Päijät-Hämeen hyvinvointialue vastaa Hollolan, Asikkalan, Padasjoen, Heinolan ja Orimattilan sote-keskuksista omana tuotantona. Moniammatillinen tiimimalli on jo käytössä Hollolassa, Asikkalassa sekä Heinolassa ja Orimattilassa sitä käynnistetään. 

– Orimattilan avovastaanotto siirtyi omaksi toiminnaksemme kesäkuussa 2024, ja yksikössä on käynnistetty tiimimallin kehittämistyö. Sote-keskuksen vastuulla olevan kunnan asukkaat on tiimiytetty tiimeihin, Orimattilassa asukkaiden tiimiyttäminen tullaan käynnistämään loppuvuoden 2024 aikana. Seuraava vaihe on nimetä tietyille potilasryhmille omalääkäri–omahoitaja-työpari, avosairaanhoidon tulosaluejohtaja Pertti Sopanen Päijät-Hämeen hyvinvointialueelta kertoo. 

Sopasen mukaan moniammatillinen tiimimalli vahvistaa hoidon jatkuvuutta ja vaikuttavuutta. Potilaslähtöisyys lisääntyy, kun mallin sisällä toimii potilaansa hyvin tunteva omalääkäri–omahoitaja-työpari. 

– Monet asiat voidaan hoitaa joustavammin ja hyödyntää moniammatillisen tiimin asiantuntijuutta ilman, että potilaan hoito pirstaloituu useille ammattilaisille, Sopanen sanoo. 

Moniammatillinen tiimimalli on nopeuttanut hoidon saatavuutta ja toisaalta tiivis hoitosuhde on tuonut mahdollisuuden harventaa pitkäaikaissairauksien fyysisiä vastaanottokontrolleja. 

Kun moniammatillisen tiimimallin rakenteisiin kehitetään omalääkärimallia, haasteena ovat resurssien riittävyys eri toimipisteissä, omalääkärimallin ”sisäänajo” nykyiseen tiimimalliin ja moniammatillinen yhteistyö mm. sosiaalihuollon toimijoiden kanssa, Sopanen listaa. 

Valtakunnallisesti tulossa oleva omalääkärimalli on tarkoitus ottaa käyttöön osana moniammatillista tiimiä Hollolassa, Asikkalassa, Padasjoella, Heinolassa ja Orimattilassa alkuvuoden 2025 aikana. 

– Tällä hetkellä omalääkärimallin kehittämistyössä on vaihe, jossa arvioidaan potilasryhmät, joille nimetään omalääkäri–omahoitaja-työpari, tulosaluejohtaja Pertti Sopanen kertoo. 

Tiimimalli käytössä myös Harjun terveydessä

Terveydenhuollon moniammatillinen tiimimalli on tuttu myös Lahden, Kärkölän, Iitin ja Hartolan asukkaille. Näissä kunnissa sote-palvelut tuottaa Päijät-Hämeen hyvinvointialueen ja Mehiläisen yhteisyritys Harjun terveys. 

– Harjun terveydessä on ollut vuodesta 2021 käytössä moniammatillinen tiimimalli. Kaikille potilaille on määritelty vuodesta 2022 alkaen oma tiimi ja oma yhteyshenkilö, kertoo toimitusjohtaja Petja Orre Harjun terveydestä. 

Iitin, Kärkölän ja Hartolan sote-keskukset toimivat väestövastuutiimeinä, joilla pyritään parantamaan hoidon jatkuvuutta. Nastolan sote-keskuksessa siirrytään väestövastuutiimeihin 13.1.2025. Lahden sote-keskus toimii jatkossakin moniammatillisessa tiimityömallissa. 

Lisätietoa:
Pertti Sopanen, tulosaluejohtaja, avosairaanhoito, 044 482 3171, Päijät-Hämeen hyvinvointialue 
Petja Orre, toimitusjohtaja, 040 125 6053, Harjun terveys 

Lue uusimmat uutiset

Katso kaikki uutiset
Kuvassa mukiin lasketaan vettä hanasta.

PFAS-yhdisteet talousvedessä

Uutiset - 03.12.2024 - vesihuolto