Olen Tiia Irri ja aloitin Hollolan kunnan elinkeinopäällikkönä vuoden alusta. Elinkeinopäällikkönä olen edistämässä entistä yritysystävällisempään Hollolaa. Vastuualueelleni kuuluvat yritysten kehittämis- ja sijoittumispalvelut. Lisäksi tulen tekemään yhteistyötä TE24-uudistukseen liittyen työllisyyspalveluiden kanssa.

Taustani on vahvasti yritysmaailmassa, viimeisimpänä vastasin neljä vuotta perheyrityksen myynnistä, markkinoinnista ja isolta osin myös erilaisesta sidosryhmätyöstä. Tätä kautta myös Hollola tuli tutuksi, sillä yritys toimii Hollolassa. Koko työurani olen tehnyt töitä erilaisten yritysten kanssa, joten tunnen hyvin erilaisten ja eri kokoisten yritysten toimintaa ja tarpeita. Koulutukseltani olen YAMK Tradenomi.

Odotan innolla yhteistyötä niin sisäisten kuin ulkoistenkin sidosryhmien kanssa. Vierailen mielelläni yrityksissä ja toivon, että yrityksistä ollaan minuun matalalla kynnyksellä yhteydessä.

Tiia Irri
Elinkeinopäällikkö
044 780 1298
tiia.irri@hollola.fi