Historiikki kuvaa hyvin sitä, että missään vaiheessa ei ole jääty laakereilla lepäämään, vaan aina on katsottu ympärille, ennakoitu ja tartuttu toimeen. Samalla se on hyvä kuvaus siitä, etteivät asiat missään vaiheessa ole soljuneet virrassa, vaan ainakin osin olleet monenlaisen väännön taistelukenttänä ja vastuunkantajien vetohalusta riippuvaisia.
Kirja kertoo myös siitä, että kehittämiseen on tunnettu paitsi kutsumusta, myös pakkoa. Alueen kuntien verotulorahoitus kaikkineen on vuosikymmeniä (ainakin v1990-luvun lamavuosista lähtien) jämähtänyt reilusti alle valtakunnallisen keskiarvon, kun sen sijaan tarvekertoimet ovat olleet reilusti yli. Tätä epäsuhtaa on jouduttu eri tavoin jatkuvasti kuromaan umpeen. Keskeinen ajuri monenlaiselle kokeilulle ja kehitystyölle on juontunut nimenomaan siitä, että vähemmillä rahoilla on yritetty saada enemmän aikaan.
Kun valtakunnallista sote-uudistusta ryhdyttiin vuodesta 2008 lähtien viemään eteenpäin oli Päijät-Hämeessä jo siirrytty 15:sta sote-organisaatiosta 4:ään. Vuoden 2017 alusta siirryttiin yhteen organisaatioon. Matkan varrella saatiin konkreettisesti kokea se tosiasia julkisissa palveluissa, ettei Suomen BKT kasvanut kymmeneen vuoteen vuoden 2009 finanssikriisin jälkeen. Eniten tilanne näkyi suurten kasvukeskusten ulkopuolella, missä oli jatkuvia kunnallistalouden tasapainotustarpeita. Se johti vääjäämättä valtakunnallisesti kahden kerroksen sote-palveluihin.
Hyvinvointialueiden rahoituskriisi on monen tekijän summa, jota selittää koronan hoitovelka ja suuri sote-alan palkkaratkaisu. Suurin selittävä tekijä on kuitenkin se tosiasia, että verotulorahoitus ei enää pitkiin aikoihin ole riittänyt lakisääteisten tehtävien hoitamiseen täysmääräisesti. Säästöjä kohdennettiin myös sote-palveluihin, jossa ne kumuloituivat vuosi vuoden jälkeen. Rahoituksellinen aukko suhteessa lakisääteisiin tehtäviin tuli näkyväksi hyvinvointialueuudistuksen myötä, eikä valtiovarainministeriö voinut enää kuitata asiaa yksittäisten alueiden ongelmana.
Kovin suurta matematiikkaa ei olisi tarvinnut harjoittaa tämän julkistaloudellisen tosiasian ymmärtämiseksi ikärakenne-ennusteista jo kaksi vuosikymmentä aikaisemmin. Rakenteellinen muutos liian myöhäisessä vaiheessa on käytännössä aiheuttanut ennemminkin paniikin kuin ratkaisun.
Suuret kaupungit vastustivat loppuun asti sote-uudistusta, koska väestö ja verotulorahoitus hoitivat keskusten rahoitusongelmat ja mahdollistivat hyvät sote-palvelut. Suurissa kaupungeissa ei ollut kykyä tai halua ymmärtää kansalaisten ydinpalvelujen, sote-palvelujen eriarvioistumista. Vanhoilla rakenteilla olisi voitu jatkaa, mutta se olisi edellyttänyt uudenlaista rahoitusjakoa suuren kaupunkien ja muiden kuntien välillä. Siihen ei luonnollisesti näillä kaupungeilla ollut halua.
Edelleen suuret kaupungit näkevät, että hyvinvointialueuudistus on ongelman ydin. Ongelman ydin oli se, ettei kuntien peruspalvelujen rahoituksellista kriisiä haluttu tunnistaa sen enempää suurissa kaupungeissa kuin valtion toimesta. Kun 3-5 suurimmalla kaupungilla pyyhkii hyvin, se peittää alleen muun Suomen rahoitukselliset ongelmat. Kovin pitkää tällainen yhtälö ei kuitenkaan kestä hyvinvointivaltioksi kutsutussa rakenteessa.
Täytyy toivoa, että sote-uudistamisen työ Päijät-Hämeessä ei pääty kirjan julkaisuun. Yhä uusia innovaatioita tarvitaan kansalaisten tärkeimmäksi kokemien palvelujen ylläpidon varmistamiseksi. Tähän alueella on kaikki edellytykset.
Hollolassa 28. kesäkuuta 2024
Päivi Rahkonen
Kunnanjohtaja
