Ilmastosuunnitelma linkitettiin kysymykseen asvalttiaseman sijoittumisesta, minkä lisäksi keskusteltiin erityisesti kestävästä ruokajärjestelmästä sekä metsistä.
Suunnitelmaan lisättiin vielä keskustelun perusteella toimenpide uudistavan maatalouden edistämisestä. Metsien osalta muutoksia ei tehty, mutta suunnitelmassa on kirjaus kuntametsien kestävästä ja monitavoitteisesta käytöstä sekä arvokkaiden luontokohteiden tunnistamisesta ja huomioimisesta.

Valmistelua tehty yhdessä

Päijät-Hämeen seitsemään kuntaan on laadittu ilmastosuunnitelmia yhdessä kuntien henkilöstön, asukkaiden ja päätöksentekijöiden kanssa syksystä 2023 alkaen.

Prosessin aikana on mm. pidetty työpajoja, valtuustoesittelyjä, tehty kyselyitä eri sidosryhmille, sekä järjestetty asukastilaisuuksia ja koululaisten työpajoja kuntien tarpeiden mukaan. Työtä on koordinoinut Päijät-Hämeen liitto.

Kunnanvaltuustot ovat nyt hyväksyneet suunnitelmat Hartolassa, Hollolassa, Iitissä, Kärkölässä ja Padasjoella. Asikkalan ja Sysmän ilmastosuunnitelmat käsitellään kunnanvaltuustoissa alkuvuodesta 2025. Asikkalassa on käynnistymässä kommentointikierros suunnitelman luonnoksesta.

Yhteinen ilmastotavoite

Ilmastosuunnitelmien tavoitteina on koko maakunnan yhteinen ilmastotavoite, 80 %:n päästövähennys vuoteen 2030 mennessä vuoden 2007 tasosta. Tällä hetkellä koko Päijät-Hämeessä päästövähennys on 50 % vuodesta 2007. Suunnitelmissa on seitsemän teemaa: ilmastojohtaminen, energia ja kulutus, kestävä liikkuminen, kestävä ruokajärjestelmä, luonto ja maankäyttö, ilmastonmuutokseen sopeutuminen sekä viestintä ja ympäristökasvatus.

Kunnanvaltuustoissa esitetyn palautteen perusteella ilmastosuunnitelmat ovat tärkeitä entistä suunnitelmallisemmalle ja vaikuttavammalle työlle. Ilmastotyön teemoista keskustelua herättivät jo valmistelun aikana erityisesti kestävä ruokajärjestelmä sekä metsät. Kunnissa ehkä tutumpia teemoja ovatkin esim. energiatehokkuuden lisääminen, uusiutuva energia tai kestävä liikkuminen. Kunnan kestävyystyön kannalta on kuitenkin tärkeää kiinnittää entistä enemmän huomiota suorien päästövähennysten lisäksi toiminnan muihin vaikutuksiin, kuten luonnon monimuotoisuuteen ja asukkaiden hyvinvointiin. Suunnitelmatyön aikana tehdyissä kyselyissä mm. asukkaat, vapaa-ajan asukkaat ja kuntien henkilöstö nostivat esiin luonnon ja sen säilyttämisen merkityksen.

Kaikkien kuntien ilmastosuunnitelmia voi katsoa osoitteessa: ilmastosuunnitelmat.paijat-hame.fi