Kokouksen pöytäkirja on luettavissa kunnan verkkosivuilta täältä

Kokouksen aluksi vietettiin hiljainen muistohetki edesmenneen kotiseutuneuvos Heikki Mantereen muistoksi. Mantere toimi yli 40 vuotta Hollolan kunnanvaltuutettuna. Mantere kuoli itsenäisyyspäivän yönä 6. joulukuuta.

• Valtuusto hyväksyi Hollolan ilmastosuunnitelman 2025-2029. Keskustelun kuluessa tehtiin viisi muutosesitystä, joista järjestettiin äänestys. Lisäksi tehtiin yksi tekninen korjaus.
• Valtuusto hyväksyi hallintosäännön ja sen toimivaltaa täsmentävät liitteet. Uudistettu hallintosääntö astuu voimaan 1.2.2025 alkaen.
• Valtuusto merkitsi tiedoksi päivitetyt sidonnaisuusilmoitukset ja -rekisterin.
• Soramäen Harjurinteen korttelin 543 tonttien 11 ja 13 hinnaksi päätettiin 125 € / kerrosalaneliömetri.
• Tiedoksi merkittiin, että seuraava valtuuston kokous pidetään 24. maaliskuuta 2025.
• Aloitteita jätettiin neljä: vihreiden valtuustoryhmän aloite koski Hollolan keskustan ja keskeisten kouluunmenoreittien paremmasta talvikunnossapidosta. Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite koski Miekkiön alueen kehittämistä. Vihreiden valtuustoryhmän aloite, joka koski Aikkalan suljetun kaatopaikan suotovesien viemäröintiä ja kolmas vihreiden valtuustoryhmän aloite, joka koski Koivusillanjoen ennallistamista.

Nuorisovaltuuston puheenjohtaja Orvokki Kekki päivitti valtuustolle nuorisovaltuuston kuulumisia. Nuorisovaltuusto on vieraillut Mestassa, joka on tapaamispaikka 11-24 -vuotiaille nuorille Salpakankaan koulun Bunkkerissa. Käynnistä inspiroituneena nuorisovaltuusto on pohtinut miten nuorisotiloja tulisi kehittää Hollolassa.
– Mikäli nuorisotiloja halutaan kehittää, tarvitsemme tässä valtuutettujen apua. Selvitämme mahdollisuuksia nuorisotilaksi väliaikaisena ratkaisuna eli parakkirakennusta. Tähän on pakko käyttää rahaa, mutta se johtaa myös pitkällä tähtäimellä säästöihin, Kekki totesi.
Ensi vuonna nuorisovaltuusto edistää kiusaamisen vastustamista Hollolassa ja on järjestämässä huumeiden vastaista tapahtumaa keväälle.

Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Jari Ronkainen kiitti kokouksen lopuksi valtuustoa kuluneesta vuodesta, valtuustoryhmiä yhteistyöstä sekä rakentavasta toimintamallista, joka Hollolassa kukoistaa.
– Pidetään edelleen Hollolan henkeä yllä, vaikka välillä keskustellaan kipakastikin, niin asiat rullaavat kuitenkin eteenpäin, Ronkainen totesi.

Piispasella on paljon muistoja Hollolasta.
– Asuin lapsena Tiilikankaalla, jossa asui paljon nuoria ja lapsia, joiden kanssa vietimme yhdessä vapaa-aikaa liikkuen ja urheillen, hän kertoo.
Kaveriporukka kerääntyi usein lähikentille pelaamaan ja urheilemaan.
Ensimmäiset kilpailukokemukset Piispasella on myös Tiilikankaalta, jossa hän osallistui 3-vuotiaana vuosittain edelleen järjestettäviin Jukola Games -kilpailujen pyöräkilpailuun.
– Nuorena pelasin myös Hollolassa jalkapalloa ja pesäpalloa. Teini-iässä vaihdoin kamppailulajeihin, Piispanen kertoo.

Suomen 2020-luvun menestynein urheilija

Helsingissä nykyään asuva Piispanen on olympia- ja paralympiamitaleilla mitattuna Suomen 2020-luvun menestynein urheilija.
– Arvokisamitaleja minulla on 24 kappaletta.
Hänellä on kaksi kultamitalia, kaksi hopeaa ja yksi pronssimitali paralympialaisista. MM-kilpailuista kaksi kultaa, kuusi hopeaa ja kolme pronssia. EM-mitaleja hänellä on kolme kultaa, neljä hopeaa ja yksi pronssi.
Mitalien high lightit hänellä ovat Lontoon vuoden 2012 kultamitali 100 metrillä ja Tokion vuoden 2021 kisojen kulta 200 metrillä.

Viimeisimmät mitalit hän toi kotiin pitkän uran päättäneistä Pariisin paralympialaisista, kun hän kelasi 100 metrin matkalla pronssia ja 200 metrin matkalla hopeaa.

Piispanen on valittu useana vuonna Suomen parhaaksi pyörätuolikelaajaksi, kahdesti myös Suomen parhaaksi yleisurheilijaksi (2019, 2021). Lisäksi hän on saanut myös muun muassa valtakunnallisen ”Vuoden Rehti Urheilija”-palkinnon ja Urheilugaalan ”Periksi ei anneta” -erityispalkinnon.

Onnettomuus muutti paralympialaisten treeniohjelmaa

– Valmistautuessani Pariisin paralympialaisiin jouduin huhtikuussa 2024 onnettomuuteen, kun törmäsin kelauspyörätuolilla täydellä vauhdilla suoraan seinään eturenkaan ohjaislaitteen rikkoutuessa.
Tässä törmäyksessä Piispasen reisiluu murtui niin pahasti, että se meni lähes irtipoikki. 
– Jalka operoitiin, kiinnitettiin ja levytettiin. Kirurgi oli sitä mieltä, että voin jatkaa harjoituksia kivun sallimissa rajoissa.
Piispanen teki muutokset harjoitusohjelmaansa tiiminsä kanssa, johon kuuluivat vastuuvalmentaja Jari Nordblom, apuvalmentaja Carolina Vesander sekä teknikko Petri Hankiola.
Harjoitukset aloitettiin yläkropan treeneillä ja kun jalan turvotus muutaman kuukauden kuluttua oli laskenut sen verran, että oli mahdollista siirtyä kelaamiseen, treeni jatkui progressiivisesti kohti Pariisia.
– Pariisissa suoritukseni oli täydellinen, parempaan en olisi pystynyt, kertoo kaksi paralympiamitalia voittanut Piispanen.

Tie vei pyörätuoliurheilijaksi onnettomuuden kautta

Piispasesta tuli pyörätuolikelaaja pahemman, isomman onnettomuuden kautta.
– Onnettomuus sattui 1993, kun olin kamppailulajien näytöksessä Lahden urheilutalolla.
Piispanen halvaantui karate-esityksessä.
Hän oli silloin Hollolan lukiossa toisella vuosikurssilla.
– Minun oli tehtävä päätös, mitä teen elämälläni. Halusin jatkaa urheilua normaalisti ja saada siitä itselleni ammatin.
Piispanen piti välivuoden, kirjoitti ylioppilaaksi ja haki Jyväskylään yliopistoon liikuntatieteelliseen tiedekuntaan.
-Pääsin ensimmäisenä pyörätuolilaisena liikuntatieteelliseen, hän kertoo.
Elämän uuteen suuntaan kuului vahvavana edelleen urheilu, mutta lajit muuttuivat.

Hollola avusti urheilupyörätuolin hankinnassa

Piispanen alkoi pelaamaan pyörätuolirugbya 1995.
– Nousin aika nopeasti Suomen maajoukkueeseen, jossa olin 10 vuotta kapteenina. Pelasimme MM-tasolla ja henkilökohtaisesti nousin niin korkealle, että minut kutsuttiin pelaamaan puoliammattilaisena Yhdysvaltoihin, jossa pelasin vuosina 1999-2000, hän kertoo.
– Siellä oltiin paljon edellä muiden maiden sarjoja ja se oli, ja on edelleen, ehdottomasti maailman kovin pyörätuolirugby-liiga. Oli hieno kunnia päästä mukaan.
Pyörätuolikelaukseen laji vaihtui vuonna 2010.
– Lajin vaihto oli täysin henkilökohtainen päätös. Pyörätuolirugby-joukkueena emme päässeet paralympiatasolle ja minulta kysyttiin, kiinnostaisiko kokeilla pyörätuolikelausta.
Piispasta kiinnosti. Hän oli nopea ja rugby jäi taakse.
Piispanen on kelannut siitä asti eli 15 vuotta. Pikamatkat ovat hänen juttunsa.

Piispanen päätti huippu-urheilu-uransa Pariisiin

Pyörätuolikelauksen taso on kansainvälisesti todella korkea. Kansainvälinen paralympiakomitea tekee määritelmät lajeista ja luokista sekä ja kriteerit, jotka määrittävät lajin arvokisojen tason kovuuden. Arvokisoihin pääsee vain karsintajärjestelmän jälkeen parhaimmat.
– Pahimmat tai parhaimmat kilpakumppanit tulevat Euroopasta, Meksikosta, Kanadasta ja Algeriasta.
– Huippu-urheilu-urani päättyi Pariisiin. Kilpailut on nyt kilpailtu, hän kertoo.
Piispanen pohti jo Tokion paralympialaisten jälkeen, että Pariisin kisat ovat viimeiset.
– Olen iloinen, että pystyn lopettamaan huipulla, henkisesti tämä on todella hieno lopetus.

Aikaa perheelle ja toiselle ammatille

Piispasella on myös toinen ammatti, johon hän urheilu-uran jälkeen keskittyy.
-Siviiliammattini on kulkenut koko ajan rinnakkain urheilu-uran kanssa. Olen töissä opetus- ja kulttuuriministeriössä, jossa toimin valtion liikuntaneuvoston pääsihteerinä. Työ on hyvin vastuullista ja se vaatii aikaa.
Aikaa jää myös nyt enemmän perheelle, joka on tukenut Piispasta koko urheilu-uran ajan.
– Perheeni on kasvanut urheiluympäristöön ja he ovat täysillä olleet mukana. Nyt kuitenkin pystyn tekemään perheen kanssa paljon muitakin asioita, kun aikaa jää enemmän.
Eikä Piispanen aio urheilua jättää kokonaan.
– Ei urheilu minun elämästäni lopu koskaan, jatkan kuntosaliharjoittelua ja teen lenkkejä, nyt vain ihan omaksi huvikseni, hän toteaa.

Hollolassa edelleen tutut maisemat

Piispanen kertoo vielä, että vuonna 1993, onnettomuuden tapahduttua, hän pääsi tolpilleen nuorisoporukan, ystävien, kavereiden ja hollolalaisten avulla. Perheeni tuki oli myös äärimmäisen tärkeää.
-Lähiympäristön tuki ympäri Hollolaa oli silloin ensiarvoisen tärkeää. Olen aina tykännyt Hollolasta, joka on vireä paikka, missä ihmiset tukevat toisiaan. Täällä kaveria ei jätetä, hän sanoo ja kertoo olevansa todella otettu ja iloinen saamastaan Pro Hollola -mitalista.
Piispasen vanhemmat asuvat edelleen Hollolassa, Tiilikankaalla, jossa Piispanen vierailee usein tutuissa maisemissa.