Ajanvarauksettomat rokotukset jatkuvat kaksi viikkoa. Viimeinen rokotuspäivä on tiistaina 28. marraskuuta. Rokotuksia saa maanantaista perjantaihin kello 12–19.30. Keskussairaalan rokotuspisteestä ei saa pneumokokkirokotusta, vaan sitä varten on varattava aika omasta sote-keskuksesta.
Keskussairaalan rokotuspiste sijaitsee keskussairaalan vanhassa, tilapäisessä pääaulassa. Rokotuspisteelle kuljetaan vain tämän vanhan pääaulan ovista. Rokotuspisteelle tulee opastus Keskussairaalankadulta ja Hoitajankadulta. Lähin pysäköintialue on P3.
Ajanvarauksettoman rokotuspisteen käyttöönotolla hyvinvointialue varmistaa, että mahdollisimman moni riskiryhmään kuuluva saa rokotteen jo marraskuun aikana.
Jonoon kannattaa varautua
On mahdollista, että rokotuspisteelle muodostuu jonoa. Rokotukseen tullessa kannattaa varautua odotukseen. Odotustilasta löytyy istuimia. Juomista kannattaa ottaa itse mukaan. Käsien pesu ja maskin käyttö varsinkin riskiryhmäläisillä on edelleen hyvä tapa torjua tarttuvia syystalven tauteja.
Jos on aiemmin varannut rokotusajan, mutta tulee ottamaan rokotuksen keskussairaalan rokotuspisteeltä, hoitaja voi paikan päällä perua ajan asiakkaan puolesta.
Sote-keskuksissa rokotukset jatkuvat ajanvarauksella
Sote-keskusten rokotukset jatkuvat edelleen entiseen tapaan ajanvarauksella. Sote-keskukset rokottavat vain oman alueensa väestöä. Sote-keskuksesta saa myös pneumokokkirokotteen, jos mainitsee siitä ajanvarausjärjestelmän lisätietokohdassa erikseen.
Rokotusaikoja on varattu kuhunkin sote-keskukseen asukasmäärän suhteessa. Siksi kehotamme asukkaita varaamaan rokotusajan omaan sote-keskukseen. Näin varmistetaan rokotusaikojen riittävyys koko alueella.
Sähköisessä ajanvarauksessa tärkeä noudattaa ohjetta
Sähköisesti aikaa varatessa kannattaa seurata tarkkaan ajanvarausjärjestelmän antamaa ohjeistusta. Ajan voi varata influenssa-, korona- ja pneumokokkirokotuksiin. Lisätiedot kenttään on kuitenkin kirjoitettava erikseen, mitkä rokotukset haluaa ottaa samalla ajanvarauksella.
Rokotusajan voi varata myös puhelimitse omasta sote-keskuksesta.
Lisätietoja ja sähköisen ajanvarauksen löytää verkkosivulta paijat-sote.fi/kausirokotukset.
Päijät-Hämeen keskussairaalan aluekartta parkkipaikkoineen
Lisätietoja:
Marianne Wallin, ylilääkäri, 044 4163 656
Henry Raita, rokotuskoordinaattori, 040 568 4133
Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue - Päijät-Hämeen hyvinvointialue (paijatha.fi)