Peruskorjaus sulkee Hollolan uimahalli-monitoimitalon ajalle 15.4.2024-1.1.2026.
Allastiloihin tulee kylmäallas
Peruskorjauksessa suojellun rakennuksen julkisivun pintarakenteet, ikkunat ja vesikate uusitaan. Lisäksi vesikatolle tulee aurinkovoimala.
Ulkoalueet säilyvät ennallaan ja osa alkuperäisestä kasvillisuudesta palautetaan.
Aivan uutta suojellussa allashallissa tulee olemaan kylmäallas, joka toteutetaan käyttäen samoja yksityiskohtia, kuin olemassa olevissa altaissa.
Ensimmäiseen kerrokseen rakennetaan erityisryhmien saunaosasto. Naisten puku- ja pesutilat käännetään peilikuvaksi ja saunojen osalta tehdään säilyttäviä, palauttavia ja soveltavia toimenpiteitä.
Kuntosali ja toimistotilat vaihtavat paikkaa
Kuntosali sosiaalitiloineen siirretään, sillä nykyisen kuntosalin tilat muutetaan toimistotiloiksi ja uusiksi erillissaunatiloiksi.
Nykyiset toimistotilat muutetaan kuntosaliksi. Kuntosalille ja monitoimisalille tehdään uudet puku- ja pesutilat.
Aulatilaan tehdään myös tilamuutoksia, muun muassa kahvioaluetta muutetaan.
Peruskorjauksen kustannusarvio on noin 15 miljoonaa euroa.
Suomen energiatehokkaimmaksi uimahalliksi
Uimahallin peruskorjauksen suunnittelussa huomioidaan lämpöpumppulaitoksen ilmanvaihdon hukkalämmöt. Suihku- ja allasvesien sekä sähkökattilan käytössä hyödynnetään pörssisähköä. Tavoitteena on tehdä Suomen energiatehokkain peruskorjattu uimahalli ja Hollolan kunta on valittu Motivan järjestämään kuntien uimahallien energiatehokkuussopimuksen kehittämisohjelmaan.
Mukaan ohjelmaan on valittu kuntia, joissa on meneillään uimahallien energiatehokkuuteen tähtääviä suunnitelmia. Hollolan lisäksi mukana ovat Salo, Espoo, Tuusula, Vaasa, Lapua, Kouvola, Kemi ja Kankaanpää.
Kehittämisohjelman tavoitteena on hyödyntää muiden kuntien ratkaisuja uimahallien energiatehokkuuden parantamiseksi sekä tehostaa kuntien välistä yhteistyötä hankkeiden toteutuksessa.