Tämä niin kutsuttu digitaalinen hoitopolku on pian potilaan käytössä 24/7 omalla tietokoneella tai älypuhelimella Päijat-Sote-sovelluksessa.  
Kehitystyö on loppusuoralla. Potilailla uuden palvelukanavan arvioidaan olevan käytettävissä loppukuusta.  
- Digitaalisen hoitopolun avulla potilas saa helposti tietoa omasta sairaudestaan ja hoitonsa etenemisestä. Koska palvelu on saatavilla 24/7, askarruttavan asian voi tarkistaa milloin vain tai laittaa palvelukanavan kautta kiireettömän viestin ammattilaiselle, kertoo projektityöntekijä Assi Lönnqvist.

Tietoturvallinen ja ilmastoystävällinen palvelukanava

Hiilijalanjälki ja ilmastolle aiheutuva kuormitus pienenee, kun tarvitaan vähemmän paperia. Lisäksi tiedon liikkuminen nopeutuu, tietoturvallisesti. 
- Potilas voi täyttää tarvittavat kyselyt ja lomakkeet sähköisesti. Esimerkiksi leikkaukseen tuleva voi täyttää esitietolomakkeen sähköisesti, jolloin säästyy paperia, postimaksuja ja aikaa. 
Samalla uusi toimintatapa ottaa potilasta mukaan omaan hoitoonsa.  
- Digitaaliselta hoitopolulta potilas saa tietoa jo etukäteen. Siten esimerkiksi vastaanotolle voi tulla valmistautuneempana ja rohkeasti osallistua oman hoidon suunnitteluun, Lönnqvist kuvaa. 
Hyvinvointialueella digitaalisia hoitopolkuja kehitetään myös muille potilasryhmille. Loppuvuoden aikana tavoitteena on saada potilaskäyttöön yhteensä kahdeksan hoitopolkua. 

Päijät-Sote-sovelluksen ladanneita jo yli 30 000 

Digitaalisia terveyspalveluja tarjoava Päijät-Sote-sovellus löytyy jo yli 30 000 päijäthämäläisen taskusta. Käyttäjäkokemukset ovat voittopuolisesti myönteisiä.  Älypuhelimella ja tietokoneen selaimella käytettävän sovelluksen opastuskiertue jatkuu vielä jouluun saakka. Opastuksissa neuvontaa saa sovelluksen lataamiseen ja käyttöön. Lisäksi yleinen ohjaus sähköisistä palveluista ja niiden hyödyntämisestä on osoittautunut tarpeelliseksi. 
 
Tällä hetkellä tiedossa olevat sovelluksen opastuskiertueen paikat ja ajat: 
 
9.10. Muistikahvila Hollola, Palvelutalo Huili klo 12–13 
11.10. Citymarket Laune klo 9–17 
17.10. Muistikahvila Padasjoki, Padasjoen kirjasto klo 13–14
18.10. Citymarket Karisma klo 9–17 
1.11. Muistikahvila Lahti, TRIO palvelutori klo 11–12 
1.11. Markkinakahvit, Päijät-Hämeen Hengitysyhdistys klo 11–13 
6.11. Muistikahvila Hollola, Palvelutalo Huili klo 12–13 
7.11. Padasjoen Olkkari – Hollolan seurakunta klo 12–14 
8.11. Citymarket Heinola klo 9–17 
14.11. Muistikahvila Asikkala, Palvelukeskus Oltermanni klo 10–11 
15.11. Citymarket Paavola klo 9–17 
21.11. Heinolan kaupunginkirjasto klo 9–12 
27.11. OmaisOiva-kahvila Asikkala klo 14–15 
4.12. Muistikahvila Heinola, Siltakodin asukastupa klo 13–14 

Päijät-Sote-sovelluksesta lisätietoa, latausohjeet ja ajantasaiset opastuskiertueen aikataulut löytyvät sivuiltamme osoitteesta paijat-sote.fi/paijat-sote-sovellus/ 
 
Lisätietoja: 
tuotepäällikkö Rami Autio, 044 482 3333  

Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille.

Päijät-Hämeen hyvinvointialue - Päijät-Hämeen hyvinvointialue (paijatha.fi)

Lue uusimmat uutiset

Katso kaikki uutiset

Valtuuston päätökset 10.6.2024

Uutiset - 13.06.2024 - Kunnan toiminta