Raportista voidaan löytää useita ilonaiheita. Koulukiusaaminen on lasten ja nuorten osalta vähentynyt ja se on loppunut tai vähentynyt kokonaan yli puolella tapauksista siinä vaiheessa, kun asiasta on kerrottu koulun aikuiselle.
Kuntalaisten koulutaso on yhä Päijät-Hämeen maakunnan korkein, joka vaikuttaa osaltaan positiivisesti kuntalaisten työllistymiseen sekä ansiotuloihin.
Lisäksi indikaattorien mukaan kunnan talous on hyvässä kunnossa vuonna 2023.
Ilonaiheiden lisäksi on myös haasteita. Terveydentilansa keskinkertaiseksi, melko huonoksi tai huonoksi kokevien osuus sekä ylipainoisten osuus on kasvanut merkittävästi lasten ja nuorten osalta. Tämä näkyy esimerkiksi erilaisina arjessa jaksamisen haasteina sekä koulussa että vapaa-ajalla.
Talouden näkökulmasta kuntataloutta haastaa tulevina vuosina entisestään kasvava huoltosuhde, joka johtuu sekä kuntalaisten ikääntymisestä että lapsiperheiden suuresta määrästä.
Asioita, joita on tehty vuonna 2023
Muutamia keskeisiä nostoja hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimista, joita on tehty:
Mielen hyvinvointi: Lapsille on opetettu tunnetaitoja sekä varhaiskasvatuksessa että perusopetuksessa.
Osallisuus ja yhteisöllisyys: Kunta järjesti vuoden aikana erilaisia tapahtumia kuten esimerkiksi koululaisille kohdennettu Hyvä Fiilis-tapahtuma, Vanhustenviikon juhla ja kuntalaisille järjestetty Hollola-ilta.'
Arjen turvallisuus: Kävelyn ja pyöräilyn edistämisen suunnitelma tehtiin vuonna 2023 ja lapsiparlamentissa käsiteltiin liikenneturvallisuutta.
Päihteettömyys ja terveelliset elämäntavat: Kunta toteutti yhteistyössä eri toimijoiden kanssa tietoiskuja ravinnosta, liikunnasta ja vapaaehtoistoiminasta ikäihmisille sekä tuettiin Hollolan A-Killan toimintaa rahallisella avustuksella.
Mihin tulisi jatkossa panostaa
Toimenpide-ehdotusten mukaan jatkossa kunnan tulisi panostaa muun muassa:
- Lasten ja nuorten turvalliseen ja terveelliseen arkeen
- Kouluruokailuun
- Väestökasvuun edistämiseen eri keinoin
- Digilukutaidon ja digiosallisuuden turvaamiseen eri väestöryhmissä (huomioiden erityisesti ikääntyneet)
- Lasten liikunnan ja fyysisen toimintakyvyn edistämiseen eri keinoin
- Turvalliseen ja viihtyisään asuinympäristöön huomioiden eri ikäryhmät
- Kylien osallisuuteen ja kuntaan kuulumisen tunteen vahvistamiseen
- Kunnan työntekijöiden työhyvinvointiin ja jaksamiseen.
Lisätietoja:
Antti Anttonen
hyvinvointikoordinaattori
Linkki kunnan hyvinvointiraporttiin: Hyvinvointiraportti 2023