Yhdeksän OSBU-ideaa päätyy toteutukseen vuonna 2026

Hollolan osallistuvan budjetoinnin 60 000 euron määräraha kohdistetaan yhdeksään kuntalaisten äänestyksessä eniten kannatusta saaneeseen toimenpiteeseen.
Valitut ideat toteutetaan vuoden 2026 aikana kulttuurin, liikunnan ja ilmastotekojen edistämiseksi.

Toteutusvaiheeseen esitettiin seuraavat ehdotukset:

  • Laavu Hollolan järvien kierroksen yhteyteen
  • Kesäuimakouluja Hollolan uimahallilla
  • Lajikokeilupäiviä lapsille ja nuorille
  • Kyläkerhojen starttipaketteja
  • Keinut kuntakeskuksen toimintapuistoon
  • Petanquekenttä kuntakeskukseen
  • Niittykukkia Hollolaan
  • Teurojoenrannan siistiminen
  • Lainattavat retkireput kirjastolle.

Kullekin toteutettavalle toimenpiteelle nimetään projektityöryhmä, joka vastaa toteutuksen tarkemmasta suunnittelusta ja hankkeiden viemisestä maaliin vuoden 2026 loppuun mennessä.

Äänestys keräsi laajasti kuntalaisten osallistumista

OSBU-ehdotusten äänestys toteutettiin maaliskuussa sähköisen OSBU-portaalin kautta. Ääniä annettiin yhteensä 1 472, ja ne jakautuivat 21 eri OSBU-idean kesken. Kukin äänestäjä saattoi tukea yhtä tai useampaa ehdotusta 60 000 euron määrärahan puitteissa.

Äänestystulosta käsiteltiin osallistuvan budjetoinnin monialaisessa työryhmässä huhtikuun alussa. Työryhmä teki äänestystuloksen perusteella esityksen toteutusvaiheeseen etenevistä toimenpiteistä. Valmistelussa tehtiin yhteistyötä nuorisovaltuuston kanssa.

Kiitos kaikille ideointi- ja äänestysvaiheeseen osallistuneille.

Hollolan osallistuva budjetointi käynnistyi asukasideoiden keruulla 8.12.2025–31.1.2026. Kuntalaiset saivat tuolloin esittää ehdotuksia kulttuuri-, liikunta- ja ilmastotekoihin liittyen, joista äänestettiin maaliskuussa.

Lisätietoja:
Osallisuuskoorfinaattori Hanna Ruokamo, p.044 780 1394

Uimahallin kuntosali avataan 13.4.2026

Kuntosalin laitteiston käyttöönottoa ja toimivuutta seurataan alkuvaiheessa. Kun laitteiden toimivuus on varmistettu, kuntosalin omatoimikäyttö pyritään käynnistämään kevään aikana.

Tällä hetkellä omatoimikäytön on suunniteltu olevan mahdollista myös kesällä 2026, erityisesti kesä- ja heinäkuussa, jolloin allashallin toiminnot ovat kesätauolla.

Kuntosalin omatoimikäyttö edellyttää kuntosalikorttia. Kuntosalikortteja myydään ainoastaan uimahallin kassasta uimahallin normaalien aukioloaikojen puitteissa 14.6.2026 saakka.
Uimahallin aukioloajat löytyvät täältä