Vuoden 2023 talousarvio hyväksyttiin marraskuussa 2022 5,8 miljoonaa euroa ylijäämäisenä. Tulosennustetta on korjattu viime vuoden aikana ollen 8,4 miljoonaa euroa. Toteutuma on ylittämässä aikaisemmat ennusteet noin kahdella miljoonalla eurolla.
Vahvaan tulokseen ovat vaikuttaneet erityisesti kertaluonteiset poikkeuserät; aikaisempien vuosien verotilitykset sekä valtionosuudet, joihin kohdistuu tulevina vuosina takaisinperintää.
Vuonna 2022 Hollolan kunnallisveroprosentti oli 21 prosenttia, mutta hyvinvointialueuudistuksen rahoitukseen liittyen kunnallisveroprosentti vuodelle 2023 oli 8,36 prosenttia. Kunta sai vuoden 2023 alkupuolella vuoden 2022 verotuloja kertaluonteisesti yli 4 miljoonaa euroa enemmän, siihen verrattuna, mitä vastaava verotulo olisi ollut vuoden 2023 kunnallisveroprosentilla laskettuna.
Hyvään tulokseen auttoivat myös kunnan lukuisiin kehityshankkeisiin saadut yli miljoonan euron tuet ja avustukset sekä ennakoitua lähes miljoonaa euroa vähäisemmät korkomenot.
Vahva tulos antaa kunnalle mahdollisuuden varautua tulevien vuosien investointeihin muun muassa tekemällä tilinpäätökseen liittyviä varauksia.
Kunnanhallitus käsittelee tilinpäätöstä ja mahdollisia varauksia kokouksessaan 25.3.2024.
Lisätietoja:
Kunnanjohtaja Päivi Rahkonen, puh: 044 780 1400
Hallinto- ja talousjohtaja Turkka Rantanen, puh: 044 780 1700