Suomessa talousveden laatua valvotaan lainsäädännön vaatimusten mukaisesti säännöllisesti viranomaisvalvonnassa, jonka lisäksi tehdään jatkuvaa vesihuoltolaitosten omavalvontaa. Suomen lainsäädäntö (Talousvesiasetus) määrittää talousveden laadulle terveysperusteisesti eri muuttujien laatuvaatimukset, jotka on asetettu asiantuntijoiden toimesta. Laatuvaatimukset noudattavat EU:n juomavesidirektiivin vaatimuksia.

Per- ja polyfluoratut alkyyliyhdisteet (PFAS-yhdisteet) päätyvät talousveteen vedenhankintaan käytettävistä raakavesistä. Talousveden tämänhetkiseen kansalliseen raja-arvoon verrattuna merkityksellisiä määriä PFAS-yhdisteitä on kansainvälisen kokemuksen perusteella päätynyt raakavesiin paloharjoitusalueilta, lentokentiltä ja teollisuudesta.

Raakavesistä Suomessa mitattujen PFAS-yhdisteiden pitoisuuksien perusteella ei pidetä todennäköisenä, että Suomen talousvesistä löytyisi talousvesiasetuksen nykyiset, juomavesidirektiivin mukaiset raja-arvot ylittäviä pitoisuuksia PFAS-yhdisteitä. Tätä tukee Vesilaitosyhdistyksen käynnissä olevan Raakaveden omavalvonnan tutkimukset vesihuoltolaitoksilla -hankkeen alustavat tulokset. Tähän mennessä tutkituista noin 430 raakavesinäytteestä (pohjavesiä, tekopohjavesiä ja pintavesiä) ei ole löytynyt talousvesiasetuksen 20 PFAS-yhdisteen summan laatuvaatimuksen (100 ng/L) ylittäviä pitoisuuksia PFAS-yhdisteitä.  Hanke valmistuu ja tulokset raportoidaan vuoden 2025 alussa. Hankkeessa on tutkittu kuuden Hollolassa sijaitsevan vedenottamon raakavettä.

Lisätietoja PFAS-yhdisteistä talousvedessä Lahti Aqua Oy:n uutisessa ja yleisesti Hollolan talousveden laadusta.