Soramäen sillan päällystämisen jälkeen työt etenevät siten, että seuraavaksi päällystetään Vähäjoen ylikulkusillalla ja viimeiseksi Luhdanjoen sillalla.
Yhteensä päällystystyöt kestävät noin 1–2 viikkoa. Tavoitteena on saada päällystystyöt valmiiksi viikon 29 aikana, mutta esimerkiksi sääolosuhteet voivat hidastaa etenemistä.
Päällystystyöt aiheuttavat merkittävää liikennehaittaa etenkin Vähäjoen ja Luhdanjoen silloilla. Molemmilla silloilla on töiden aikana käytössä vain yksi kaista, ja liikenne ohjataan suunta kerrallaan liikennevaloilla.
Myös Soramäen risteyssillan päällystystöistä aiheutuu liikennehaittaa. Liikenteen ennustetaan kulkevan kuitenkin kohtalaisen sujuvasti Soramäen risteyssillalla, sillä päällystystöiden aikana sillalla on käytössä oma kaista molemmille ajosuunnille.

Päällystystyöt ovat osa Lahden eteläisen kehätien takuutöitä. Pahoittelemme päällystystöistä koituvia liikennehaittoja.
Lisätietoa
Juha-Pekka Hämäläinen
projektipäällikkö
Väylävirasto
puh. 029 534 3563
etunimi.sukunimi(at)vayla.fi
Janne Wikström
osastonjohtaja
Väylävirasto
puh. 029 534 3600
etunimi.sukunimi(at)vayla.fi
Väylävirasto vastaa valtion tieverkon, rautateiden ja vesiväylien kehittämisestä sekä kunnossapidosta. Huolehdimme liikenteen palvelutasosta ja osallistumme liikenteen ja maankäytön yhteensovittamiseen. Näin edistämme yhteiskunnan hyvinvointia ja elinkeinoelämän kilpailukykyä.