Ohjeita vuodenvaihteen asiointiin löydät lisää myös kuntakokeilun verkkosivuilta: https://hollola.fi/tyo-ja-yrittaminen/tyonhakijapalvelut/kuntakokeilu/ 

Asiointi to-pe 2.-3.1.2025 poikkeusaukioloajoin / Päijät-Hämeen työvoimapalvelut:

  • Asiointi ensisijaisesti Asiointi -verkkopalvelun kautta.
  • Henkilöasiakkaiden palvelu toteutetaan poikkeusaukioloajoin: klo 9-11.00 ja 13-15.00. Puh. 044 024 6226 sekä osoitteessa Tiilijärventie 5D, Hollola. 

Asiointi 7.1.2025 alkaen normaalisti / Päijät-Hämeen työvoimapalvelut:

Voit asioida normaalien aukioloaikojen mukaisesti. Osoitteet ja aukioloajat löydät: https://hameentyovoimapalvelut.fi/organisaatio/toimipisteet/
Jätäthän yhteydenottopyynnön ensisijaisesti Asiointi-verkkopalvelun kautta.

Aiheesta lisää

Päijät-Hämeen työvoimapalvelujen aukioloajat ja asiointipaikat löydät verkkosivuilta: www.hameentyovoimapalvelut.fi/alkuvuoden-aukioloajat/ 

Lue aiheesta lisää: https://hollola.fi/tyo-ja-yrittaminen/tyonhakijapalvelut/tyovoimaviranomaisenpalvelut/ sekä tutustu työvoimaviranomaisen verkkosivuihin: www.hameentyovoimapalvelut.fi

Työnhakijan palvelut uudistuvat 2.1.2025

Työvoimapalvelut siirtyvät kuntiin 2025 alkaen

Työllisyyttä edistetään jatkossa kuntien toimesta

Työvoimapalvelujen siirtymisestä valtiolta kuntiin linjattiin vuonna 2021 Sanna Marinin hallituksessa. Lakimuutoksen tavoitteena on vahvistaa kuntien vastuuta työllisyyden edistämisessä ja antaa kunnille mahdollisuus vastata juuri oman alueensa tarpeisiin. Useissa kunnissa muutokseen on oltu tyytyväisiä, sillä palveluja voidaan 2025 alkaen järjestää ketterämmin juuri oman alueen elinvoiman vahvistamiseksi.

Päijät-Hämeen työllisyysalueen muodostavat Asikkala, Hartola, Hollola, Heinola, Iitti, Kärkölä, Padasjoki ja Sysmä. Työllisyysalueelle rakennetaan kolme aluetoimistoa, jotka sijaitsevat Heinolassa, Hollolassa ja Orimattilassa. Asiantuntijat tapaavat asiakkaita jokaisen kunnan alueella, joten palvelua saa jatkossa jokaisen omasta kotikunnasta.

Työllisyysalue toimii kuntien kanssa yhteistyössä

Hollola toimii Päijät-Hämeen työvoimapalvelujen vastuukuntana. Kaikki alueen yhdeksän kuntaa ovat mukana toiminnan suunnittelussa ja päätöksenteossa. Työvoimapalvelujen päättävä toimielin on työllisyyslautakunta, jossa jokaisella alueen kunnalla on edustus.

– Olemme tehneet kuntien kanssa tiivistä yhteistyötä jo alkuvuodesta 2023. Alkuun valmistelua tehtiin Päijät-Hämeen liiton AKKE-rahoituksella. Tapaamme kuntien työllisyyspalvelujen edustajia säännöllisesti, jonka lisäksi valmistelua tukee työllisyysalueen kuntajohtajien muodostama ohjausryhmä, työllisyysaluejohtaja Anne Tapaila kertoo.

Kunnat toimivat työvoimaviranomaisen tukena

Vaikka vastuu työllisyyden viranomaistyöstä on työllisyysalueella, kunnat järjestävät myös omia työllistymistä edistäviä palveluja. Kunnilla on hyvät edellytykset luoda vaikuttavia palveluja, sillä niissä tunnetaan oman alueen toiminta ja elinkeinoelämän tarpeet tarkasti.

– Päijät-Hämeen työllisyysalueen valmistelun aikana kunnat ovat ilmaisseet halunsa säilyttää omat työllisyyspalvelunsa. Työllisyysalueen on tarjottava valmennus- ja ohjauspalveluja työnhakijoille. Kunnat voivat tuottaa näitä palveluja itse tai työvoimaviranomainen voi ostaa palvelut yksityiseltä sektorilta. Kunnat maksavat yksityiseltä ostetuista palveluista omien kuntalaistensa osalta. Toki oman kotikunnan työntekijöiden tuottamat palvelut koetaan monesti vaikuttavimmiksi, Tapaila kuvailee.

Kuntien on kannattavaa edistää kuntalaisten työllistymistä, sillä valtio laskuttaa kunnilta jatkossa entistä suurempaa kuntaosuutta työttömyysetuudesta. Tammikuusta alkaen kunnat maksavat työttömyysetuutta portaittain sitä enemmän, mitä kauemmin kuntalainen on työttömänä.

– Työvoimaviranomainen ja kunnat toimivat ensi vuoden alusta samassa kuntaekosysteemissä, mahdollistaen tiiviimmän yhteistyön ja elinvoiman kasvun kunnissa ja alueella, Tapaila summaa.

Lisätietoja antaa:
Anne Tapaila, työllisyysaluejohtaja
Hollolan kunta
044 780 1118
anne.tapaila@hollola.fi

Lisää aiheesta: Päijät-Hämeen työllisyysalue 1.1.2025 alkaen