Joka toinen vuosi tehtävällä ”Yrittäjien kuntabarometri” -kyselyllä kartoitetaan kuntien ja yrittäjien yhteistyötä sekä elinkeinopolitiikan tilaa valtakunnallisesti, alueellisesti ja kuntakohtaisesti.
Yrittäjien kuntabarometrin tulokset 2026 julkaistiin 20.–21.5. pidetyssä kunnallisjohdon seminaarissa Jyväskylässä.
Hollolan sijoitus nousi huimasti
Koko Suomen mittakaavassa, keskikokoisten kuntien joukossa, Hollola sijoittui sijalle 23 ja kokonaisarviossa valtakunnallisen keskiarvon yläpuolelle. Kokonaisarvosanaksi Hollola sai 3,37.
Vuoteen 2024 nähden nousu oli huima, silloin Hollolan sijoitus oli 51. ja kokonaisarvosanaksi kunta sai yrittäjiltä 2,97. Vuoden 2024 tulos ei yltänyt valtakunnalliseen keskiarvoon.
Päijät-Hämeen kuntien joukossa Hollola nousi sijalle neljä, nostaen edellisestä kyselystä sijoitusta. Vuonna 2024 Hollola oli sijalla kuusi. Päijät-Hämeen yritysystävällisimmäksi kunnaksi nousi tänä vuonna Asikkala, lämpimät onnittelut!
Tuloksia hyödynnetään elinvoiman kehitystyössä
Kuntabarometrin tulokset käydään läpi Hollolan kunnanvaltuuston kanssa ja tuloksia tullaan hyödyntämään elinvoiman kehitystyössä.
Valtakunnallisesti yrittäjät korostivat vuoropuhelun merkitystä, yritysvaikutusten arviointia päätöksenteossa ja elinvoimalupauksen solmimista yrittäjien ja kunnan välillä.
Nousu Kuntabarometrissa on tulosta hyvästä yhteistyöstä ja vuoropuhelusta Hollolan yritysten kanssa.
Iso kiitos kaikille yrittäjille, niin yhteistyöstä, kuin kaikista vastauksistakin. Perusteet on nyt luotu, tästä on hyvä jatkaa kehittämistä ja kehittymistä kohti entistä yritysystävällisempää kuntaa!