
Lapsilla ja henkilökohtaista avustusta tarvitsevilla voi olla mukanaan yksi saattaja. Ulko-ovesta on edelleen pääsy aulaan, mutta aulan jälkeen tuleva ovi pidetään lukittuna maanantaista 2.6. alkaen. Oven avaaminen on aulassa työskentelevän henkilökunnan hallinnassa, ja oven yhteydessä olevalla ovipuhelimella voi pyytää sen avaamista. Muutoksella lisätään koko sairaalan tilojen turvallisuutta.
Potilaiden vierailijat kulkevat sairaalan pääovesta ja muista virallisista sisäänkäynneistä. Vierailijat pääsevät osastoille Akuutti24:n kautta kuitenkin silloin, kun pääovi on suljettu.
Keskussairaalan päivitetty kartta löytyy verkkosivuilta.
Tupakointi ja hajusteiden käyttö sairaalan alueella Keskussairaalan alueella tupakointi on sallittu pääsisäänkäynnin vieressä ulkona olevassa erillisessä tupakointitilassa. Yöaikaan pääsisäänkäynnin ollessa suljettu, tupakoiminen ei ole mahdollista. Sairaalalle tullessa on hyvä muistaa, että voimakkaat tuoksut ja aerosolit voivat aiheuttaa herkkyyttä tai allergisia reaktioita esimerkiksi astmaatikoille tai migreenistä kärsiville. Tuoksuja olisi siis hyvä käyttää sairaalalla maltillisesti tai välttää niiden käyttöä.
Yhteyshenkilöt
Sanna Jokinen, apulaisosastonhoitaja
Puh: 044 4403 728
sanna.jokinen@paijatha.fi
Pirjo Orre, yllihoitaja
Puh: 044 7195 317
pirjo.orre@paijatha.fi
Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille. Päijät-Hämeen hyvinvointialueeseen kuuluvat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Huolehdimme yli 200 000 asukkaan terveydestä ja turvallisuudesta.