MAL-sopimusten uuden sopimuskauden ensimmäiset seurantakokoukset pidettiin touko-kesäkuun vaihteessa kaikilla MAL-kaupunkiseuduilla. Tuoreimmat valtion ja Helsingin, Tampereen, Turun, Oulun, Lahden, Jyväskylän ja Kuopion kaupunkiseutujen väliset MAL-sopimukset allekirjoitettiin joulukuussa 2024.
MAL-sopimukset tukevat Suomen suurimpien kaupunkiseutujen kasvua ja kehitystä. Sopimusten toimenpiteillä edistetään kestävää yhdyskuntarakennetta, sitä tukevaa liikennejärjestelmää, tarpeiden mukaista asuntotuotantoa sekä elinvoimaista elinkeinoelämää.
Asuntotuotannon edellytykset turvataan seuduilla
Seudut ovat ohjanneet uusien asuntojen sijoittumista hyvien kulkuyhteyksien varrelle. Esimerkiksi Helsingin seudulla vuonna 2024 valmistuneista asunnoista 95 prosenttia sijoittui palvelujen ja joukkoliikenteen läheisyyteen, niin kutsutuille maankäytön ensisijaisille vyöhykkeille.
Asuntomarkkinatilanne on asettanut kunnille haasteita saavuttaa sopimuksissa esitetyt asuntotuotannon tavoitetasot. Tästä huolimatta vuonna 2024 asuntoja valmistui esimerkiksi Helsingin ja Tampereen seuduilla lähes MAL-sopimuksissa määritellyn vuosittaisen tavoitteen verran.
Asuntotuotannon edellytyksiä pyritään kunnissa turvaamaan suunnitelmallisesti päivittämällä maankäytön toteutusohjelmia ja maapoliittisia ohjelmia sekä aktiivisella maanhankinnalla. Osa kunnista on käyttänyt taloudellisia houkuttimia edistämään aloituksia, esimerkiksi määräaikaista vuokravapautta maanvuokrista. Kaikilla MAL-seuduilla on huolehdittu siitä, että kaavavarantoa on väestönkasvun tarpeisiin vähintään viideksi vuodeksi eteenpäin.
Kestävän liikkumisen edellytykset vahvistuvat
Helsingin seudulla Vantaan ratikan toteutus on käynnistynyt ja rakentaminen on määrä aloittaa vuoden 2025 aikana. Tampereen seudulla raitiotien jatkohanke etenee suunnitellusti.
Joukkoliikenteen käyttäjämäärät ovat kasvaneet kaikista MAL-seuduista eniten Tampereen seudulla. Myös Jyväskylän, Kuopion ja Lahden seuduilla joukkoliikenteen matkustajamäärät ovat olleet hyvässä kasvussa koronapandemian jälkeen. Joukkoliikennettä kehitetään aktiivisesti kaikilla MAL-seuduilla. Esimerkiksi Oulussa on harmonisoitu lippujen hintoja ja aloitettu tehokkaan joukkoliikenteen selvitys. Turun seudulla on puolestaan toteutettu runkobussilinjaston ensimmäistä vaihetta ja runkolinjaston liikennöinti alkaa heinäkuussa 2025.
Jyväskylän keskustaajaman alueella on otettu käyttöön tiheän vuorovälin Super-Linkki –linjat, jotka mahdollistavat aikatauluvapaan matkustamisen. Lisäksi seudulle on valmistumassa Suomen ensimmäinen julkinen vedyn tankkausasema, minkä jälkeen seudulla tullaan pilotoimaan vetybusseja.
Valtion väyläverkon pienet, yhteisrahoitteiset parantamishankkeet sekä muut infrahankkeet etenevät seuduilla. MAL-seuduilla käynnistetään vuoden 2025 aikana sopimuskauden ensimmäisiä väyläverkon pieniä parantamishankkeita, joilla parannetaan turvallisen ja kestävän liikkumisen edellytyksiä.
Kestävän kaupunkiliikenteen ohjelmat työn alla
Myös muissa MAL-sopimuksiin kirjatuissa, valtion vastuulle osoitetuissa toimenpiteissä edetään suunnitellusti. Tärkeänä on pidetty muun muassa katuverkon valtionavustuskäytäntöjen kehittämistä sekä henkilöjunaliikenteen tulevaisuuteen ja markkinaehtoiseen henkilöjunaliikenteeseen liittyviä toimia.
Seutujen näkökulmasta ajankohtaista on myös kestävän kaupunkiliikenteen SUMP (Sustainable Urban Mobility Plan) -suunnitteluun liittyvä valtakunnallinen työ. Seudullisen kestävän liikennejärjestelmäsuunnittelun tueksi on perustettu kansallinen SUMP-yhteyspiste Traficomiin. Yhteyspisteessä valmistellaan parhaillaan kansallista kestävän kaupunkiliikenteen ohjelmaa, jonka tavoitteena on tukea seutuja SUMP-suunnitelmien laatimisessa ja toimeenpanossa. Myös kaupunkiseuduilla valmistaudutaan laatimaan liikennejärjestelmäsuunnitelmat kestävän kaupunkiliikenteen suunnitelmiksi. Vuonna 2024 uudet kestävän kaupunkiliikenteen suunnitelmat valmistuivat Kuopion ja Lahden seuduilla.
Haasteita ratkotaan valtion ja seutujen yhteistyössä
Sopimusten toimeenpano etenee kokonaisuutena suunnitellusti, mutta jo viime sopimuskaudella tunnistetut haasteet kaipaavat edelleen huomiota. Erityisesti raskaan liikenteen taukopaikkoja koskevat kirjaukset edellyttävät yhteistyötä sopimuskauden aikana.
Helsingin seudulla ollaan perustamassa seudullisia työryhmiä raskaan liikenteen taukopaikkojen ja lähijunavarikoiden sijaintiin liittyvien haasteiden ratkaisemiseksi. Taukopaikkoihin ja niiden kehittämistarpeisiin liittyviä valtion toimenpiteitä on suunniteltu myös osana Liikenne 12-suunnitelman valmistelua loppukevään 2025 aikana. MAL-sopimusten konkreettiset toimenpiteet sijoittuvat vuosille 2024–2027 ja pidemmän aikavälin tavoitteet ulottuvat vuoteen 2035. Sopimusten toimenpiteiden toteutumista seurataan vuosittain.
Lähde: Ympäristöministeriö
Hollola on yksi Lahden seudun MAL-sopimuksen kunnista yhdessä Lahden, Asikkalan, Heinolan, Iitin, Kärkölän ja Orimattilan kanssa. Sopimuksen tavoitteena on edistää kestävää yhdyskuntarakennetta ja liikennejärjestelmää koko seudulla.